Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puoliso ärsyttää lähes kokoajan

Vierailija
24.02.2023 |

En tiedä miksi, mutta aivan päivittäin ärsyynnyn puolisoni jostain sanomisesta tai tekemisestä niin paljon että olen alkanut välttelemään hänen seurassaan olemista.

Alunperin rakastuin hänen tunneälykkyyteensä ja vahvaan tunneilmaisuunsa. Nyt lähes päivittäin mietin kuinka olemme yhdessä kun itse keskustelisin mielelläni yhteiskunnallisista asioista maan ja taivaan välillä ja hän ei tunnista sähköpostiin lähetettyä kiristys roskapostia.

Hän on hyvä isä ja osallistuu arjen asioihin, mutta kaipaan laadukkaampia ja syvällisiä keskusteluita. Käyn ystävieni kanssa kyllä paljon syvällisiä keskusteluita, mutta se lähinnä vain korostaa sitä että puolisoni kanssa keskustelujen tasot ovat yhtä kaukana toisistaan kuin itä ja länsi. Joudun jatkuvasti selittämään hänelle asioita kuin lapselle. Hän ei ole kiinnostunut maailmasta ympärillään ja se näkyy kyllä.

Tunnen oloni omahyväiseksi ja itsekkääksi kun pidän toista tyhmempänä, mutta kouluttamattomuus näkyy lähes kaikissa keskusteluissa. Itse olen yliopiston käynyt aikuisiällä ja hän perusduunari, arvoni ovat muuttuneet, haluan edetä niin korkealle työurallani kun voin, matkustella ja tutustua maailmaan ja hän haluaa tehdä tasan samat asiat kuin viime viikollakin.

Muita joiden suhteessa suunnat muuttuneet näin rajusti eri suuntaan? Voiko saada vielä toimimaan?

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muuta kun haet eroa.Voi hakea yksinkin ja ilman syytä.

Vierailija
2/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittajalle: veit sanat suustani!

Kyllä se oikeasti joskus turhauttaa enemmän ja joskus vähemmän kun puoliso kykenee keskustelemaan lähinnä mitä tekisi lottovoitolla, aku-ankasta, marvel elokuvista ja autoista...

Meillä sama tilanne, itse olen korkeasti kouluttautunut ja tuntuu että kuilu välillämme on kasvanut koko ajan kun yhteisiä mielenkiinnon kohteita on enää harvassa.

Toisaalta olen huomannut hänen kuuntelevan kiinnostuneena kun selitän vaikka lapsille jotakin yhteiskunnallista ilmiötä tai muuta. Toivoisin silti että hän sivistäisi itse itseään...

Hän on hyvä isä ja osallistuu perhe-elämään ja arjen pyöritykseen mutta tuo sivistymättömyys ärsyttää joskus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me erosimme tuossa vaiheessa. Minä palasin yliopistoon, aloin kaivata muutakin sisältöä elämääni kuin "mitä tänään syötäisiin". Puoliso ei. Hänelle riitti, että hän kävi töissä ja harrastuksissa, ja katsoi iltaisin televisiota samalla kun leikki lapsen kanssa. Minun yliopistotuttavuuteni olivat "teeskentelijöitä" ja opintoni huuhaata. Erohan siitä tuli.

Vierailija
4/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällaiset ihmiset, jotka kuvittelee olevansa muita parempia tai ajatuksiltaan laadukkaampia, sietää olla loppuelämä yksin! Eroa. Mieluiten tänään.

Vierailija
5/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla että olet itse muuttunut ärsyttäväksi. En sitten tiedä millaisia ihmisiä olette lähipiiriinne valinneet, mutta ainakin omassani koulutus ei ole merkittävä tekijä. Samoista asioista minä voin keskustella lääkärin ja emäntäkoulun käyneen kanssa.

Vierailija
6/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset muuttuu ja kasvaa, mitä halusi nuorempana ei välttämättä päde enää. Silloin tyydytään ja sopeudutaan tai erotaan. Itseäsi ja ajatuksiasi voit muuttaa, et toista ihmistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No et joudu selittämään asioita kuin lapselle. Kaikki nyt eivät vaan voi olla perillä juuri niistä sinun kiinnostuksen kohteista.

Vierailija
8/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sinulla ole ystäviä? Ei kaikkia ihmisen tarpeita yksi ihminen voikaan täyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset, joiden kanssa pitäisi aina olla keskustelemassa jotain syvällistä ja älykästä, ovat todella rasittavia.

Vierailija
10/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinulla ole ystäviä? Ei kaikkia ihmisen tarpeita yksi ihminen voikaan täyttää.

No tämä. Tai sitten vaan etsit jonkun sivistyneemmän tilalle. Mutta mikäänhän ei taka, että viitsii ja ehtii sitten olla lasten kanssa, saati osallistuu muuhun jos itsekin vaativassa työssä tai kouluttautuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkea haluamaansa ei välttämättä saa yhdeltä ihmiseltä.

Vierailija
12/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkoitus onkin ero sinusta puolisoni.

T:Tuleva exä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse opiskellut tekniikan alaa yliopistossa ja edennyt työurallani melko pitkälle, mutta en minä jaksa esim. politiikasta jutella. Omasta alastani eli ohjelmistokehityksestä ymmärrän paljon, mutta se on sellainen ala, jota ei oikein muut ymmärrä. Joten olisin varmaan kanssasi keskustellessa myöskin "se tyhmempi".

Voisitko ajatella puolisoasi käytännöllisenä, vaatimattomana ja arkeensa tyytyväisenä? On itseasiassa ekologista olla välittämättä matkustelusta. Jos et osaa ajatella puolisosi ajatusmaailmaa positiivisena, ehkä onkin hyvä erota ja antaa hänen mennä. Hän saattaa olla lottovoitto jollekin toiselle korkeakoulutetulle, menestyneelle ihmiselle, joka haluaa viettää yksinkertaista arkea.

Vierailija
14/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap kuulostaa vastavalmistuneelta, täynnä intoa olevalta tyypiltä. Voin kertoa, että se innostus jossain vaiheessa laantuu ja ne arkeen liittyvät "yksinkertaiset ja tyhmät" jutut alkavat taas kiinnostaa.

Aika kummallista, että luonnehdit miestäsi tunneälykkääksi ja tyhmäksi samaan aikaan. Mutta ehkä se kertoo elämästämme ajasta. Ulkoista menestystä pidetään arvossa, mutta sisäisellä voinnilla ei ole merkitystä. Ottaisin itse sata kertaa mieluummin tunneälykkään, hömelön puolison kuin menestyneen, kylmän ihmisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on varmaan vaihdevuodet. Se voi aiheuttaa tuollaista epämääräistä tyytymättömyyttä, joka kohdistetaan sivullisiin.

Tai sitten kärsit nyt siitä, että teit lapsia väärän miehen kanssa ja joudut kohtaamaan perheellisen vastuut.

Itsereflektiosi on ehkä vuosien varrella kehittynyt, koska kykenet myöntämään olevasi itsekeskeinen ja omahyväinen. Sulla on hyvä puoliso, josta et mainitse mitään todellista vikaa. Jos haluat keskustella yhteiskunnallisista asioista, miksi ne ystävät eivät siihen riitä?

Realismia kehiin. Voit joko alkaa arvostaa puolisosi enemmän tai rikkoa perheesi unelmakumppania jahdatessa. Miksi luulet, että se yhteiskunnasta kiinnostunut keskustelutaitoinen mies haluaisi kumppanikseen jonkun elämänsä kanssa hukassa olevan yh-äidin?

Vierailija
16/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alussa rakastuit kouluttautumattomampaan jolla oli tunne älyä ja vahvaa ilmaisua, 🤣 ei helvetti olet ihan sekaisin. 

Ei meillä puolison tehtävä ole mitään ihme syvällisiä keskustella ja ihan naurettavaa sellainen suhde olisikin. Pääasia että arki sujuu sillä kaikissa suhteissa alkuhuuman kadotessa niin loppuu koko suhde jos ei arki suju ja siitä osata nauttia, ihan tavallisesta arki elämästä. 

Mikä ihmeen tarve on jauhaa jostain syvällisistä puolison kanssa? Yliopisto on saanut sinut niin huumaantumaan tavallisesta elämästä nousten kusi hattuun niin että ala laskeutumaan sieltä pikaisesti pois ettet kadu myöhemmin rikkoessasi turhaan perheesi ja huomatessasi myöhemmin ettet ole mihinkään tyytyväinen, eikä mikään tuo onnea kun sää vain kuvittelet että pitää pyrkiä ja pyrkiä koko ajan johonkin parempaan, johonkin toisten ihmisten antamaan mielikuvaan millä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. 

Jos sulla on jotain ystäviä joidenka kanssa puhua jotain huuhaa paskaa niin miksi et ole siihen tyytyväinen. Jos sellaisen paskan jauhamisen takia rikot perheesi niin kadut sitä myöhemmin. Koita nähdä mitä ongelmia sinulla on kun tämmöisiä vaatimuksia alat puolisollesi asettamaan että sen pitäisi tyydyttää ihan kaikki mitä mieleesi vaan juolahtaa. Juu, ei puoliso ole sitä varten että se palvelee ihan kaikkia tarpeitasi mitä mieleesi juolahtaa milloinkin vaatia. 

Vierailija
17/24 |

AP, kantaisi printata tämä vastaus kehyksiin seinälle. Tässä on sulle täyden kympin elämänohje.

Vierailija
18/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle: veit sanat suustani!

Kyllä se oikeasti joskus turhauttaa enemmän ja joskus vähemmän kun puoliso kykenee keskustelemaan lähinnä mitä tekisi lottovoitolla, aku-ankasta, marvel elokuvista ja autoista...

Meillä sama tilanne, itse olen korkeasti kouluttautunut ja tuntuu että kuilu välillämme on kasvanut koko ajan kun yhteisiä mielenkiinnon kohteita on enää harvassa.

Toisaalta olen huomannut hänen kuuntelevan kiinnostuneena kun selitän vaikka lapsille jotakin yhteiskunnallista ilmiötä tai muuta. Toivoisin silti että hän sivistäisi itse itseään...

Hän on hyvä isä ja osallistuu perhe-elämään ja arjen pyöritykseen mutta tuo sivistymättömyys ärsyttää joskus.

Tuo ei johdu mistään koulutus eroista vaan että alkuhuuma on haihtunut ja arki tullut elämään, eikä se arki enää kiinnosta. 

Vierailija
19/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko ajan, ei kokoajan! :(

Vierailija
20/24 |
24.02.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

😅 Kauheat haukut taas aloittajalle tyypilliseen vauvapalstan tapaan. Eihän tuo nyt kovin hyvältä kuullosta. Toinen on analyyttinen, utelias, älyllisiä haasteita kaipaava ja toinen ei ole. Kumpikaan ei ole toista parempi, ovat vain erilaisia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi kolme