Läheisriippuvaisen ihmisen puoliso - miten jaksat / selviät henkisestä kuormasta?

15 vuotta läheisriippuvaisen miehen puolisona ovat olleet äärettömän raskaita henkisesti. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt tajuta jo seurusteluaikana lähteä, mutta en osannut aavistaa mitä kaikkea vielä on edessä.

Puolisoni ei ole mustasukkainen, eikä meidän välillä ole koskaan ollut luottamukseen liittyviä ongelmia, eli sellaiseen hänen käytös ei liity. Mutta helv*tin ahdistavaa se silti on.

Mies voi yhden työpäivän aikana soittaa minulle viisikin kertaa. Tähän päälle watsapp-viestit ja kun olimme pari vuotta samalla työnantajalla, hän käytti Teams-pikaviestejä pitkin päivää lukemattomia kertoja. Hän näki tuolloin myös esimerkiksi minun etäpäivien aikana milloin olin passiivisessa tilassa Teamsissa ja soitti; "ai, sulla on tauko, no voidaankin tässä välissä rupatella xxx asiasta!" Tai katsoi sähköistä työkalenteriani ja ehdotteli lounastapaamisia jos satuin olemaan vapaana. Mikä sinänsä on ihan ok ja satunnaisesti käy hyvin, mutta miten ahdistavaksi se muodostuu, kun tätä tapahtuu jatkuvasti. Aiemmin vapaa-aikani oli hänen "tarkkailussaan" ja oltuamme pari vuotta samassa työpaikassa oli myös työaikani hänen tiedossaan. Onneksi tämä asia muuttui, kun vuosi sitten vaihtoin työpaikkaa. Sen jälkeen hänellä onkin ollut vaikeuksia ja häntä selvästi harmittaa se, että ei tiedä työpäivieni kulusta yhtään mitään. Voin sanoa olevani varattu, mutta olisinko sittenkin jossain kohtaa vapaa hänen soitteluilleen...

Aiemmin hän teki sitä, että soittaessaan ja huomatessaan minun olevan varattu, hän jäi "koputtamaan" linjalle. Saattoi roikkua siellä ja soittaa uudelleen jäädäkseen roikkumaan. Tähän vedin tiukan rajan ja sanoin, että työpuheluitani ei jäädä häiritsemään, että otan koko koputuspalvelun pois jos vielä teet sitä. Tästä hän närkästyi, mutta uskoi.

Jos minulla on ajatuksena vaikka pitää saldovapaata töistä ja lähteä johonkin shoppailemaan tai kahville, viettää vapaa-aikaa, hän lyöttäytyy mukaan. Päättää pitää myös saldovapaan samaan aikaan. Tämä on johtanut siihen, etten enää kerro hänelle mitän aion ja nyt kun hän ei enää näe työkalenteriani se on mahdollista. Voitteko kuvitella, että ihmisen täytyy pitää salaa saldovapaata, jotta pääsee ilman puolisoa kaupungille hetkeksi?! Jos hänelle sanoo, että minä haluan nyt olla yksin, niin hän suuttuu tai vähintään loukkaantuu.

Jos lähden työmatkalle, mies on heti aivan ikävissään. Itselle nuo matkat ovat henkireikä. Hän ei mielellään itse lähde kotoa yhtään mihinkään, mutta jos lähtee, niin voi luoja sitä ikävän raastavaa määrää! Hän kaipaa minua ja lapsia ja soittelee kaihoisia puheluita aina kun ennättää. Itselleni nuo harvinaiset hetket, kun hän on työmatkalla tms. ovat kuin keidas, josta ammennan voimaa.

Onko täällä ketään, jolla olisi samankaltainen tilanne? Puoliso, joka ripustautuu, vaatii jatkuvaa huomiota ja vie kaiken vapaan tilan? Hänelle ikään kuin kuuluu kaikki minun vapaa-aikani ja minun velvollisuuteni on viettää se hänen kanssaan, vaikka sitten puhelimessa rupatellen jos emme näe toisiamme..