Raskas taakka edessä ainoana lapsena. Vanhempien vanhuus ja kuolema.

Mummu ja pappa vanhainkotiin ja ei kun perintöä odottelemaan. Kyllä ne hoitsut hoitaa ne hautaan asti.

satsaus ja jos lapsia on yksi, niin ehkä rahaakin on enemmän käyttää vanhuudenpäivinä mm. hoitopaikkaan, sairaudenhoitoon ja lopulta hautaus ym. kuluihin.

joudut käymään läpi surusi itse.ymmärrän kuitenkin huolesi ja olen onnellinen isosta perheestä ja näin valtavasta tuesta kaikissa elämänvaiheissa.

mykkäkoululta sisarustesi kanssa. Nimimerkillä sivusta seurannut. Tuppaa olemaan ihan joka suvussa sama juttu!

Aina ei voi itse vaikuttaa.

Tunnen muutamia monilapsisia perheitä, joissa sisarukset eivät juurikaan pidä toisiinsa yhteyttä aikuisina.

Parhaan ystäväni sisarukset eivät kät äitiään katsomassa, vaan tämä ystäväni on lapsista ainoa, joka huolehtii vanhasta äidistään.

Mieheni ja hänen veljiensa välit katkesivat, kun yksi veljistä sai kesämökin ennakkoperintönä.

Voisi tosiaan luulla, että suuri perhe pitäisi yhtä läpi elämän, mutta näin ei valitettavasti aina ole.

Mistäpä sitä tietää, että kenen aika on lähteä ensin ja kenen sitten. Keskimäärin toki noin.

yksi lapsista hoitaa sairaita vanhuksia käytännössä ja muut käy katsomassa kerran vuodessa. Ja sit riidellään siitä että montako posliinikippoa enemmän tämä hoitava osapuoli saa ottaa.

nimimerkillä äitinsä yksin (vanhemmat eronneet) hautaan saattanut (ja vaikean sairauden aikana osittain myös hoitanut). Kaikki asiat kuoleman jälkeen hoidin yksin (perukirjoitukset, Okt:n tyhjennys ja myynti). Toisaalta etuna tosiaan että eipähän tarvinnut kenenkään kanssa riidellä.



Isä kanssa ei juurikaan kanssakäymistä ole, joten jos sairastuu hommautukoot vaan sairaalaan/hoitokotiin ihan itsenäisesti kun aika on. Mutta onhan sekin sitten hautaan hoidettava... kukapas muu sitä tekisi jos en minä itse.

minulla sama tulevaisuus kuin ap:llä vaikken ainoa lapsi olekaan. Koskaan ei tiedä...

tämä mietityttää välillä minuakin. Olen itse vasta 30, mutta molemmat vanhempani jo yli 65. Asun vielä ulkomailla, joten en tiedä, miten vanhenevien vanhempieni asiat tulevaisuudessa järjestetään.

tosin mä ja veljeni teimme isomman urakan, me kun olimme vielä opiskelijoita ja saatoimme järjestää aikaa hoitaa vanhempiamme. Toki muutkin auttoivat kykynsä mukaan.

Tosin olen nähnyt paljon tapauksia, jossa hoitovastuu kaatuu yhden niskaan ja muut tulevat vain perinnönjakoon.



Onneksi meidän perheessä ei tullut minkäänlaista riitaa, vaikk alapsia on seitsemän. Ikäjärjestyksessä ja yhteistuumin jaettiin tunnearvolta ja kenties raha-arvoltaan tärkeimmät tavarta, loput myytiin. rahasta ei tullut myöskään riitaa, tasajako. isäni oli antanut ennakkoperintöjä osalle, kenties he tavallaa saivat enemmän, tosin me nuoremmat oltiin saatu enemmän tuke aopiskeluun.



Varmaan suht tasan meni, eikä riitoja ollut, eikä katkeruukisa näy olevan. Perhetapaamisia pidetään ainakin kerran vuoteen, ja kaikki pyrkii paikalle, jopa suvun nuoriaso.

Minä autan vanhempiani ja pahenee vaan vanhetessa. Veljeä ei näy kuin kahvilla jouluna ja äiteinpäivänä, vaikka asuu ihan yhtä lähellä. Minä juoksen auttamaan, kuskaan ja autan suursiivoissa. Ja veikkaan, ettei tämä ainakaan helpommaksi tule seuraavan 10-20 vuoden aikana.



Mutta veli on ainakin pirteänä heti, kun puhe on rahasta. Varmasti pitää puolensa ja nyt jo kyttää, etten saa vahingossakaan penniäkään enempää. Tuntuu jo nyt ahdistavalta, kun tietää, kuinka kaikki jää mulle yksin. Ei se raha nyt niin oleellista ole, mutta kälyni tuntien penniäkään ei periksi anneta, vaikka minä hoitaisin 24h/vrk vanhempiani 10 vuotta. Varmasti tutkitaan tilitkin, etten ole vahingossa saanut 100 Euroa ylimääräistä.

Tiedän eräänkin perheen, jossa toinen lapsista hoitaa sairasta äitiään, toinen käy kerran kaksi vuodessa katsomassa. Luultavasti perinnönjakoon kuitenkin pääsee reippaammin.

Sisko asuu yli 500 km päässä, joten ei siitä apua ole. Sitäpaitsi lähimmät ystävänikin ovat läheisempiä kuin sisko.

Omat vanhempani huolehtivat äidin äidistä yli 15 vuotta, perinnönjaossa kaikki 5 sisarusta saivat kuitenkin tasan saman verran, vaikka eräskin veljeksistä ei ollut tavannut äitiään vuosiin. -12-