Onko minulla ahdistuneisuushäiriö
Menin eilen kirjastoon. Huomasin ryhmätilassa noin 15 minulle entuudestaan tuttua ihmistä. Sellaisia hyvänpäivän tuttuja samoilta kursseilta tai harrastuksista, kaikki he tuntevat toisensa.
Menin sinne muutenkin joten yritin moikata hermostuneesti vähän kaikkia, varmaan joku jäi moikkaamattakin. Yritin siinä sitten jutella muutaman kanssa niitä näitä kunnes hermostuneena poistuin. Olo jäi jännittyneeksi ja mietin kohtaamista vielä eilen illalla ja nyt aamullakin.
Olen ennenkin huomannut että vastaavat tilanteet saavat minut todella hermostuneeksi ja ahdistuneeksi. 3 tuttua vielä käsitän mutta siitä enemmän pistää hermostuttamaan.
Pelkäsin aina luokan edessä esitelmiä, nykypäivänä en sellaiseen pystyisi. Kerran piti esittäytyä uudella kurssilla kaikilla ja tein sen ääni väristen ja mietin asiaa koko päivän.
Mitä tämä voisi olla? Varsinaisia fyysisiä oireita en saa mutta henkisesti raskasta.
Kommentit (13)
Mitä tämä voisi olla? Ihmisen elämää.
Meidän ihmisten ei ole luonnollista olla kaikessa ja aina vahvoja, täydellisesti itseämme kontrolloivia, mistään järkkymättömiä upeita ilmestyksiä.
Olet käyttäytynyt ja tuntenut ihan normaalisti esittämässäsi tilanteessa. Olet oma itsesi ja se riittää.
Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, tämä oli kiva viesti :)
Inhottavaa tuollaisissa tilanteissa kokea kuinka sydän jyskyttää ja haluaisi vain pois, mutta tämäkin toisaalta helpottaa kun tiedän kuinka reagoin. Ehkä voin opetella kontrolloimaan tätä jotenkin. ap
On samaa mulla. Jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa se kai on.
Mulla on astetta pahempi...eilen olin menossa kirjaston lukusaliin, mutta ovi oli suljettu. Avasin oven ja huomasin, että kaksi nuorta opiskelijaa kääntyi tuijottamaan minua. En voinut mennä saliin lukemaan lehteä, koska kävi ahdistamaan.
Jouduin työkyvyttömyys eläkkeelle tuollaisen takia.
Netistä löytyy GAD-7 lomake, jolla voit testata onko sinulla ahdistuneisuushäiriö. Googlaa!
Minulla on ihan samanlaista kuin sinulla, ap. Ja valitettavasti iän myötä pahenee, jos asialle ei tee mitään. Minua on kehoitettu vaan altistumaan tuollaisille tilanteille, mutta silti on vaikea muuttaa reagointitapaansa. Kyllä se pahinta jos jää neljän seinän sisälle ahdistusoireiden pelon takia.
Mua ärsyttää se, että minullekin on psykiatri diagnosoinut ahdistuneisuushäiriön. Omasta mielestäni minulla on ahdistuneisuus, koska elämässäni on tällä hetkellä syytä olla ahdistunut, mutta missään nimessä se ei ole häiriö. Nämä diagnosit joskus lyövät leimaa ihmiseen niin, että hän itse alkaa miettiä, että hänessä on jotain vikaa. Minun mielestäni häiriö sanasta pitäisi luopua kokonaan.

Jatkan vielä, että sinulla AP ei ole mitään häiriötä! Sinulla on syitä miksi tuollaiset tilanteet jännittävät tai aktivoivat autonomista hermostoa. Tilanne ei ole vaarallinen. Saat olla oma itsesi. Kukaan ei ole täydellinen.

Just näin.
Onko kenelläkään muulla samaa? ap