Olen sitten taas parisuhteessa masentuneen kanssa, vertaistukea?

Tiedättekö, kun eroaa suhteesta jossa on jokin iso mörkö ja vannoo itselleen, että ei enää ikinä... mutta sitten kuitenkin löytää itsensä samankaltaisesta tilanteesta?

Kyllä, kai sitä tästä vain voi itseään syyttää. Positiivista toki, että nykyinen ei ole läheskään niin paha kuin edellinen. Ex oli 24/7 pahalla tuulella ja tyytymätön, purki sitä minuun ja syytti olostaan minua jopa älyttömyyksiin asti menevillä tavoilla. Ei tiedostanut/hyväksynyt olevansa masentunut ja ammattiavun hakeminen oli täysin poissuljettu. Hänen mielestään oli minun vastuullani "muuttua" ihmiseksi joka parantaisi hänen jatkuvan tyhjyyden ja onnettomuuden tunteensa.

Nykyinen sentään reflektoi itseään, jaksaa muistuttaa että paha olonsa ei johdu minusta vaan hänen omista sisäisistä ongelmistaan. Hakee aktiivisesti apua itselleen, kertoo miten ei ole minun vastuullani eikä pitäisi olla minun murheeni että hän voi henkisesti pahoin. Lupaa hoitaa itsensä kuntoon. Arvostaa tukeani ja kuulema ilman minua olisi asiat huonommin, mutta tilanteeseen ei ole mitään mitä minä voin tehdä.

Ja minä haaveilen suhteesta, jossa voitaisiin yhdessä tehdä kivoja asioita. Nauttia, nauraa ja olla onnellisia. Oma mielikin on ihan maassa kun toinen ei vaan pysty nauttimaan yhtään mistään eikä mikään tunnu miltään.
Kun exästä kymmenen vuoden suhteen jälkeen sinkkuunnuin, vannoin että ensisijainen kriteerini on hyväntuulinen, elämän pienistä iloista nauttiva ihminen eikä mörökölli. Ja nyt olen taas yhdessä mörököllin kanssa. Kun eihä näitä piirteitä alussa tuoda esiin. Nyt olen liian rakastunut lähteäkseni ja taas haaveilen että joskus... Joskus sitä ollaan onnellisia...

Muita? Mitä teit?