Kyllä kaduttaa ja harmittaa

Tähän ketjuun saa tuuletella omia katumisiaan ja asioita, jotka ovat jääneet pahasti vaivaamaan.

Itse aloitan vähän säälittävällä asialla... Olin lukioaikana hyvä piirtämään. Kuvaamataidon numero oli aina 9 tai 10 ja kuviksen luokan seinillä oli aina yksi tai useampi oma piirustus itsetuntoa hivelemässä. Kävi niin, että yksi kauniimmista luokkakavereista pyysi piirtämään hänen muotokuvansa. Ajatus oli, että menisin hänen luokseen ja hän istuisi mallina. Olin ujo enkä luottanut omiin taitoihini, joten kieltäydyin. Hän vakuutteli, ettei tarvitse ottaa paineita ja pyysi uudestaan. Minä vaivautuneena kieltäydyin. Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin hän luokkakokouksessa kertoi, että pyynnössä oli taka-ajatus... Hän on ollut naimissa n. 25 vuotta ja minä olen eronnut alun alkaenkin onnettomasta liitosta ja jo monta vuotta sinkkuna.

Niin että voi perskeleen perskele. Miten toisenlainen voisikin elämä olla...
M49

P.S. Mari, jos tunnistit itsesi, mukavaa kevään jatkoa! :)