Lue keskustelun säännöt.
Apua!! Tajusin että ahdistukseni alkoi jo 7 vuotiaana.
04.04.2023 |
Koska muistan kun en uskoltanut mennä ryhmään kun luulin että ihmiset vihaa minua. Lisäksi mulla oli jo pienenä sairauden pelko. Muistan katselleeni mahaani ja luulin että mulla on vakava sairaus. Voiko ahdistus olla osa luonnetta? Vai mistä se on saanut alkunsa näin nuorena? Olen nyt 31 v ja samat oireet piinanneet koko elämän.
Kommentit (7)
Sulla on joku varhaislapsuuden trauma? Turvattomuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli oireilua jo ala-asteella ja päiväkodissa ja vaikka kavereita aina oli, niin tunsin etten ole haluttua seuraa edes omalle äidilleni. Perjantaisin jännitin koulussa jo etukäteen isän kännäämistä ja vanhempien riitoja.
Nyt 40-vuotiaana edelleen on off -lääkityksellä ahdistuneisuushäiriön takia. Terapiatkin on jo käyty, mutta ei auta kuin elää tän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on joku varhaislapsuuden trauma? Turvattomuus?
No äitini ja isäni erosi kun olin n.5-6v. Mutta en muista siitä juuri mitään, ei ne mitenkään riitaisesti eronneet. Ei alkoholia, tai väkivaltaa. En tiedä mistä johtuu
Mullakin alkoi ennen kouluikää. Se liittyi ennen kaikkea siihen jos jännitin jotain tilannetta, en pystynyt syödä, pelkäsin että oksennan (koska usein oksensin). Aivan järjettömän kova ahdistus suhteessa tilanteeseen. Käytännössä koko elämän on ollut sosiaalisten tilanteiden pelko, vähän helpottanut välillä, mutta enpä usko että paranen tästä koskaan.
Vasta kolmekymppisenä sain beetsalpaajan, joka on auttanut vähän. Todella toivon, että joku olisi huomannut ja ottanut tämän tosissaan jo silloin kun olin lapsi eikä kuitannut pelkkänä jännittämisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin alkoi ennen kouluikää. Se liittyi ennen kaikkea siihen jos jännitin jotain tilannetta, en pystynyt syödä, pelkäsin että oksennan (koska usein oksensin). Aivan järjettömän kova ahdistus suhteessa tilanteeseen. Käytännössä koko elämän on ollut sosiaalisten tilanteiden pelko, vähän helpottanut välillä, mutta enpä usko että paranen tästä koskaan.
Vasta kolmekymppisenä sain beetsalpaajan, joka on auttanut vähän. Todella toivon, että joku olisi huomannut ja ottanut tämän tosissaan jo silloin kun olin lapsi eikä kuitannut pelkkänä jännittämisenä.
Mullekin sanottiin, että se menee kyllä ohi. Se on vaihe jne. Eipä menny =l
Mullakin alkoi tosi pienenä oireilu. Olin esim. aivan vakuuttunut siitä, että mulla on rintasyöpä, ja umpilisäkkeen tulehdusta pelkäsin aivan hullun lailla. Ahdisti poistua kotoa, mökkireissujenkin aikana mietin, että ehdinköhän sairaalaan, kun se umppari kuitenkin puhkeaa. Alle kouluikäisenä tunsin jo valtavia häpeäntunteita ja muistan elävästi ne tilanteet, joissa minut tavalla tai toisella nolattiin sisarusteni tai jopa vanhempieni toimesta. Elämä on aivan kauhean raskasta edelleen.