Onko täällä ketään joka olisi päässyt irti täydellisestä yksinäisyydestä?
Saanut elämään merkityksellisiä ihmissuhteita ja tunteen että edes joku välittää? Miten se tapahtui? Kuinka vanha olit?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
En ole edes yrittänyt. Pitäisi olla juuri sellainen kun itse haluan, joten antaa olla. En halua rasitteita, joihin joutuu panostamaan.
Joo, tolla mentaliteetilla kannattaa olla yksin.
45-vuotiaana löysin miehen. Ihme kyllä on edelleen elämässäni parin v jälkeen. Hänen aloitteesta alettiin tapailla alunperin.
Rupesin käyttämään alkoholia, silloin riitti kavereita. En kovin pitkään jaksanut, raitistumalla kaverit katosi ja hyvä niin. Yksin on parempi.
Hienoa kuulla että parikin on onnistunut. Vaan ei taida olla kovin yleistä kuitenkaan?
No, se irtipääsyn prosessi alkoi yläasteen lopulla ja vahvistui ammattikoulussa. Ammattikoulun alkupuolella on ollut kaksi hyvää ystävää ja niitä on tullut sitten lisää, ja syntynyt uskallus lähestyä ihmisiä, tunne omasta arvokkuudesta ja usko siihen, että on kaivattu. Saaduista ystävistä kaikki ei ole enää matkassa mukana, mutta myös elämään putkahtaneet kaverit ja tutut tuo merkityksellisyyden kokemusta.
En ole edes yrittänyt. Pitäisi olla juuri sellainen kun itse haluan, joten antaa olla. En halua rasitteita, joihin joutuu panostamaan.