Hitto mikä raivohullu hyökkäsi kimppuuni (Ei, en ollut huomannut että olin parkkeerannuut sähköauton latauspaikalle!)
Mäkkärillä söin oikein pitkän kaavan mukaan alku- ja jälkiruokineen.
Tarjoillijoillakin oli kiire niin etenkin pääruuan kanssa saimme odottaa mekin aika tovin ennenkuin saimme edes kiinnitetyksi tarjoilijan huomion ja pääsimme tilaamaan; valtavasti tuhlareita liikkeellä.
Syötyämme jäin hetkeksi katselemaan tähtitaivasta ja suunnittelemaan tulevaa kunnes yhtäkkiä huomasin että joku kääkkä kiertelee autoani.
Näin että ukko kurkisteli autoon joten menin takaisin mäkkäriin ja kerroin tilanteesta- arvioin että autoon aiotaan murtautua.
Olen siis n28 ja auliisti minulle soitettiin vartija avuksi. Tähän tietty tuhrautui aikaa mutta myyjän kanssa katselimme miten ukko kierteli autoani.
No lopulta siis vartijan kanssa menimme autolle jolloin kävi ilmi että olin vahingossa tukkeuttanut patteriautojen latauspisteen!
Kauhean kälätyksen sain palkkioksi!
Onneksi oli tuo vartija mukana!
Ukko kälätti että tuntitolkulla ovat odottaneet ja aivan raivoissaan karjui kun sanoin että olisi ajanut seuraavalle huoltsikalle- Lappiin huusi olevansa menossa mutta eipä kyllä loma näyttänyt kovin paljon ainakaan vielä mieltä piristäneen!
Kommentit (19)
Jotkut sinnittelevät päivästä toiseen romahduksen partaalla. Sitten joku (oikeastikin ärsyttävä ja rasittava, mutta inhimillinen ja vaaraton) asia saa läikkymään yli. Nää on kamalia ihmisraatoja nää tyypit.
Nää teijän provot on niin läpinäkyviä!
En jaksanut lukea ensimmäistä lausetta pidemmälle. Mieti ap, miten paljon sinulta tuhraantui aikaa tuohon paskaan tekstiseinään.
Parempi olla ajamatta, jos ei edes erota latauspaikkaa parkkipaikalla.
Mahdatko olla sama nainen, joka pysäköi tyhjällä parkkipaikalla siihen paikkaan, mihin ei saanut parkkeerata, koska siitä kulki kävely- ja pyöräilyreitti kaupan pihasta? Molemmin puolin oli pysäköintimerkit osoittamassa, että parkkipaikat sen aukon molemmin puolin. Kun se kohta oli leveämpi kuin muut pysäköintiruudut ja pihalta ei pääse ajamaan siltä puolelta mihinkään.
Sähköautoilu niin stressaavaa että niillä aina pinna kireällä. Ei ihme kun aina se stressi riittääkö toimintamatka, ja löytyykö/toimiiko/onko vapaana kun pitäisi laturille.
Ai että oikein alku-ja pääruoat pitemmän kaavan mukaan Mäkkärillä 😂
Mä sanon aina pään aukojille että turpa kiinni. Entä jos siinä sun auton paikalla olisi ollut toinen patterikärry? Järkee ostaa tollanen mynanjatke jos ei edes sähköön ole varaa. Voivoi kun pitää esittää.
Servitris i McDonalds? I vilket land har de ett sådant koncept?
Vierailija kirjoitti:
Servitris i McDonalds? I vilket land har de ett sådant koncept?
Där solen inte skiner, och du var född.
Drumming-Kruger on nyt vähän panostanut satuun!
Vierailija kirjoitti:
Nää teijän provot on niin läpinäkyviä!
On mutta tämä oli hyvä! 👍😄
Öljy-yhtiöiden trollitehtaalla painetaan pitkää päivää. Onko viikonloppulomatkin palanut?
Tämä oli hieman liian läpinäkyvä provo, mutta voisi olla totta. Käykääpä vilkaisemassa Facen Latauspisteen väärinkäyttäjät ryhmästä miten pienestä patteriautoilijat jaksavat nillittää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli hieman liian läpinäkyvä provo, mutta voisi olla totta. Käykääpä vilkaisemassa Facen Latauspisteen väärinkäyttäjät ryhmästä miten pienestä patteriautoilijat jaksavat nillittää.
Minä en edes useimmista kuvista tajunnut mikä niissä on pielessä, enkä pitäisi kovin karmeana virheenä sitä jos auto seisoo vielä ruudussa vaikka latausaika päättyi jo 15 minuuttia sitten.
0/5