Minne matkalle, kun mies ei suostu laittamaan koiraa hoitoon koskaan?
Eli koira on hänen silmäterä, eikä mikään hoitopaikka ole kyllin hyvä, joten hän ei koskaan suostu laittamaan koiraa minnekään hoitoon, jotta voisimme lähteä matkalle ilman koiraa. Kyseessä on iso rotu. Meillä on kaksi- ja viisivuotiaat lapset, joiden tarpeet pitää tietenkin matkailussa huomioida. Minusta olisi helppoa ja lasten kannalta sujuvaa ottaa vaikka pakettimatka Välimerelle viikoksi tai Ruotsin risteily tai vaikka junalla pääsiäiseksi jonnekin Lapin kohteeseen, mutta mitkään näistä ei tietenkään onnistu. Osaisiko joku ideoida kesälomamatkan, kun omat ideat tyssää aina siihen, että kouran takia ei vain käy tai pienet lapset ei jaksa todella pitkiä automatkoja, toisella on jonkinasteista matkapahoinvointiakin.
Kommentit (50)
Mies jää kotiin koiran kanssa, sinä lähdet etelänlomalle lasten kanssa.
Kelpaisiko miehelle että koira vietäisiin jollekkin kotihoitoon? Koiranomistajana ymmärrän hyvin ettei halua viedä mihinkään häkkihoitolaan. Olen itse faceryhmän kautta saanut loistavan luottohoitajan sekä itsekkin ottanut hoitoon toisten koiria.
Miksi siis ei onnistu junalla Lappiin meno? Koiran saa junaan ja vuodenajasta riippuen lomalla Lapissa kai monesti vietetään aikaa ulkoillen, koira sopii hyvin matkaan mukaan.
Leirintäalueelle telttaan yöksi tai leirintämökkiin mikäli eläimet sallittu. Tarpeeksi lyhyitä välimatkoja, jos haluaa useammassa paikassa käydä.
Monessa hotellissakin on lemmikkihuoneita. Vuokramökki jossa lemmikit sallittu.
Eikö tää sama immeinen oo aiemminkin valitellut, kun mies ei jätä koiraa ees yksin kotiin, koskaan 🧐? Outoja juttuja..
Vierailija kirjoitti:
Kelpaisiko miehelle että koira vietäisiin jollekkin kotihoitoon? Koiranomistajana ymmärrän hyvin ettei halua viedä mihinkään häkkihoitolaan. Olen itse faceryhmän kautta saanut loistavan luottohoitajan sekä itsekkin ottanut hoitoon toisten koiria.
Ei kelpaa. Hän ei luota edes keneenkään koiran tuntevaan tuttuun tai sukulaiseen. Toisaalta ymmärrän, koska koira on niin isoa rotua, että saattaa yllättäen vetäistä kokemattoman kumoon lenkillä ja karata, mutta itse kyllä luottaisin koiran hoitoon monellekin. Ap
Miksei Lappiin voi mennä? Omalla autolla ainakin onnistuu. Sanoit, että koira on iso, joten kaipa teillä on farkku. Junaankin voi koiran ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tää sama immeinen oo aiemminkin valitellut, kun mies ei jätä koiraa ees yksin kotiin, koskaan 🧐? Outoja juttuja..
En ole tuollaista valitellut. Koira on kyllä yksin kotona lähes päivittäin jo meidän töidenkin takia. Ap
Siis miksi muka ei onnistu Lappiin matkustaminen? Totta kai onnistuu, koiran voi ottaa mukaan.
Asuntoautolla reissuun Norjaan. Koiran voi ottaa mukaan. Ylipäänsä koiran voi ottaa mukaan jopa hotelleihin, mökkeihin, junaan jne.
Taitaa olla miehen tekosyy ettei tarvitse lähteä lomamatkalle. Ilmeisesti viihtyy paremmin kotona ja rahaakin siinä säästyy.
Mies ei oikeesti halua lähteä mihinkään (nuuka?) ja käyttää koiraa vain tekosyynä.
Vierailija kirjoitti:
Asuntoautolla reissuun Norjaan. Koiran voi ottaa mukaan. Ylipäänsä koiran voi ottaa mukaan jopa hotelleihin, mökkeihin, junaan jne.
Mihin asuntoautossa saa kaksi turvaistuinta noita kahta pientä varten? Ja miten ne muka jaksaa istua autossa tuon tuntimäärän, joka kestää Norjaan ha takaisin? Ei millään. Omat lapseni ei ikinä olisi jaksaneet, parin tunnin ajokin oli liikaa.
Me olemme kesät viettäneet leirintälueilla pitkin Eurooppaa, mukana lapset ja koira. Tietysti vaatii sen, että lapset jaksavat edes joitakin matkoja istua autossa, mutta kun menee ensin laivalla Saksaan ja sieltä autolla eteenpäin, niin säästää ajokilometrejä. Tai sitten tosiaan juna-autopaketti, jos on Lappiin menossa, koira mukaan.

Ei koira saa siellä autovaunussa olla. Ja toisaalta taas lemmikkihyttiin ei mahdu kaksi aikuista, kaksi lasta ja leonberg.
Meillä siskon perhe on matkaillut asuntovaunulla Keski-Euroopassa. Ja pohjoisessa Jäämeren rannalle saakka.
Kyllä lapset jaksaa. Nukahtavat heti, kun auto pääsee liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntoautolla reissuun Norjaan. Koiran voi ottaa mukaan. Ylipäänsä koiran voi ottaa mukaan jopa hotelleihin, mökkeihin, junaan jne.
Mihin asuntoautossa saa kaksi turvaistuinta noita kahta pientä varten? Ja miten ne muka jaksaa istua autossa tuon tuntimäärän, joka kestää Norjaan ha takaisin? Ei millään. Omat lapseni ei ikinä olisi jaksaneet, parin tunnin ajokin oli liikaa.
Matkailuautossa on vyöt.
Ja kaikki lapset ovat samanlaisia kuin sinun? Kyllä meidän lapset nukkuivat pitkiä aikoja autossa. Eikä isompanakaan ole ollut ongelmia viihtyvyyden kanssa.
Myy koira.