Elämän halu melkein nolla

Välillä on semmosta ahdistusta että tuntuu ettei pysty olla. Yleensä kun tulee joku ahdistava tai ärsyttävä tilanne, niin sanon mun mielessä että mä tapan itteni tai mä ammun itteeni päähän yms Ei mulla oo koskaan ollu eikä nytkään oo mitään itsetuhosia ajatuksia tai en mä oikeesti halua itteeni tappaa en todellakaan! Tuntuu ehk et sillä hetkellä vaan ei haluais olla siinä tilanteessa tai jotain. En mä koe että oisin masentunu tai mitää, mul on ihana elämä ja kaikki on tosi hyvin! Mua vaan ahistaa välillä ihan liikaa. Sillonkun on oikein paha ahistus niin vaa itkettää eikä mistää saa kiinni. Paniikkikohtauksia oli joku vuosi sitten enemmän mut nyt on tullu enää ihan satunnaisesti, yleensä kun joku asia ahistaa ja alkaa itkettää nii siitä itkusta tulee semmosta oikeesti huutoitkua ja paniikkikohtaus alkaa. Mut sitä et sanon itelle päässä et tapan itteni tulee melkee päivittäin, mut en välttis ees itke vaa on vaa nii ärsyyntyny olo. Puhuminen yleensä helpottaa kun kertoo siit sen hetkisestä ahistuksesta mut sillon herkästi tulee kiroiltua kun on jotenki nii vihanen olo, ja se ei oo kivaa varsinkaa ku äitille valittaa asioista. Yleensä ku kerron et joku ahistaa nii se varmaa kuulostaa semmoselta valitukselta. Joskus sen tapan itteni olon jälkeen on kauheen surullinen fiilis. Ainakin sen raivon ja vihan tunteen jälkeen. Oon sanonu mun poikaystävälle muutamia kertoja ahistuksen tullessa just sitä et haluan kuolla, se kuulostaa ehkä sille semmoselta perus valitukselta mitä kaikki välil tekee, mut ehkä mä vaa heitän vähä rajumpaa läppää et haluan kuolla Nyt on alkanu sit ahistaa jo tää mun ahistuminen Samaistuuko joku? Mikä avuksi?