Elämä kolmekymppisenä on kamalaa jos et mene siinä "yleisen virran" mukana vaikka haluaisit

30-vuotias on nuori. Hyvin ehdit saada kaiken, mitä haluat.

Ala soolopolypalloksi. Se on trendikästä joidenkin mielestä.

Vierailija kirjoitti:

30-vuotias on nuori. Hyvin ehdit saada kaiken, mitä haluat.

Niin kai, toivottavasti. Ei minulla itselläni olisikaan kiire, tulee vaan sellainen olo kun ympärille katselee ja ikä alkaa 3:lla.. johan tässä on hedelmällisimmät vuodetkin kääntyneet loppua kohden. Ap

Miksi sinun pitäisi elää kuten muut? Vertailemalla itseäsi toisiin teet itsestäsi onnettoman. On ihan sama mitä sinusta ajatellaan.

Vierailija kirjoitti:

30-vuotias on nuori. Hyvin ehdit saada kaiken, mitä haluat.

Ei kyse ole välttämättä tästä, vaan siitä miten yksin on. Mulla on venyneet opinnot ja pelkästään tästä syystä tunnen itseni ulkopuoliseksi oman ikäisteni joukossa, koska kukaan lähipiirissä ei jaa samaa elämäntilannetta kanssa. Ei vertaistukea, ei ketään kenen kanssa käsitellä vaikeita tunteita ja pettymyksiä. Mieluusti olisin muiden mukana keskustelemassa äitiyslomista, kihloista ja koiranpennuista, mutta kun omaa arkea on itsemurhayksiö ja Kela.

Ymmärrän mietteesi. Mä halusin päästä elämään perhe-elämää, joten tyydyin mieheen joka ei nyt ihan suurin unelmani ole. Mukavasti meillä on kuitenkin mennyt ja välitetään kaikki toisistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30-vuotias on nuori. Hyvin ehdit saada kaiken, mitä haluat.

Ei kyse ole välttämättä tästä, vaan siitä miten yksin on. Mulla on venyneet opinnot ja pelkästään tästä syystä tunnen itseni ulkopuoliseksi oman ikäisteni joukossa, koska kukaan lähipiirissä ei jaa samaa elämäntilannetta kanssa. Ei vertaistukea, ei ketään kenen kanssa käsitellä vaikeita tunteita ja pettymyksiä. Mieluusti olisin muiden mukana keskustelemassa äitiyslomista, kihloista ja koiranpennuista, mutta kun omaa arkea on itsemurhayksiö ja Kela.

no sun pitää hakea vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Luulis löytyvän.

Positiivinen asenne ja kiitollisuus mahdollisuuksista tekee elämästä parempaa. Yhä useampi jää lapsettomaksi, vaikea nähdä että he olisivat jotenkin kummajaisia. Sitten on myös ihmisiä jotka ei koskaan pääse edes treffeille.

Tervetuloa kerhoon. Naisena en voi sanoa mitään muuta kuin, että olen äärimmäisen pettynyt ja pöyristynyt naisten toiminnasta toisiaan kohtaan. Yli kolmekymppisenä se iski vasten kasvoja ihan kunnolla kun ei tule edes vastauksia joulun toivotuksiin tai uuden vuoden toivotuksiin. Jos sinulla ei ole miestä ja lapsia, olet nolla heidän silmissään. Sinulle ei tarvitse keskustella, sinua ei tarvitse huomioida. Olet toisen luokan kansalainen ja menet samaan kastiin kuin miehet: mitään et mistään tiedä ja varsinkaan väsymyksestä tai uupumisesta. 

Minulla on nyt miesystävä, tapasimme puolitoista vuotta sitten ja aloimme seurustelemaan noin kuukausi sitten. Sitä ennen olin ollut sinkku ja lähes selibaatissa monta vuotta, lähemmäs kymmenen. Olemme vähän yli vuoden yrittäneet lasta ja sain tietooni noin kaksi kuukautta sitten, että en voi saada lapsia luultavasti koskaan. Näistä ei tiedä oikeastaan kukaan, koska en ole kokenut tarpeelliseksi kertoa viestillä. Kerron kun näen ystäviäni eli saattaa mennä tätä menoa pitkään. Äidilliset ihmiset eivät vain yksinkertaisesti kerkeä näkemään kuin muita äitejä ilmeisesti ja jakamaan elämäänsä muille kuin äidillisille ihmisille. En ymmärrä, että miten se elämä noin muka voi muuttua lapsen saamisen jälkeen: kavereita kerkee näkemään, mutta vain niitä muita kavereita joilla on lapsia, muut voi itsekkäästi ohittaa ja mitätöidä elämästä. Ihan samanlailla mä osaan kysymyksiä tehdä ja ihmetellä lapsellisten perhe-elämää kuin toinen jälkikasvunsa aukoistaan ulostyöntänyt. Osaan leikkiä lasten kanssa ja pitää heitä sylissä ja syöttääkin. Olen isosta perheestä itse ja sisaruksillani on paljonkin lapsia. Olen nuoruudessa raiskauksen ja haastavan työympäristön takia ollut todella loppuun palanut ja syönyt unettomuuteen lääkkeitä ja korjannut unta vuosia, olen saanut väsymyksen ja uupumisen takia kaksi sydänkohtausta, joten kuvittelisin tietäväni uupumisesta jotain. Luulisi sitä tasa-arvoa ja solidaarisuutta löytyvän muillekin, vaikka ei ole samassa elämäntilanteessa ja sitä ymmärrystä, että vaikka sinä olet nyt onnistunut saamaan lapsen maailmaan suht ehjänä ja kärsit väsymyksestä niin siitä saattaa olla muutkin kärsineet ihan samanlailla, mutta ilman lasta. Sieltäkin saattaa tulla keskustelutukea.

Nyt lapsettomaksi jääneenä tulen olemaan varmaan muiden naisten silmissä toisen luokan kansalainen hamaan tappiin, koska en ole saanut lapsia. Asiaa en huutele, en jää katkeraksi ja olen todella iloinen ja onnellinen kun joku saa lapsen. Mulle vain ei sitä mahdollisuutta nyt annettu ja keksin elämässäni jotain muuta kivaa ja nautin miehen seurasta. 

Jos yhtään lohduttaa, niin myöhemmin elämässä moni ihmettelee, miksi meni virran mukana. Sinulla on nyt mahdollisuus tehdä jotain omaa ja erilaista, kun ei ole perhe tai muita sitovia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa kerhoon. Naisena en voi sanoa mitään muuta kuin, että olen äärimmäisen pettynyt ja pöyristynyt naisten toiminnasta toisiaan kohtaan. Yli kolmekymppisenä se iski vasten kasvoja ihan kunnolla kun ei tule edes vastauksia joulun toivotuksiin tai uuden vuoden toivotuksiin. Jos sinulla ei ole miestä ja lapsia, olet nolla heidän silmissään. Sinulle ei tarvitse keskustella, sinua ei tarvitse huomioida. Olet toisen luokan kansalainen ja menet samaan kastiin kuin miehet: mitään et mistään tiedä ja varsinkaan väsymyksestä tai uupumisesta. 

Minulla on nyt miesystävä, tapasimme puolitoista vuotta sitten ja aloimme seurustelemaan noin kuukausi sitten. Sitä ennen olin ollut sinkku ja lähes selibaatissa monta vuotta, lähemmäs kymmenen. Olemme vähän yli vuoden yrittäneet lasta ja sain tietooni noin kaksi kuukautta sitten, että en voi saada lapsia luultavasti koskaan. Näistä ei tiedä oikeastaan kukaan, koska en ole kokenut tarpeelliseksi kertoa viestillä. Kerron kun näen ystäviäni eli saattaa mennä tätä menoa pitkään. Äidilliset ihmiset eivät vain yksinkertaisesti kerkeä näkemään kuin muita äitejä ilmeisesti ja jakamaan elämäänsä muille kuin äidillisille ihmisille. En ymmärrä, että miten se elämä noin muka voi muuttua lapsen saamisen jälkeen: kavereita kerkee näkemään, mutta vain niitä muita kavereita joilla on lapsia, muut voi itsekkäästi ohittaa ja mitätöidä elämästä. Ihan samanlailla mä osaan kysymyksiä tehdä ja ihmetellä lapsellisten perhe-elämää kuin toinen jälkikasvunsa aukoistaan ulostyöntänyt. Osaan leikkiä lasten kanssa ja pitää heitä sylissä ja syöttääkin. Olen isosta perheestä itse ja sisaruksillani on paljonkin lapsia. Olen nuoruudessa raiskauksen ja haastavan työympäristön takia ollut todella loppuun palanut ja syönyt unettomuuteen lääkkeitä ja korjannut unta vuosia, olen saanut väsymyksen ja uupumisen takia kaksi sydänkohtausta, joten kuvittelisin tietäväni uupumisesta jotain. Luulisi sitä tasa-arvoa ja solidaarisuutta löytyvän muillekin, vaikka ei ole samassa elämäntilanteessa ja sitä ymmärrystä, että vaikka sinä olet nyt onnistunut saamaan lapsen maailmaan suht ehjänä ja kärsit väsymyksestä niin siitä saattaa olla muutkin kärsineet ihan samanlailla, mutta ilman lasta. Sieltäkin saattaa tulla keskustelutukea.

Nyt lapsettomaksi jääneenä tulen olemaan varmaan muiden naisten silmissä toisen luokan kansalainen hamaan tappiin, koska en ole saanut lapsia. Asiaa en huutele, en jää katkeraksi ja olen todella iloinen ja onnellinen kun joku saa lapsen. Mulle vain ei sitä mahdollisuutta nyt annettu ja keksin elämässäni jotain muuta kivaa ja nautin miehen seurasta. 

Onpa ankeita tyyppejä, sorry ap. Kyllä meitä sellaisiakin naisia on jotka hyvinkin kelpuutamme ystäväksi lapsiluvusta huolimatta. Ja tulet varmaan huomaamaan että osa noistakin tarttuu vielä luuriin ja kaipailee sinua sitten kun ero tulee / lapset kasvaneet tms. Voit sitten itse päättää hyväksytkö takaisin kaveriksi.