Miksi vanhempien eron toivominen on niin tabu?
Olen itse elänyt lapsuudessa sellaisessa perheessä, missä vanhempien ero olisi ollut ainoa oikea ratkaisu jo vuosia aikaisemmin.
Sanoin joskus toivovani, että he eroaisivat. Usein sain kuulla kauhisteluja siitä, että miten voin edes sanoa tuollaista, ja että pitäisi olla kiitollisia siitä, että vanhemmat on yhdessä.
Miksi ihmeessä asiasta ei saa puhua?
Kommentit (14)
Niinpä. Terveisin itsekin vanhempien eroa hartaasti toivoneena.
Enpä ole törmännyt siihen et olis mikään tabu? Monet riitaisien perheiden lapset varmasti toivoo tuota.
Kuuluu itsemääräämisoikeuden piiriin jokaisen seksuaalisuus, myös omien vanhempien osalta on näin etteä he saavat itse päättää kenen kanssa naiskentelevat.
Ehkä liittyy johonkin ydinperheen ja yhdessä olevien vanhempien ihannemalliin, mitä on joillekin juntattu itsestäänselvyydeksi siitä, että vanhempien nyt vaan kuuluu olla yhdessä.
Ehkä se onkin ideaalitilanne silloin, kun perheessä on asiat hyvin. Sen sijaan kaikki ei kykene ymmärtämään, että esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmaisen vanhemman kohdalla kaikki ei ole niin hyvin, kuin esimerkiksi heidän omissa perheissään on ollut. Joillain on myös vanhanaikainen asenne, että yhdessä pysytään vaikka mikä olisi, eli ei erota periaatteessakaan. Tällaiseen voi myös liittyä sosiaalisia paineita pysyä yhdessä.
Ei ole tabu. Kyllä monet toivoo tai ainakin toteavat eron jälkeen että oli hyvä. Ehkä kuitenkin enemmän toivotaan sitä, että vanhemmilla menisi paremmin eikä tarvitsisi erota.
Oma poikani oli 16v, kun kysyi miksi ette eroa. Siitä homma lähti etenemään. Toki olin itsekin eroa pari vuotta miettinyt, mutta pojan suusta kuultuna asia oli selvä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tabu. Kyllä monet toivoo tai ainakin toteavat eron jälkeen että oli hyvä. Ehkä kuitenkin enemmän toivotaan sitä, että vanhemmilla menisi paremmin eikä tarvitsisi erota.
Oma poikani oli 16v, kun kysyi miksi ette eroa. Siitä homma lähti etenemään. Toki olin itsekin eroa pari vuotta miettinyt, mutta pojan suusta kuultuna asia oli selvä.
Hyi olkoon, 16-vuotias ei ole henkisesti kypsä arvioimaan vanhempiensa suhdetta.
Kyllä se on edelleen usein tabu. Mutta vielä enemmän tabu se on ollut esimerkiksi omassa lapsuudessani.
Vanhempieni parisuhde ei kuulunut minulle millään tavoin. Äitini halusi jostain syystä oksentaa limaansa niskaani. Etäännyttää tehokkaasti vanhemmastaan.
Minä huusin lapsena kotona ruoto suorana, että EROTKAA, PLIIS EROTKAA.
Olin 11-vuotias ja aivan kypsä arvioimaan vanhempieni parisuhdetta ja perhe-elämää lasun silmän alla.
Aika moni lapsi toivoo vanhempiensa eroa ja tajuaa tilanteen.
Silti täälläkin on miljoona mammaa aina kuorossa kiljumassa ettei huonosta suhteesta voi erota "koska lapset".
Voi juma kekkulis oikeesti. Mammoille sitä jälki-istuntoa pitäisi antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tabu. Kyllä monet toivoo tai ainakin toteavat eron jälkeen että oli hyvä. Ehkä kuitenkin enemmän toivotaan sitä, että vanhemmilla menisi paremmin eikä tarvitsisi erota.
Oma poikani oli 16v, kun kysyi miksi ette eroa. Siitä homma lähti etenemään. Toki olin itsekin eroa pari vuotta miettinyt, mutta pojan suusta kuultuna asia oli selvä.
Hyi olkoon, 16-vuotias ei ole henkisesti kypsä arvioimaan vanhempiensa suhdetta.
Kyllä hän näki ja kuuli mitä elämämme oli ja vaikutti myös häneen. Erittäin asiallinen kysymys oli ja kuten sanoin niin asia oli selvä minulle tuon jälkeen.
En ollut koskaan puhunut erosta kenenkään muun kuin exäni kanssa. En ymmärtänyt kunnolla miltä avioliittoni näytti muiden silmin. Vasta eron jälkeen tajusin kuinka huono suhde oli. Erosta on nyt vuosia. Koko elämä parani kaikin tavoin eron jälkeen.
Koska monet sellaiset aikuiset jotka eivät itse toivoneet lapsena vanhempiensa eroa, kuvittelevat että jokainen lapsi haluaa vanhempiensa pysyvän yhdessä ja että jokainen lapsi syyttäisi erosta itseään jos ero tapahtuisi. Ja sitten kun tällaisia aikuisia on ns. asiantuntijoina, he pääsevät laukomaan näitä "totuuksiaan" lehtiin/televisioon/nettiin, jolloin muodostuu sellainen yleinen harhaluulo ettei kukaan lapsi haluaisi vanhempiensa eroavan.
Itse toivoin että vanhempani olisivat kuolleet.
Minäpä sainkin koulussa jälki-istuntoa, kun sanoin että kunpa vanhemmat eroaisi.