Milloin Ukrainaan saadaan rauha?

Lisään tämän viestin uudestaan, koska sisältö on äärimmäisen tärkeä. En voi ymmärtää, miten rauhasta puhuminen olisi niin pahasta, että viestiketju menee poistoon.

Mikä määrä kuolleita, haavoittuneita, kärsiviä ja tuhoa olisi riittävästi, että viimein löydettäisiin tahtotila rauhan tavoittelemiseksi?

Mikä määrä kuolemaa, haavoittuneita, kärsimystä ja tuhoa on ylipäätään maa-alueiden menetyksen arvoista?

Montako ihmistä on järkevää uhrata, että valtioiden välinen raja kulkisi jatkossakin tässä tai tuolla 100km kauempana, onko se 10 000, 100 000 vai peräti 1 000 000 miestä?

Sodassa ihminen nähdään mitättömänä yksikkönä, joka tappaa tai tulee tapetuksi. Todellisuudessa jokainen ihmisyksilö on mittaamattoman arvokas. Sodassa tuhotaan ihmisyys, kun kaunis sielullinen olento taantuu alhaiseksi väkivaltaiseksi eläimeksi.

Onko maa koskaan arvokkaampi kuin ihmisen henki? Miksi sodimme maista, joita emme voi koskaan pysyvästi omistaa, eihän yksikään valtio tai kulttuuri ole ollut ikuinen.

Me siis taistelemme vaikka viimeiseen mieheen asioiden puolesta, jotka eivät ole pysyviä. Olisiko järkevämpää taistella viimeiseen mieheen mieluummin globaalin rauhan, yhteistyön ja veljeyden puolesta, toisiko se lopulta enemmän hyvää kaikille?

Nyt pelkäämme toisiamme niin kovin, että hukkaamme hyvinvoinnin mahdollisuutemme asevarusteluun virtaaviin miljardeihin.

Jos haluamme pysyvää rauhaa, emme voi elää nähden meitä ja heitä, minun etua tai vieraan etua, hyviksiä ja pahiksia, vihollisia ja omia. Kilpailun on loputtava. Kaiken vastakkainasettelun on loputtava. Pysyvää rauhaa ei synny, jos hyväksikäytetään ja riistetään toisia, niin synnytetään lisää vihollisia. Täytyy oppia näkemään kaikkien yhtäläinen arvo ja oikeus hyvään elämään.

Sotaan päätyminen on aina valtavan suuri epäonnistuminen, puolin ja toisin. Silloin ei olla osattu kohdata vastapuolta riittävällä ymmärryksellä, silloin ei ole viisaus ohjannut päätöksentekoa. On pidetty puolin ja toisin jääräpäisesti ja itsekkäästi kiinni omista arvoista, omista tarpeista, omista eduista, vaikka sitten hautaan asti. Sovinnolle, kompromissin halulle tai omista eduista tinkimiselle, veljeydestä nyt puhumattakaan, ei ole ollut tilaa.

Rauhan ja sovinnon saavuttaminen vaatii ymmärrystä, asettumista toisen osapuolen asemaan: pitää osata nähdä myös toisen osapuolen historiaa, tarpeita ja huolia, ei vain omia. Pitää ymmärtää, minkä toinen kokee uhkaksi, miksi toinen haluaa hyökätä, nähdä tilanne toisen osapuolen silmin.