Pystyttekö katsomaan Alaston Suomi -ohjelmaa
Itse olen pari kertaa yrittänyt ja pahaa tekee. Mitä ihmettä on tapahtunut ihmisvartaloille?
Kommentit (35)
Katson brittiversiota silloin tällöin. Suomiversiossa en tykkää juontajasta.
Brittiversio on selvästi feministisempi ja alatyylisempi.
Suomiversio on niin pystyyn kuollut ja kuiva sarja, ettei sitä voi katsoa..
En kyllä pystyisi. Jo ne mainosinsertit saa mut voimaan pahoin, ja sen juontajan ääni on aivan hirveä 😏
Nolo ohjelma. Tirkistelyä parhaaseen katseluaikaan. Ja juontaja ärsyttää.
En edes tiedä minkälainen ohjelma on kyseessä, mutta varmuudella sanoisin että perus mädätystä.
Olen katsonut pätkiä suomalaisesta ja vähän enemmän brittiversiota. Suomi jaksot ovat kiusallista katsottavaa, kun kaikki ovat niin vaikeina.
Stream kirjoitti:
En edes tiedä minkälainen ohjelma on kyseessä, mutta varmuudella sanoisin että perus mädätystä.
Tiedän suurinpiirteiden ohjelman idean mutta en ole katsonut. Näytetäänkö siinä oikeasti ihminen ihan alastomana ja sensuroimattomana? Miksi jotkut haluaa esitellä itseään nakuna kaikelle kansalle?
Pitikö taas matkia brittiläisiä. Tota formaattia ei ole kovinkaan monissa maissa tehty.
En pysty myötähäpeältä. Ja myös tulee sellainen olo että miten idioottina ohjelmien suunnittelijat meitä pitää.
Alaston ihminen on kauhistus mutta joka päivä katotaan jotain missä ihmisiä pahoinpideellään tai tapetaan?
Tossa taanoin oli kokoomuslaisen tyttö itseään paljastamassa...
En pysty katsomaan suomalaista versiota koska jäykkää touhua ja torvi juontaja, brittiversio on vaan muuten outo kaikkine kuvitettuine vartaloineen joissa on killuttimia yllä ja alla ja alastona-alojen esiintyjiä.
Mutta surulliseksi vetää, kun ihminen on viipaloitu ruumiinosiin ja sen mukaan arvotettu kuin teurasliha ja ruumiinosien mukaan valitaan.
Miksi kaikilla on mutterit rinnoissa tai m.a ja aivan kauheita tatskoja joka muorilla ja ukolla. Kuka haluaa treffeille p.otytön kanssa? On tosin myös joku nätti tyttö joukossa ja joskus harvoin hyvännäköinen mies. Ja olen yllättynyt kuinka paljon on biseksuaaleja sekä le..boja, että hja, jotka nyt haluavat olla kovasti esillä. Senkun ovat, mutta määrä yllättää.
No hyi ei tulisi pieneen mieleenikään mokomaa roskaohjelmaa katsoa. Ihan järkyttävää tuubaa tulee nykyisin telkkarista. Ihmiset kuinka sallitte noin ala-arvoisen ohjelmatarjonnan ja kiltisti vain katsotte?
Vierailija kirjoitti:
En kyllä pystyisi. Jo ne mainosinsertit saa mut voimaan pahoin, ja sen juontajan ääni on aivan hirveä 😏
Sääliksi käy noin ahdasmielisyys. Ei sitä ohjelmaa tarvi niin he l vetin tosissaan ottaa! Eli olet pimeässä peiton alla kaksminuuttia av mamma. Hyi hel vetti 🤢🤮
Pystyn, on kiva nähdä erilaisia vartaloita