Lue keskustelun säännöt.
Muita nelikymppisiä, joiden on vaikeaa löytää ystäviä?
21.02.2023 |
Kysymys siis otsikossa. Olen yrittänyt löytää uusia ystäviä tai edes pinnallisempia tuttavia, mutta yleensä alun jälkeen nämä ihmiset eivät enää pidä yhteyttä. Minä olen ollut siis se aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa, ennen kuin joku tulkitsee, että odotan vain toisten ottavan yhteyttä minuun. Lisäksi osaan antaa tilaa ja rauhaa toiselle, ennen kuin joku täällä syyttää, että vaatisin ko. suhteelta liikoja tai muuta
vastaavaa.
Miksihän tämä on näin vaikeaa? Ihmiset, joihin olen siis tutustunut ovat työpaikoilta tai aikuisopiskelusta tuttuja. Joku myös netin kautta. Harrastuksista en ole tuttavuuksia löytänyt, vaikka olen käynyt monia eri kursseja elämäni aikana.
Näiden ihmisten joukossa on myös sellaisia, jotka saattavat valittaa minulle tekemisen puutetta jne, mutta silti näköjään minun seurani ei kelpaa. Ja tiedoksi, että tutustuessa he ovat vaikuttaneet kuitenkin samankaltaisilta kuin minäkin esimerkiksi kiinnostuksen kohteiden ja luonteen perusteella, eli en ole haalimassa ns. tyyppejä, jotka olisivat merkittävällä tavalla erilaisia kuin olen itse. Eli tämäkään ei selitä kiinnostuksen lopahtamista.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (29)
Sitten vielä onko toinen rauhallinen ja toinen menevä. Vai toimiiko kaikki yhteen, esim. on sama visio miten toimitaan. Ettei toinen pomota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä. Tosin en nyt enää ole yrittänytkään. Lasten syntymän jälkeen sain ns. äitikavereita, yhden tosi läheisenkin ja mielestäni monin tavoin itseni kanssa samankaltaisen. Kaikki haihtuivat lastensa mentyä päiväkotiin.
Tuntui tosi pahalta etenkin siinä yhdessä tapauksessa kun kuvittelin meidän oikeasti olevan ystäviä. Viihdyn aika hyvin yksinkin enkä ole valmis varmaan vielä pitkään aikaan luottamaan kehenkään uuteen. Perhe minulla tosiaan on ja siitä olen kiitollinen.
Luulisin, että se johtuu siitä, että nelikymppisillä on jo vakiintunut ystäväpiiri. Ja ruuhkavuodet pahimmillaan. Vanhojen ystävien kanssa on se hyvä puoli, että kaikilla on samanlaista eikä kukaan pahastu, vaikka yhteydenpito on välillä aika harvaa. Tiedetään, että tarpeen tullen apua ja tukea ja ystävän seuraa saa, mutta muuten voidaan tavata sitten vaikka kesällä, kun kaikkien lapset ovat mahdollisesti hetken aikaa terveenä.
Ei tässä elämänvaiheessa jaksa alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin sellaisella syvyydellä, mitä ystävystyminen vaatii.
Ja sitten ihmetellään kuinka täällä juodaan viinaa tai käytetään aineita ja lopulta kävellään junaradalle.
Olen 45-vuotias nainen. Minulla on kohtuullisesti ystäviä, mutta lisääkin mahtuisi, erityisesti luontoretkille ja viikonloppureissuille. Laitoin viime vuonna viestiä ystäväpalvelussa itsensä esitelleelle henkilölle. Kerroin aloitusviestissäni miksi kiinnostuin hänestä ja kerroin mitä yhteistä meillä on. Henkilö vastasi kertomalla lisää itsestään. Kommentoin jälleen hänen kertomaansa ja kerroin samalla lisää itsestäni. Henkilö vastasi taas kertomalla itsestään ja fiiliksistään. Viestittelyä jatkui noin kymmenen viestin verran.
Kertaakaan tämä toinen tyyppi ei kysynyt mitään minulta tai kommentoinut millään tavoin sitä, mitä olin itsestäni kertonut. Epäilen, että tällä tyypiillä on tosi vähän ystäviä ja tosi kova tarve saada kuuleva korva jutuilleen. Mutta eihän ystävvyys ole yksipuolista vuodattamista. Lopetin yhteydenpidon tajutessani, ettei tyyppi ollut millään tavoin kiinnostunut tutustumaan minuun. Haluaa vain jonkun, jolle vuodattaa asioitaan.
Tiedän, että täällä on ihmisiä, jotka eivät ole yhtä itsekeskeisiä kuin tämä kontaktoimani tyyppi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia siitä, että ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen. Itse en ole kiinnostunut toimimaan yksipuolisesti kenenkään terapeuttina. Elämässä on riittävästi haasteita muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias nainen. Minulla on kohtuullisesti ystäviä, mutta lisääkin mahtuisi, erityisesti luontoretkille ja viikonloppureissuille. Laitoin viime vuonna viestiä ystäväpalvelussa itsensä esitelleelle henkilölle. Kerroin aloitusviestissäni miksi kiinnostuin hänestä ja kerroin mitä yhteistä meillä on. Henkilö vastasi kertomalla lisää itsestään. Kommentoin jälleen hänen kertomaansa ja kerroin samalla lisää itsestäni. Henkilö vastasi taas kertomalla itsestään ja fiiliksistään. Viestittelyä jatkui noin kymmenen viestin verran.
Kertaakaan tämä toinen tyyppi ei kysynyt mitään minulta tai kommentoinut millään tavoin sitä, mitä olin itsestäni kertonut. Epäilen, että tällä tyypiillä on tosi vähän ystäviä ja tosi kova tarve saada kuuleva korva jutuilleen. Mutta eihän ystävvyys ole yksipuolista vuodattamista. Lopetin yhteydenpidon tajutessani, ettei tyyppi ollut millään tavoin kiinnostunut tutustumaan minuun. Haluaa vain jonkun, jolle vuodattaa asioitaan.
Tiedän, että täällä on ihmisiä, jotka eivät ole yhtä itsekeskeisiä kuin tämä kontaktoimani tyyppi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia siitä, että ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen. Itse en ole kiinnostunut toimimaan yksipuolisesti kenenkään terapeuttina. Elämässä on riittävästi haasteita muutenkin.
Lisään vielä, että jokaisessa viestissäni kysyin tältä tyypiltä jotain lisää, jotta voisin oppia tuntemaan häntä paremmin. Hän ei kertaakaan tehnyt samaa minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias nainen. Minulla on kohtuullisesti ystäviä, mutta lisääkin mahtuisi, erityisesti luontoretkille ja viikonloppureissuille. Laitoin viime vuonna viestiä ystäväpalvelussa itsensä esitelleelle henkilölle. Kerroin aloitusviestissäni miksi kiinnostuin hänestä ja kerroin mitä yhteistä meillä on. Henkilö vastasi kertomalla lisää itsestään. Kommentoin jälleen hänen kertomaansa ja kerroin samalla lisää itsestäni. Henkilö vastasi taas kertomalla itsestään ja fiiliksistään. Viestittelyä jatkui noin kymmenen viestin verran.
Kertaakaan tämä toinen tyyppi ei kysynyt mitään minulta tai kommentoinut millään tavoin sitä, mitä olin itsestäni kertonut. Epäilen, että tällä tyypiillä on tosi vähän ystäviä ja tosi kova tarve saada kuuleva korva jutuilleen. Mutta eihän ystävvyys ole yksipuolista vuodattamista. Lopetin yhteydenpidon tajutessani, ettei tyyppi ollut millään tavoin kiinnostunut tutustumaan minuun. Haluaa vain jonkun, jolle vuodattaa asioitaan.
Tiedän, että täällä on ihmisiä, jotka eivät ole yhtä itsekeskeisiä kuin tämä kontaktoimani tyyppi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia siitä, että ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen. Itse en ole kiinnostunut toimimaan yksipuolisesti kenenkään terapeuttina. Elämässä on riittävästi haasteita muutenkin.
Lisään vielä, että jokaisessa viestissäni kysyin tältä tyypiltä jotain lisää, jotta voisin oppia tuntemaan häntä paremmin. Hän ei kertaakaan tehnyt samaa minulle.
Jotenkin uskomatonta... Tai siis on ja ei, kuten sanoit, tunnistit tuon toisen ihmisen tarpeen saada kuulevaa korvaa, jopa terapeuttia.
Minusta on uskomatonta se, että yksinäinen ihminen puhuu vain itsestään eikä ole kiinnostunut muista. Tottakai omia ajatuksia on tärkeä tuoda julki ja tuulettaa, mutta ne omat ajatukset ja mielipiteet itse jo kutakuinkin tietää. Itse olen niin kyllästynyt omiin ajatuksiini ja myös mielipiteisiini, että juuri siksi kaipaan seuraa: että joku muu kertoo joko itsestään tai maailmasta jotain sellaista, joka on minulle uutta.
Olen utelias ihminen (en juorumielessä, vaan halukas oppimaan uutta ja saamaan uusia näkökulmia), enkä koe kärsiväni yksinäisyydestä. Seuraan palstan ystäväkeskusteluja siksi, että haluan oppia ymmärtämään toisia ihmisiä paremmin, mm. sellaisia ystäviäni, jotka valittavat yksinäisyyttään.
Hesarissa oli muuten eilen kiinnostava ja surullinen juttu lasten ja nuorten yksinäisyydestä. Siinä tutkijat jaottelivat yksinäisyyden kahdenlaiseksi: sosiaaliseksi ja emotionaaliseksi. Sosiaalinen yksinäisyys on sitä, että ihmisellä joko ei ole yhtään ystäviä tai kavereita tai niitä on vähemmän kuin ihminen itse toivoisi. Kuvittelisin, että samaan kuvioon kuuluu se, että haluaisi nähdä ystäviä useammin kuin on mahdollista/toinen haluaa. Emotionaalinen yksinäisyys on sitä, että ei ole ketään ihmistä, joka olisi samalla aaltopituudella. Eli ihmisellä voi olla kavereita, ystäviä ja kaveriporukoita, mutta silti ihminen kokee olevansa erilainen ja yksinäinen. Ehkä se on sitten sitä, että ei ole kavereita tehdä juuri niitä juttuja, joita itse haluaisi.
Itse koulukiusatun taustan omaavana, jolla kuitenkin oli kavereita kouluaikana mutta joiden kanssa koin ulkopuolisuutta ja sitä, että ei olla samalla aaltopituudella. Esim. luin kirjoja koko ajan, kukaan ystävistäni ei lukenut kuin pakolliset koulutehtävä-romaanit jos niitäkään, ja kärsin teininä paljon siitä, että minulla ei ollut ketään kenen kanssa keskustella kirjoista, millään tasolla. Tilanne korjautui sitten lukiossa, ja kun pääsin opiskelemaan itseäni kiinnostavia aiheita yliopistoon, sain paljon opiskelukavereita, joiden kanssa saattoi keskustella paitsi niistä kirjoista myös kaikesta muustakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpänä pidän sitä, että ihminen löytää "omannäköisiään ihmisiä" ja hyvin erityyppisiä ihmisiä, joista joidenkin kanssa voi tehdä jotakin ja joidenkin toisten kanssa jotakin. Harvan ihmisen suhteen kuitenkaan koskaan "kaikki natsaa", ja joku hyvin mielenkiintoinen ystävä saattaa olla jossakin toisessa asiassa aikamoinen törppö. Kuten siis itsekin olen.
Vaikutelmani on, että yksinäisyyteen auttaa se, että on kiinnostunut ensinnäkin asioista ylipäätään tai edes jostakin asiasta - ja etsii ja löytää ihmisiä tuon asian harrastusten parista - ja että on kiinnostunut toisista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa iässäoli vaikeaa, koska kaikilla ruuhkavuodet. Aika ei vain riitä. Minä olen nyt 55 v, ja nyt niitä ihmisiä on taas saatavilla, kunnkaikkien lapset aikuistuneet.
Olisko mahdollista että ihmiset hakevat "samanhenkistä" seuraa tai omanlaista porukkaa. Jos toinen on kuusta ja toinen maasta, tulos on se että menevät äkkiä eri suuntiin. Mitkä asiat tai kiinnostukset yhdistävät. Arvomaailmoissa voi tulla äkkiä erimielisyyksiä, jos toinen on kovis ja toinen kiltimpi. Entä alkoholin käyttö ja selvyys. Entä elämäntilanteiden eroavuus, toisella lapsia ja toisella ei. Tai uskoasiat, toinen ateisti, yksi uususkossa ja kolmas lahkossa. Voiko toisen puhetapa jopa ärsyttää? Vai tuleeko henkilöt toimeen hyvin. Onko luotettava? Entä jos toinen on taiteellinen värikäs ja toinen väritön askeetti. Listaa voisi jatkaa.