Aloitin innoissani teatteriharrastuksen, joka "tapettiin" ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan
Liityin aikanaan kotikunnassani nuorisoseuraan, joka teki näytelmiä parisen kertaa vuodessa. Kesä ja talvinäytökset pääasiassa. Innostus teatteria kohtaan oli kova.
Kotikylässäni saati lähialueelta kukaan ei aiemmin ollut mukana teatteritouhuissa, saati kulttuuririennoissa ylipäätään, jääkiekkoa ja formulaa lukuun ottamatta, jota tietty vahdattiin. Muu oli turhaa.
Nuorisoseuran aktiiviväki oli kunnan kirkonkylältä tai isommista taajamista, jotka tunsivat toisensa jo ennestään ja heidän sukulaisiaan/läheisiään. kun menin ensimmäiseen tapaamiseen, minua vahdattiin pitkään. Osa muisti yläasteen ajoilta ja karttoi. olinhan ollut koulukiusattuna ja leima oli varmasti vielä otsassa. Suureen ääneen jotkut ihmetteli, että mitä toi täälä tekee, koska ei sieltäpäin tai lähimainkaan ole ennenkään ketään täällä ollut.
Lukuharjoutuksia pidettiin vielä myöhemminkin ja lopputulemana sanottiin, ettei minulle löydy valitettavasti tälläkertaa roolia ja en taida ihan sopeutua muutenkaan joukkoon mukaan. Pyydettiin palaamaan asiaan myöhemmin tai kysymään jostain toisesta porukasta, olisiko heillä tarvetta minunlaiselle näyttelijälle.
Toinen tyrmäys kotikylältä, jossa oli oikein puheenaiheena että menen sellaiseen touhuun mukaan. Ensin naurettiin, että sinne näyttelijäksi ja luulemaan itsestään liikoja. Lisää naurua, kun kuultiin, ettei minulle siellä löytynytkään paikkaa. Myöhemmin sain tietää, että seuran johtajistoon oltiin kotikylältä yhteydessä, ettei kannata ottaa sinne minua munaamaan koko porukan mainetta. Heitä ärsytti, että on joku, joka edes yrittää, mutta sekin pilattiin.
Ehkä joskus tulevassa menen mukaan toimintaan, jota uudella asuinpaikkakunnallani näyttää olevan. Nyt haetaankin kesänäytelmään porukkaa. Taidan mennä katsomaan.
Kommentit (16)
Tuollaista se on pikkukylissä. Kyylätään, vertaillaan, kadehditaan, leimataan ja tiedetään toisten asiat paremmin kuin asianosainen itse. Ilmapiiri niissä on masentava ja pikkumainen.
En yhtään ihmettele, että näissä pikkukylissä nuoret voi huonosti: ainoa tekeminen on hiihto, tietokoneella pelaaminen tai autonrassaus. Mopo/auto on yhtä kuin unelma poispääsystä: ajetaan ympyrää naapurikylien välillä ja etsitään joku serkku puolisoksi. Huumeet ja alko on sitten se toinen vaihtoehto päästä pois kaikesta.
Itse lähdin heti kun pystyin opiskelemaan Helsinkiin. Mikä ihana auvo ja vapaus! Kukaan ei kytännyt, että mitäs teet ja mihin menet. Naapureita voi moikata muttei tartte jutella liikaa, jos ei halua. Kaikki hauska tekeminen on täällä käden ulottuvilla.
Muuttakaa pois, jos pikkukylät ahdistavat! Elämää on muuallakin. Mukavampaa elämää.
Juuri tuon takia pysyn kaukana maaseudusta ja pikkupaikkakunnista.
Mene ehdottomasti! Keskisuuressa kaupungissa asun ja täällä kaksi aktiivisesti toimivaa harrastajateatteria, toinen vähän isompi ja toinen pienempi. Lisäksi seurakunnalla ryhmä. Vaikka porukkaa on paljon niin koska kyse pääasiassa aikuisista joilla paljon muutakin elämää niin vähän vaihdellen kaikki kaikissa teattereissa erikokoisissa rooleissa ja tehtävissä. Vetäjät kahdessa kolmesta toiminnasta sellaisia että haluavat tarjota kaikille mahdollisuuksia tasapuolisesti. Eniten olen nykyään tekemisissä näissä porukoissa olevien kanssa. Toki löytyy paljon vahvoja "teatraalisia" persoonia ja muita arvosteleviakin piireistä mutta pääasiassa he tuntuvat lopulta kompensoivan oman osaamisensa heikkoutta näillä puheilla ja suureellisella läsnäolollaan. Tästä huolimatta koen, että uudet ihmiset otetaan pääasiassa tosi mukavasti vastaan. Heti ei tietenkään mitään suuria rooleja pääse tekemään, mutta kun ohjaajat oppivat tuntemaan niin sitten saa niitä isompiakin osia kun vaan tulee näytelmiä missä sulle sopivia rooleja ja ilmoittaa tarpeeksi ajoissa että haluaa ja pystyy olemaan mukana.
Onko sulla tapana muutenkin roikkua menneessä?
Missä ihmeessä harrastus aloitetaan lukuharjoituksilla?
Ja jos siellä kylillä ei ollut kulttuuriharrastusta, niin miten ihmeessä kylältä joku soitteli näytelmäharjoituksiin sinusta, kun vasta aloittelitte?
Liian paljon aukkoja tarinassa, ei jatkoon.
Harmittaa, että muut tekee kun itse ei viitsi
Tai sitten sinusta näkyi kilometrin päähän ettei sinusta ole näyttelijäksi.
Uudestaan. Moni on hakenut teatterikorkeakouluun kymmenisen kertaa, ennenkuin tärppäsi.
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeessä harrastus aloitetaan lukuharjoituksilla?
Ja jos siellä kylillä ei ollut kulttuuriharrastusta, niin miten ihmeessä kylältä joku soitteli näytelmäharjoituksiin sinusta, kun vasta aloittelitte?
Liian paljon aukkoja tarinassa, ei jatkoon.
Lukuharjoituksissa luetaan näytelmää läpi paperilta. Vuorosanoja painetaan mieleen ja opitaan näytelmän tarina.
niin, pikkukylillä on pikkukylien ongelmat. helsingissä taas saattaa olla elitistisempää. elämä on.
Sitä kutsutaan demokratiaksi, että enemmistö päättää.
Tietyissä valtioissa olisit jo kadonnut.
Näistä pikkukylistä on jäänyt sellainen idyllinen kuva. Varmaan kun lehdissä kirjoitellaan vaan kaikkea hyvää.
Mutta uusi asukas on heti kohde josta voidaan puhua mitä vaan.
Tuttu asui hetken pienellä paikkakunnalla. Myivät talonsa mahdollisimman pian. Eivät tykänneet yhtään siitä kyttäysmentaliteetista.
Itse olen tehnyt töitä pienessä kunnassa ja olin kuin joku nähtävyys. Oli kyllä järkkyä kun muut paikkakuntalaiset työntekijät tiesivät kaikki asiat.
Ei ikinä enää.
Kikkeliskokkkelis. Mitäs läksi lällällää
Uutta yritystä vaan paremmalla onnella.