Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Vanhemmat eivät saaneet lapselleen haluamaansa etunimeä

Vierailija
06.03.2023 |

"Tytölle toiseksi etunimeksi kaavailtu Suudelmitar ei kelvannut etunimilautakunnalle eikä myöskään asiallisesti lopullisesti päättävälle viranomaiselle Digi- ja väestövirastolle (DVV). Se nojaa päätöksissään hyvin vahvasti nimilautakunnan ratkaisuihin.

Lausuntojen mukaan ehdotettu nimi ei vastannut muodoltaan, sisällöltään eikä kirjoitusasultaan vakiintunutta etunimikäytäntöä. Suudelmitar ei ollut nimilautakunnan mukaan myöskään kielenmukainen nimi.

YHTÄ kirjainta muuttamalla nimilautakunta olisi kylläkin hyväksynyt lapselle Suudelmatar-etunimen.

Tähän vanhemmat eivät suostuneet. He halusivat pitää ehdotuksestaan kiinni, koska Suudelmitar-nimi on heille hyvin tärkeä yhteisen historian takia. He ovat valittaneet DVV:n ratkaisusta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, jossa asia on yhä vireillä.

Pariskunta tapasi toisensa vuonna 2018.

Mies oli jo tuolloin kuunnellut pitkään muusikko Ville Leinosta, joka julkaisi Suudelmitar-nimisen levyn ja biisin vuonna 2004.

VANHEMPIEN mielestä Suudelmitar olisi myös feminiininen, kansallisromanttistyyppinen nimi, joka laulun sanoihin viitaten voisi tarkoittaa kaunista naista taikka luonnon, romantiikan ja rakkauden jumalatarta. Heidän mukaansa Suudelmitar on myös suomalais-ugrilaisen kansanperinteen mukainen nimi.

Vanhempien mukaan nimi on myös Suomen kieliasun mukainen, koska etunimiksi on hyväksytty muitakin tar-päätteisiä nimiä, joiden kantana ei ole sanan perusmuoto. Tällaisia nimiä on muun muassa Tuuletar, Kaunotar ja Tuometar.

VANHEMMAT ovat myös käyneet Ville Leinosen keikoilla. Leinonen antoi nimelle hyväksynnän, ja hän myös lauloi Suudelmitar-biisin lapsen nimiäisissä huhtikuussa 2022."

Lähde: https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009430471.html

Järkyttävä nimi, järkyttävä vanhempien asenne ja se, että pitänyt artistia ahdistella kysymällä nimelle hyväksyntä ja tulla laulaa luikauttamaan kyseinen biisi nimiäisiin.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi vidu mitä weetee porukkaa. Onneksi ei kelvannut.

Vierailija
2/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kauhea nimi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä vanhemmat voisivat laittaa nimeksi ihan vaan Minna ja huolet olis ohi.

Vierailija
4/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikähän tämä harvinainen etunimi on? Jos on yhtä päätön kuin toiseksi nimeksi kaavailtu nimi, niin tämä lapsi päätyy kiusaajien hampaisiin. Miksei nykyajan vanhemmat voi ajatella lasta ennemmin kuin omia haluja? Suomessa on kuitenkin kauniita perinteisiä nimiä.

Vierailija
5/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi ei mennyt läpi. Nuo hyväksytyt -tar päätteisetkin ovat vähän erikoisia mutta tuhat kertaa parempia.

Vierailija
6/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järkyttävä nimi, kyllä. Mutta melkein vielä järkyttävämpi nimi on tuo viranomaisille kelvannut versio. En millään ymmärrä tuollaista pilkunviilausta, jos tuollainen urponimi hyväksytään, niin sitten ei hyväksyttäisi jos siinä on yhden kirjaimen ero. 

Itse kyllä valitsisin nimekseni Suudelmitar tai Suudelmatar, ennemmin kuin esim. Orkkulin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suudelmitar voisi olla jonkun suohirviön nimi.

Vierailija
8/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa jonkun maksullisen naisen käyttämältä taiteilijanimeltä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäminäminä-sukupolvi kyseessä. Ei siis yllätä.

Vierailija
10/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä nimi, kyllä. Mutta melkein vielä järkyttävämpi nimi on tuo viranomaisille kelvannut versio. En millään ymmärrä tuollaista pilkunviilausta, jos tuollainen urponimi hyväksytään, niin sitten ei hyväksyttäisi jos siinä on yhden kirjaimen ero. 

Itse kyllä valitsisin nimekseni Suudelmitar tai Suudelmatar, ennemmin kuin esim. Orkkulin.

Orkkulin vanhemmilla taisi olla hyvät orkut kun Orkkulia tekivät

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Heidän mukaansa Suudelmitar on myös suomalais-ugrilaisen kansanperinteen mukainen nimi."

Niin missä kohtaa historiaa?

Vierailija
12/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oooh Kismii Tuu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku joka tietää nämä vanhemmat niin LASUA KEHIIN. Ei vastuulliset vanhemmat edes harkitse tälläistä nimeä.

Vierailija
14/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku joka tietää nämä vanhemmat niin LASUA KEHIIN. Ei vastuulliset vanhemmat edes harkitse tälläistä nimeä.

Tai valita oikeuteen asti..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järkyttävä "nimi", mutta en ymmärrä logiikkaa ettei hyväksytä, kun yhtä rumia ja outoja sekä rumempia ja oudompiakin hyväksytään.

Ja toisaalta hyväksytäön myös esim. jotku Catariina tai Calle vaikka ne ovat täysin suomalaisen kirjoitusasun vastaisia.

Vierailija
16/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraava sitten ristitään laura jenna ellinoora alexandra kamillaksi?

Vierailija
17/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhemmat halusivat antaa lapselleen mukaan palan sielunelämästään nimen muodossa... Tuo Suudelmitar-kappalehan kertoo kahden aikuisen välisestä seksisuhteesta...

Luojan kiitos mulla on tylsimmistä tylsin kasarinimi.

Vierailija
18/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä nimi, kyllä. Mutta melkein vielä järkyttävämpi nimi on tuo viranomaisille kelvannut versio. En millään ymmärrä tuollaista pilkunviilausta, jos tuollainen urponimi hyväksytään, niin sitten ei hyväksyttäisi jos siinä on yhden kirjaimen ero. 

Itse kyllä valitsisin nimekseni Suudelmitar tai Suudelmatar, ennemmin kuin esim. Orkkulin.

No se pilkunviilaus johtuu siitä, että jos suomen kielessä haluaa tehdä sanasta suudelma tar-päätteisen version, oikea muoto on suudelmatar. Suudelmitar ei ole suomea. Herääkin kysymys, miksi tämä sana on päätynyt Ville Leinosen biisin nimeksi. Miksi tuottaja tai kukaan muukaan ei ole todennut, että kuule, tää suudelmitar ei ole oikea muoto, tässä on virhe. Ilmeisesti ihmisten kielikorva ei enää tunnista oikeaa muotoa tällaisista vanhoista sanoista tai muodoista.

Vierailija
19/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi on järkeviä viranomaisia jotka ajattelevat lasten parasta ja pitävät nämä idiootti"vanhemmat"kurissa

Vierailija
20/21 |
06.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksipä lapselle ei voisi antaa nimeä Vainajainen tai Kangistoinen, hienoja ja jotenkin perinteisenoloisia.

Hautakivestä huomasin tänään nimen Salamiina, hän tosin näytti kuolleen 1900-luvun alkupuolella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi kuusi