Miltä elämä tuntuu/näyttää psyykkisesti terveenä? Kuvaile kokemusmaailmaasi.

Itse olen vähän samanlainen, mutta olen oppinut pitkän terapian ja varmaan elämänkokemuksen myötä elämään näiden "demonien" kanssa. Jonkinsortin ura löytyy, niin kuin ystäviä ja perhettäkin. Mutta uskon että elämäni on silti melkoista tervanjuontia tai tervassa uiskentelua niihin verrattuna, jotka ovat aidosti psyykkisesti tasapainoisia. Itse olen aina pohtinut että miltähän tuntuisi se että olisi saanut syntyä tänne aidosti rakastettuna. Että miltä se tuntuu kun joku, äiti tai isä vaikka, olisi rakastanut ehdoitta. Ehkä se on sama asia kuin olla psyykkisesti terve. Oletko ap saanut terapiaa tai hoitoa elämäsi aikana?

Hyvin kielteiset tuskalliset tunteet ovat jääneet pois. Olen nuorena kärsinyt mm kateudesta ja itsevihasta, ollut masentunut ja pakonomainen käytökseltäni. Terapia aika ja itsetutkiskelu ovat vieneet elämää hurjasti eteenpäin.

En ole superihminen mutta sovussa heikkouksieni kanssa ja tiedän myös että minussa on sitkeyttä ja lujuutta. Aika vähän vertaan enää itseäni kehenkään. Luulen että tuo on mielenrauhan peruskivi. Kehitän itseäni mutta en tee siitä rääkkiä tai orjuutta. Ihailen eläinten levollisuutta ja autenttisuutta. Koetan oppia jotain samaa omien tarpeideni kuuntelusta eläimiltä.

Koen elämän pitkälti samanlaisena kuin ap sen muotoili. En tosin tunne olevani etuoikeutettu enkä ole kiitollinen saamastani avusta koska olen sitä ikäluokkaa joka on hankkinut kaiken omin käsin. Yhteiskunta on tarjonnut korkeaa verorasitusta vastaan ainoastaan kansakoulun, harvoja satunnaisia terveyspalveluja ja infrastruktuurin.

Oli miten oli ap, kyllä sä meikäläisiä olet ja tänne me kaikki kuulutaan.

Sitäpaitsi tilastojen mukaan "vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen."

Kuka on psyykkisesti ihan terve?

Tervanjuontia on koko elämä. Odotan vain pääsyä pois maailmasta.