Lue keskustelun säännöt.
Muita nelikymppisiä, joiden on vaikeaa löytää ystäviä?
21.02.2023 |
Kysymys siis otsikossa. Olen yrittänyt löytää uusia ystäviä tai edes pinnallisempia tuttavia, mutta yleensä alun jälkeen nämä ihmiset eivät enää pidä yhteyttä. Minä olen ollut siis se aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa, ennen kuin joku tulkitsee, että odotan vain toisten ottavan yhteyttä minuun. Lisäksi osaan antaa tilaa ja rauhaa toiselle, ennen kuin joku täällä syyttää, että vaatisin ko. suhteelta liikoja tai muuta
vastaavaa.
Miksihän tämä on näin vaikeaa? Ihmiset, joihin olen siis tutustunut ovat työpaikoilta tai aikuisopiskelusta tuttuja. Joku myös netin kautta. Harrastuksista en ole tuttavuuksia löytänyt, vaikka olen käynyt monia eri kursseja elämäni aikana.
Näiden ihmisten joukossa on myös sellaisia, jotka saattavat valittaa minulle tekemisen puutetta jne, mutta silti näköjään minun seurani ei kelpaa. Ja tiedoksi, että tutustuessa he ovat vaikuttaneet kuitenkin samankaltaisilta kuin minäkin esimerkiksi kiinnostuksen kohteiden ja luonteen perusteella, eli en ole haalimassa ns. tyyppejä, jotka olisivat merkittävällä tavalla erilaisia kuin olen itse. Eli tämäkään ei selitä kiinnostuksen lopahtamista.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (29)
Minä kaipaan ystäviä, mutta tuntuu vaan niin vaikealta päästä aidosti samalle aaltopituudelle uusien tuttavuuksien kanssa. Olen tavannut muutaman ihmisen kaverisovelluksen kautta, mutta vaikka paperilla ja kirjoitellessa tuntuu osuvan kohdalleen, niin usein esim. perustavanlaatuiset elämänarvot ei kohtaa, jolloin lähempi tutustuminen tuntuu jotenkin väkinäiseltä ja turhalta. Toivoisin voivani katsoa ystävää hyvällä tavalla "ylöspäin" tai oppia jotakin tai edes olla samalla viivalla, enkä ns. kauhistella mielessäni hänen valintojaan. Esim. kerran harrastuspiireissä juttu luisti erään ihmisen kanssa hyvin, mutta pian kävi ilmi, että hän oli suhteessa ukkomiehen kanssa ja tuskaili vain että mitä tehdä, mitä tehdä, me ollaan niin rakastuneita... Ei kiinnostanut sen jälkeen enää jatkaa tuttavuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on tullut todella arka ihmisten kanssa. Olen vasta nyt nelikymppisenä ymmärtänyt, että olen oikeasti todella tollo sosiaalisissa tilanteissa. Olen luullut, että olen ihan ok ihmisten kanssa kun osaan jutella kenen kanssa vain jos on pakko, olen kohtelias ja katson silmiin.
Mutta todellisuudessa minun on pakko olla viallinen. Olen varmaan liian kaikkea. Yhdelle ihmisille liikaa sitä ja toiselle tätä. Yhdelle liian itsevarma ja toiselle kamala rutisija.
Ystävänä olen aivan p*ska. En osaa olla mielenkiintoinen. En osaa ostaa lahjoja. En tajua vihjeitä enkä rivien välejä. Kehun aidosti, mutta en koskaan lähde kehumaan jos toinen itkee peilin edessä että on lihava. Siis esimerkkinä. Unohdan asioita. Unohdan vastata heti viestiin. Ja sitten viestejä ei enää tule.
Olen jotenkin ihan kummajainen. Muistan henkilön, vaikka oltaisiin kerran tavattu jossain koulun vanhempainillassa vuonna 2018. Muistan nimen ja lapsenkin nimen. En voi sille mitään, ja yleensä teeskentelen että en muista minäkään toista vaikka kamalaa miten ollaan niin tutun näköisiä toisillemme! Nykyään kävelen ohi, en jää puhumaan kenellekään kun on vuosien saatossa tullut tunne, että ne tilanteet on muille niin ahdistavia. Olen tulkinnut sen johtuvan minusta, joten säästän muut itseltäni.
Olen kyllä yksinäinen. Nuorempana todistin vierestä kaikenlaista mukavaa ja jotenkin hölmönä kuvittelin että minäkin ansaitsisin mukavia asioita muilta. Kotiäitivuodet olin semi-aktiivinen ja niin, mutta käteen jäi vain tyhjiä viestikenttiä ja kourallinen Instagram-ihmisiä jotka näkevät jokaisen storyni mutta eivät koskaan reagoi mitenkään.
Edelleen mietin miten kivaa olisi kohdata ihminen joka olisi aidosti ilahtunut minut nähdessään. Tai miten ihanaa olisi, jos joku pyytäisi minut mukaan, kun itsekin olen pyydellyt vuosien saatossa heitä.
Joo, kaikilla on niin omat piirinsä. Ja olen illat väsyksissä, kun työ kipeänä (fysiatriset vaivat) vie energiat.
Olen viisikymppinen eikä minulla ole koskaan ollut yhtään ystävää. Lapsena hirveästi kaipasin, että olisi joku ystävä. Onneksi en ole lapsiini tätä ystävättömyyttä " tartuttanut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli jotakin ystäviä muistuttavia viimeksi peruskoulussa. Koulut peruskoulun jälkeen ja koko aikuisikä on mennyt ilman yhtään ainoaa ystävää. Olen yrittänyt pitää sitten siskoni ystävänäni, mutta siskollani on oma elämänsä emmekä pysty tapaamaan niin usein kuin haluaisin. Tähän on vain ollut pakko sopeutua ja asia hyväksyä. Tämä ei suinkaan ole edes suurin ongelmani, sillä koko elämäni on ollut hyvin vaikea ja paljon muitakin ongelmia, joihin en ole saanut ongelmia löytyy. Olen toki myös mm. autismikirjolla, hyvin ahdistunut, traumatisoitunut, käytännössä joksikin henkilökohtaiseksi avustajaksi tai omaishoitajaksi tahtomattani joutunut köyhä pitkäaikaistyötön. Tajuan kyllä olevani hankala ihminen, jonka kanssa ei haluta olla tekemisissä. Kokemieni traumaattisen huonojen kokemuksien ja huonon kohtelun sekä ilman apua jäämisen myötä kärsin nykyään myös sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ihmispelostakin. Erittäin paljon teen sitten asioita yksin ja paljosta olen toki joutunut myös luopumaankin.
Sama ongelma. Olen yksinhuoltaja, lapset ovat jo teini-iässä. Kun lapset oli pienempiä, meni melkein kaikki vapaa-aika heidän kanssaan ja tietysti töissä sitten muuten. Ei riittänyt kauhean paljon energiaa ystäville, varsinkin kun suurin osa haluaisi pitää yhteyttä paljon tiiviimmin kuin itsellä riittäisi aikaa ja energiaa. Minäkin koen olevani jotenkin sosiaalisesti tollo, en tajua juuri noita rivien välistä -juttuja ym.
Nyt kun lapset ei enää roiku lahkeessa kiinni (eivätkä halua juuri mitään kanssani tehdäkään), olisi taas aikaa ystäville. Mutta eipä niitä juuri ole, enkä kyllä sitä ihmettelekään, kun itsellä ei ennen aikaa ollut niin eihän kukaan jaksa loputtomiin odotella.
Tykkäisin käydä esim. keikoilla, stand-upissa, taidenäyttelyissä, erilaisissa tapahtumissa, leffassa, kylpylöissä, viikonloppureissuilla kotimaassa tai ulkomailla, Lapissa laskettelemassa tai kaupunkilomalla, kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ym. Tykkään eläimistäkin. Koen olevani aika avoin monille eri asioille, mutta on todella vaikea tässä iässä löytää uusia ystäviä jotka olisi kiinnostuneita samoista asioista, yleensä ihmiset haluaa lähinnä baariin. Kyllä minäkin tykkään joskus käydä iltaa istumassa, mutta juuri muuhun ei sitten seuraa saakaan. Juuri tuo että löytäisi ihmisiä jotka on samalla aaltopituudella, on todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuodet jatkuvat toisilla, vaikka lapset olisivat isompiakin. Eivät vain kertakaikkiaan riitä henkiset resurssit monimutkaisten ystäväkuvioiden ylläpitoon. Arki, työ ja kaikki muu härdelli vievät voimat totaalisesti.
Ehkä sinun kannattaa etsiä ystäviä ihmisistä, joilla on vain yksi lapsi tai ei lapsia ollenkaan. Tai jotenkin erityisen helppo perhekuvio + helppo päivätyö.
T. väsynyt
Ehkä sinä odotat heiltä liikaa? Harvalla on tuossa iässä enää aikaa uusille ihmissuhteille. Itse en meinaa jaksaa ja ehtiä pitää yhteyksiä edes vanhoihin, läheisiin ystäviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tykkäisin käydä esim. keikoilla, stand-upissa, taidenäyttelyissä, erilaisissa tapahtumissa, leffassa, kylpylöissä, viikonloppureissuilla kotimaassa tai ulkomailla, Lapissa laskettelemassa tai kaupunkilomalla, kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ym. Tykkään eläimistäkin. Koen olevani aika avoin monille eri asioille, mutta on todella vaikea tässä iässä löytää uusia ystäviä jotka olisi kiinnostuneita samoista asioista, yleensä ihmiset haluaa lähinnä baariin. Kyllä minäkin tykkään joskus käydä iltaa istumassa, mutta juuri muuhun ei sitten seuraa saakaan. Juuri tuo että löytäisi ihmisiä jotka on samalla aaltopituudella, on todella vaikeaa.
Toivottavasti et anna ystävättömyyden estää tekemästä noita asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkäisin käydä esim. keikoilla, stand-upissa, taidenäyttelyissä, erilaisissa tapahtumissa, leffassa, kylpylöissä, viikonloppureissuilla kotimaassa tai ulkomailla, Lapissa laskettelemassa tai kaupunkilomalla, kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ym. Tykkään eläimistäkin. Koen olevani aika avoin monille eri asioille, mutta on todella vaikea tässä iässä löytää uusia ystäviä jotka olisi kiinnostuneita samoista asioista, yleensä ihmiset haluaa lähinnä baariin. Kyllä minäkin tykkään joskus käydä iltaa istumassa, mutta juuri muuhun ei sitten seuraa saakaan. Juuri tuo että löytäisi ihmisiä jotka on samalla aaltopituudella, on todella vaikeaa.
Toivottavasti et anna ystävättömyyden estää tekemästä noita asioita.
En anna, mutta olisi kiva joskus tehdä noita juttuja muidenkin kanssa eikä aina vaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on tuo kaveri-sovellus, johon pari viittasi?
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Olen yksinhuoltaja, lapset ovat jo teini-iässä. Kun lapset oli pienempiä, meni melkein kaikki vapaa-aika heidän kanssaan ja tietysti töissä sitten muuten. Ei riittänyt kauhean paljon energiaa ystäville, varsinkin kun suurin osa haluaisi pitää yhteyttä paljon tiiviimmin kuin itsellä riittäisi aikaa ja energiaa. Minäkin koen olevani jotenkin sosiaalisesti tollo, en tajua juuri noita rivien välistä -juttuja ym.
Nyt kun lapset ei enää roiku lahkeessa kiinni (eivätkä halua juuri mitään kanssani tehdäkään), olisi taas aikaa ystäville. Mutta eipä niitä juuri ole, enkä kyllä sitä ihmettelekään, kun itsellä ei ennen aikaa ollut niin eihän kukaan jaksa loputtomiin odotella.
Tykkäisin käydä esim. keikoilla, stand-upissa, taidenäyttelyissä, erilaisissa tapahtumissa, leffassa, kylpylöissä, viikonloppureissuilla kotimaassa tai ulkomailla, Lapissa laskettelemassa tai kaupunkilomalla, kokeilla erilaisia liikuntaharrastuksia ym. Tykkään eläimistäkin. Koen olevani aika avoin monille eri asioille, mutta on todella vaikea tässä iässä löytää uusia ystäviä jotka olisi kiinnostuneita samoista asioista, yleensä ihmiset haluaa lähinnä baariin. Kyllä minäkin tykkään joskus käydä iltaa istumassa, mutta juuri muuhun ei sitten seuraa saakaan. Juuri tuo että löytäisi ihmisiä jotka on samalla aaltopituudella, on todella vaikeaa.
Arvaisin, että olet aktiivisempi käymään näissä paikoissa kun suurin osa keski-ikäisistä. Esimerkiksi itse en jaksa käydä. Nuorena on helpompaa, kuin melkein kaikki on aktiivisia. Laita ilmoitus vaikka johonkin Facebook ryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ollut lapsena eikä nuorena juurikaan ystäviä, koulukavereita joo, mutta niissäkin porukoissa olin usein kolmas pyörä tai muuten vaan ulkopuolinen. Nuorempana kipuilin tämän asian kanssa, kun ei ollut ketään kenen kanssa lähteä baariin tai muuta ikäluokalle tyypillistä. Löysin kuitenkin hyvän puolison ja työpaikan missä viihdyn. Töissä minulla on nykyään paljonkin kavereita ja jopa ystäviä. Nyt nelikymppisenä on vaan se, että työpäivä täyttää minun sosiaalisen kiintiöni ja vapaa-ajan käytän puolisoni kanssa sekä vietän aikaani esim iäkkäiden vanhempieni kanssa. Vaikka työkaverini tosi kivoja ihmisiä onkin, niin minulle riittää 40 tuntia viikossa heidän kanssaan, vapaa-ajalla sitten muuta.
Luulin typeränä että mies ja nainen (varattu) voisivat olla ystäviä. Nainen ghostasi.
Itselläni ollut sama ongelma. Minulla on ollut terveyshaasteita parikymppisestä lähtien enkä pystynyt osallistumaan opiskelurientoihin sun muihin. Töistä olen löytänyt ystäviä. Nykyinen työpaikkani on aivan jättipotti; tulemme työkavereiden kanssa niin hyvin toimeen, että vietämme vapaa-aikaakin yhdessä. Myös puolisot ovat mukana. Olen aivan äärimmäisen onnekas. Ehdin jo vähän katkeroitua, että olen ikuisesti ulkopuolinen ja yksin, mutta asiat voivat muuttua. Meillä on paljon ikäeroakin; nuorimmat ovat 15v minua nuorempia, mutta se ei haittaa.
Nro 17 jatkaa vielä. Yritin kerran ystävystyä erään henkilön kanssa, hänellä oli ilmoitus ystävänhakuryhmässä Facebookissa. Hänpä oli sitten sellainen, että vaati, että vähintään kerran kuussa pitäisi tehdä jotain yhteistä, käydä teatterissa/konsertissa/ulkona syömässä jne. Lakkasin yrittämästä, koska olin sillä hetkellä niin sairas, etten kyennyt. Mielestäni on kummallista esittää ystävyydelle vaatimuksia. Itselläni on rakkaita ystäviä, joita en tapaa vuosikausiin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihim viimeksi jäimme.
Itsekin olisin kiinnostunut tästä kaverisovelluksesta 🏼 Olen vajonnut yksinäisyyteen enkä tästä suosta meinaa päästä ylös millään. Kerran viikossa tai kahdessa pääsen kauppaan jossa näen ihmisiä. Muuten täysin yksin.
Nelikymppisenä pitäisi jo tajuta, ettei ystäviä edes tarvitse mihinkään. Aitoa ystävyyttä kun ei juurikaan tässä maailmassa ole.
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
Sama ongelma. Työpaikksakin olen tässä vaihtanut pari kertaa ja ei irtoa ystäviä. Hankalaa on. Tiedän olevani töissä pidetty ihminen.
Ihmisillä on omat piirit tämän ikäisenä. Jännää kuitenkin, että yksinäisyyttä on paljon ja tutkimusten mukaa siitä kärsii sadat tuhannet eri-ikäiset. Miksi nämä ihmiset ei kohtaa? Kuulun facen ystäväryhmiin ja on minulla kaverisovellus. Kaverisovelluksessa olen kirjoitellut parin ihmisen kanssa. Melkoisen kiirettä seuraelämää tuntuu heillä olevan.