Miksi korona-aikana ei vielä tunnustettu, että Suomen terveydenhoito on täysin retuperällä ja on kriisissä ihan normaalitilanteessakin? Poikkeustilakin julistettiin oikeasti sairaanhoidon kriisin eikä koronan takia. Joko tästä saa puhua ääneen?
Suomesta lennätetään leikkauspotilaita Tanskaan. Tuttava sanoi että siellä monet hoitajat puhuvat Suomea, koska suomalaishoitajia on mennyt sinne töihin. Ruotsissakin on paljon suomalaishoitajia töissä. Ruotsalaiset ovat iloisia siitä, että suomalaishoitajat suostuvat tekemään työtä 7000 euron kuukausipalkalla.
Kommentit (2)
Ja alkuvuodesta 2022 poistettiin kaikki rajoitukset ja maskisuosituskin ja kuolleisuus kohosi huippulukemiin - korkeammaksi sitten sotavuosien. Suomessa annetaan mieluummin iäkkäiden ja heikkojen kuolla pandemiaan kuin ryhdytään panostamaan terveydenhuoltoon. Ei edes se, että long covid koettelee nuoria ja työikäisiäkin, kannusta lisäsatsauksiin. Päinvastoin, kokoomushan suunnittelee leikkauksia sote-menoihin.
Jos ja kun seuraava pandemia tulee, täällä seistään kädet suorina ja teeskennellään, että kaikki on normaalia niin kuin ruvettiin teeskentelemään viime vuonna. Miten mahtaisi käydä sotatilanteessa? Venäjä pommittaisi muutaman sairaalaan, ja Suomen terveydenhuolto käytännössä lamaantuisi, koska kaikki on nykyisin niin karsittua ja keskitettyä.
Ei ole mitään kriisiä ja jos äänestätte demareita niin kaikille aikuisille tulee ilmaiset vuosittaiset terveystarkastukset.