Lue keskustelun säännöt.
Mikä on se selviämiskikka, että äiti selviää, kun äiti menettää vääriä valintoja tehneet lapsensa?
07.04.2023 |
Toivo on joko kokonaan menetetty, tai lapsella niin paha persoonallisuushäiriö, ettei voida parantaa. Siis narkkareiden ja breivikien ja itsetuhoisten äidit. Lapsi joko kuolee, tai tajuaa, että lapsi on muuten vain kokonaan menetetty.
Äidit sanovat, ettei oman lapsen kuolemasta koskaan selviä. Mutta kai sitä jollain tasolla selviää, ajattelen. Mikä on se näkökulman vaihdos, jolla selviää?
Kommentit (43)
Muutama äiti on sanonut, että muistelee herkästi lapsen lapsuutta. Jolloin lapsi oli ns. normaali, usein iloinen ja reipas. Ja kun oppii hyväksymään sen, ettei olisi mitenkään voinut estää asioita tapahtumasta, auttaa jaksamaan eteenpäin. Nämä äidit tuntuvat hyväksyneen sen, etteivät ole kaikkivoipia supersankareita vaan ihan tavallisia inhimillisine virheineen ja rajoineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vain sanonta. Suurin osa vanhemmista selviää.
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu, että lähes kaikki äidit, joiden lapsi on menehtynyt, uskovat kuolemanjälkeiseen elämään.
Tapasin kerran erään, jolla on lapsi kuollut 7-8-vuotiaana tapaturmaisesti. Aivan äärettömän elämänmyöteinennihminen. Tapahtumasta oli silloin aikaa toistakymmentä vuotta. Hän uskoi siihen, että myöhemmin tavataan.
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu, että lähes kaikki äidit, joiden lapsi on menehtynyt, uskovat kuolemanjälkeiseen elämään.
Uskominen ja toivominen on vähän eri asia. Kyllä minäkin toivon että näkisin vielä joskus edesmenneet läheiseni, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Uskovaiset tulkitsee tämän toivomisen uskomiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Muutama äiti on sanonut, että muistelee herkästi lapsen lapsuutta. Jolloin lapsi oli ns. normaali, usein iloinen ja reipas. Ja kun oppii hyväksymään sen, ettei olisi mitenkään voinut estää asioita tapahtumasta, auttaa jaksamaan eteenpäin. Nämä äidit tuntuvat hyväksyneen sen, etteivät ole kaikkivoipia supersankareita vaan ihan tavallisia inhimillisine virheineen ja rajoineen.
Hmmm, eikö se tee asian vaikeammaksi? Luulisi, että selitys löytyisi luonteen huonoihin piirteisiin keskittymisestä. Hän oli tällainen, ja siksi häntä ei voinut auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on vain sanonta. Suurin osa vanhemmista selviää.
Niin, muuten ennen vanhaan kukaan ei olisi koskaan selvinnyt, ja kaikki menettivät lapsia paljon.
Mitä tarkoitat selviämisellä? Sitä että pysyy itse elossa ja toimintakykyisenä? Veljeni on henkisesti sairas ja tavallaan menetetty tapaus. Kyllä äiti ihan tavallista elämää elää ja iloitsee meidän muiden kanssa asioista, mutta varmasti joka päivä miettii veljeäni ja suree hänen tilannettaan. Arki vaan rullaa eteen päin silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paitsi että Breivikin kaltainen ei ole ollut koskaan ns. normaali lapsi. Varmaan hänessäkin oli hetkittäin rakastettaavaa söpöyttä, mutta psykopatia on ollut jo orastamassa.
Jotkut tekevät elävälle lapselleen "haudan"/muistopaikan ja muistelevat siellä sitä henkilöä, joka oli heille aikaisemmin tärkeä. Pitäisin haudan kuitenkin omana tietonani, sillä sen olemassaolon kertominen muille tuntuu hyvin makaaberilta ja väärältä (kokemusta on).
Psykoterapia ja hekisen/hengellisen kasvun polulle lähteminen nostavat perspektiiviä tasolle, jolla "me kaikki olemme yhtä", eli sellainen rauhallinen ja hyväksyvä olotila on mahdollista saavuttaa.
Puhun nyt kuulemiani asioita, sillä minulla ei ole tuosta kokemusta. Olen ymmärtänyt, että monet kyllä selviävät, vaikka joutuvatkin asian kanssa kamppailemaan pitkäänkin.
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu, että lähes kaikki äidit, joiden lapsi on menehtynyt, uskovat kuolemanjälkeiseen elämään.
Uskominen ja toivominen on vähän eri asia. Kyllä minäkin toivon että näkisin vielä joskus edesmenneet läheiseni, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Uskovaiset tulkitsee tämän toivomisen uskomiseksi.
Lisään vielä että jos erityisesti uskoisin johonkin henkilöityneeseen jumaluuteen, niin se tekisi läheisten sairastumiset, kärsimyksen ja kuoleman kyllä vain vaikeammaksi sietää. Että joku teki heille sen tarkoituksella, vaikka ei ollut mikään pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat selviämisellä? Sitä että pysyy itse elossa ja toimintakykyisenä? Veljeni on henkisesti sairas ja tavallaan menetetty tapaus. Kyllä äiti ihan tavallista elämää elää ja iloitsee meidän muiden kanssa asioista, mutta varmasti joka päivä miettii veljeäni ja suree hänen tilannettaan. Arki vaan rullaa eteen päin silti.
Niin, hyvä kysymys. En itse asiassa tiedä, mitä he sanovat, kun sanovat, ettei lapsen kuolemasta selviä koskaan.
Ehkä itse ajattelen, että selviämistä on se, kun hyväksyy tilanteen, ymmärtää että mennyt on mennyttä, eikä sureminen ole päivittäistä ja aktiivista. Pysyvä suru voi olla haaleana taustalla, kuten monessa muussakin vaikeassa tilanteessa, vaikka jos sairastuu tms.
Ts. Sellainen ei ole selvinnyt, joka koko ajan vatvoo asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Olen sitä mieltä, että suurin osa nuorten ongelmista johtuu siitä, ettei vanhemmat vietä aikaa heidän kanssaan eivätkä töiden kiireiltä ehdi huomioimaan heitä niinkuin heidät tulisi huomioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Tuo on jossittelua. Todennäköisesti lapset olisivat löytäneet saman seuran riippumatta äidin työajoista. Jos sen tyyppinen tekeminen ja seura vetää puoleensa, niin ongelma on vähän jossain syvemmällä kuin äidin työvuoroissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu, että lähes kaikki äidit, joiden lapsi on menehtynyt, uskovat kuolemanjälkeiseen elämään.
Uskominen ja toivominen on vähän eri asia. Kyllä minäkin toivon että näkisin vielä joskus edesmenneet läheiseni, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Uskovaiset tulkitsee tämän toivomisen uskomiseksi.
Kuollessa aika menettää merkityksensä ja silloin selviää, että mennyt ja tuleva ovat yhtä todellisia kuin tämä hetki. Kaikki todellinen onkin tässä ja nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Olen sitä mieltä, että suurin osa nuorten ongelmista johtuu siitä, ettei vanhemmat vietä aikaa heidän kanssaan eivätkä töiden kiireiltä ehdi huomioimaan heitä niinkuin heidät tulisi huomioida.
Nykyvanhemmat viettää enemmän aikaa lastensa kanssa kuin yksikään sukupolvi ennen heitä. Lisäksi vanhemmat miettii todella paljon lapsen psyykkeen kehitystä, harrastuksia, kaverisuhteita, ruokavalioa ym. Ei omassa lapsuudessani lasten hyvinvointia mietitty noin. Lapset pistettiin aamulla ulos ja illalla sai tulla kotiin syömään.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että Breivikin kaltainen ei ole ollut koskaan ns. normaali lapsi. Varmaan hänessäkin oli hetkittäin rakastettaavaa söpöyttä, mutta psykopatia on ollut jo orastamassa.
Jotkut tekevät elävälle lapselleen "haudan"/muistopaikan ja muistelevat siellä sitä henkilöä, joka oli heille aikaisemmin tärkeä. Pitäisin haudan kuitenkin omana tietonani, sillä sen olemassaolon kertominen muille tuntuu hyvin makaaberilta ja väärältä (kokemusta on).
Psykoterapia ja hekisen/hengellisen kasvun polulle lähteminen nostavat perspektiiviä tasolle, jolla "me kaikki olemme yhtä", eli sellainen rauhallinen ja hyväksyvä olotila on mahdollista saavuttaa.
Puhun nyt kuulemiani asioita, sillä minulla ei ole tuosta kokemusta. Olen ymmärtänyt, että monet kyllä selviävät, vaikka joutuvatkin asian kanssa kamppailemaan pitkäänkin.
Ohis. Toisaalta ei Anders Breivikin vanhemmatkaan olleet korjaan ole kun käsittääkseni molemmat elävät edelleen sanosinko ole aivan normaaleja ja tavallisia ihmisiä. - Sanon näin vaikka normaaliuden ja tavallisuuden rajatkin epätavalliseen on vähän epäselvä.
Wikipedia mukaan Andersin äiti sairaanhoitaja Wenche Breivik oli naimisissa norjalaisen diplomaatin Jens Breivikin kanssa, joka työskenteli Lontoossa. Äiti moitti poikaansa jo raskausaikana ”ilkeäksi”, koska tämä potki häntä kohdussa. Äiti olisi halunnut raskauden keskeytystä, mutta sitä ei sallittu, koska raskaus oli edennyt jo liian pitkälle. Hän lopetti myöhemmin poikansa imettämisen, koska lapsi ”imi hänestä elämän pois”. Breivikin äiti muutti Breivikin ja tämän isosiskon kanssa Osloon ennen pojan ensimmäistä syntymäpäivää, eikä tämän isä käynyt koskaan katsomassa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Olen sitä mieltä, että suurin osa nuorten ongelmista johtuu siitä, ettei vanhemmat vietä aikaa heidän kanssaan eivätkä töiden kiireiltä ehdi huomioimaan heitä niinkuin heidät tulisi huomioida.
Olen eri mieltä. Minä olen melkein menettänyt yhden lapseni. Olin kotiäiti hänen elämänsä ensimmäiset neljä vuotta. Sen jälkeen lähdin töihin vain tekemään kuusituntista työpäivää. Isä oli lasten kanssa illat. Kaikki viikonloput perheenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen äidin, joka on menettänyt 3/4 lastaan huumeille. Hän työskentelee lasten parissa ja jakaa välillä myös huumevalistusta. Hän iloitsee elossa olevasta aikuisesta lapsestaan, lapsenlapsistaan ja työstään.
Työssä käyvänä yksinhuoltajana hän ei jaksanut niin hyvin, että olisi saanut estettyä kolmen nyt jo kuolleen lapsensa ajautumisen haitalliseen seuraan, mutta yksi selvisi. Tällaista nähdessäni mietin, että oliko sen arvoista tehdä raskasta vuorotyötä, että menettää lapsensa? Mieluummin päivä- ja osa-aikaista työtä ja tukirahoja nostaen vaikka!
Tuo on jossittelua. Todennäköisesti lapset olisivat löytäneet saman seuran riippumatta äidin työajoista. Jos sen tyyppinen tekeminen ja seura vetää puoleensa, niin ongelma on vähän jossain syvemmällä kuin äidin työvuoroissa.
Työssä rasittunut ja kotona jaksamaton vanhempi ei usein huomaa, kun nuorella alkaa mennä huonommin. Eikä puutu, kun on sokea ja tietämätön näkemään. Ei keskustele ja näytä esimerkkiä tarpeeksi. Lapset liikaa keskenään.
On tutkittu, että lähes kaikki äidit, joiden lapsi on menehtynyt, uskovat kuolemanjälkeiseen elämään.