Mikä saa ihmiset sanomaan "olisit kiitollinen isästäsi"?
Eihän kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää, onko mitään kiitollisuuden aihetta olemassa.
Kommentit (27)
Se, että isä on mies. Miehille riittää pelkkä olemassaolo. Naisilta vaaditaan sirkustemppuja ja täydellistä äitiyttä.
Kiitollisuuden aiheita voi löytää mistä vain, jos oikein kovasti miettii. Mutta ei niin tarvi tehdä jos ei huvita
Kaverini jonka isä kuoli tämän ollessa teini, hoki tuota usein.
Hänellä oli hyvä ja läheinen isä, eikä osannut ymmärtää, miten onnekas oli jo isänsä eläessä. Tämän lisäksi aika oli kullannut muistot, minkä vuoksi ajatteli isänsä jonkinlaisena puhimyksenä.
Jos sinä kuulet tuota paljon, on todennäköisin syy sinun oma persoonasi yhdistettynä tapaan puhua isästäsi. Sinua kenties epäillään laajalti persoonallisuushäiriöiseksi, tai sinun kanssasi tekemisissä olevat huomaavat sinussa esim. voimakkaita katkeruuden, liioittelun, dramaattisuuden, kiittämättömyyden, empatiakyvyttömyyden tai itsekeskeisyyden piirteitä. Ja olet kenties jostain syystä nostanut isäsi tikun nokkaan ja jauhat hänestä ympäriinsä. Vaikea uskoa, että mukavana ja tasapainoisena tunnettu ihminen kuulisi tuollaista useimmilta ihmisiltä avautuessaan esim. traumaattisista kokemuksistaan.
Tänne on turha kirjoittaa mitään mikä vähänkään poikkeaa negatiivisesta linjasta.
Olen oppinut, ettei tosiaankaan kannata avautua asioistaan kenellekään. Minulla ei ole läheisiä välejä lapsuuden perheisiin, joten kun joku oikein keulii "meidän ihanalla suvulla" niin en rupea siinä vastapainoksi kertomaan omista asioistani. Jos joku kyselee, saatan ihan valehdella hymyssä suin että läheisiä ollaan ja niin on ihanaa kaikki.
Ihmisellä on oikeus suojella itseään, ja varsinkin naiset käyttävät ihmissuhteita ihan lyömäaseena toisia vastaan. "Minä tulen sentään HYVÄSTÄ perheestä." No onnea, kaikki ei tuu.
Entäs "kiitä luojaasi mutta älä paskan luojaasi" näin tapasi yksi viljelijä sanoa kun joku täpärästi selvisi tapaturmasta.
Minä olen ainakin kiitollinen isästäni. Hän opetti minulle mikä on oikein ja mikä väärin, hän opetti minulle kärsivällisyyttä ja ymmärtämään muita ihmisiä.
Kun täällä palstalla puhutaan miehistä, niin se saa minut ajattelemaan, että ette ole koskaan tavanneet oikeaa miestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut, ettei tosiaankaan kannata avautua asioistaan kenellekään. Minulla ei ole läheisiä välejä lapsuuden perheisiin, joten kun joku oikein keulii "meidän ihanalla suvulla" niin en rupea siinä vastapainoksi kertomaan omista asioistani. Jos joku kyselee, saatan ihan valehdella hymyssä suin että läheisiä ollaan ja niin on ihanaa kaikki.
Ihmisellä on oikeus suojella itseään, ja varsinkin naiset käyttävät ihmissuhteita ihan lyömäaseena toisia vastaan. "Minä tulen sentään HYVÄSTÄ perheestä." No onnea, kaikki ei tuu.
"Minä olen sentään varakkaasta perheestä, isillä on mersu". Näin tuumasi yksi 15 vuotias tyttö kerran.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä kuulet tuota paljon, on todennäköisin syy sinun oma persoonasi yhdistettynä tapaan puhua isästäsi. Sinua kenties epäillään laajalti persoonallisuushäiriöiseksi, tai sinun kanssasi tekemisissä olevat huomaavat sinussa esim. voimakkaita katkeruuden, liioittelun, dramaattisuuden, kiittämättömyyden, empatiakyvyttömyyden tai itsekeskeisyyden piirteitä. Ja olet kenties jostain syystä nostanut isäsi tikun nokkaan ja jauhat hänestä ympäriinsä. Vaikea uskoa, että mukavana ja tasapainoisena tunnettu ihminen kuulisi tuollaista useimmilta ihmisiltä avautuessaan esim. traumaattisista kokemuksistaan.
Tai sitten syy on siinä isässä, tai jaskaa pauhaavissa läheisissä.
Kävikö mielessä?
En tiedä. En ole koskaan sanonut niin.
Mistähän pitäisi olla kiitollinen?
Siitä että se ihminen syyllistyi perhesurmaan, uhreina vaimonsa ja pikkusisarukseni?
No, kai joidenkin mielestä pitää olla kiitollinen siitä etten itse ollut siellä silloin ja jäin eloon.
Ei se kiitollisuus paskasta parempaa tee.
AP:ä ei olisi edes olemassa, ellei isäsi olisi kännipäissään tuikannut sladdiaan äitisi sisään ja unohtanut käyttää kondomia.
Veikkaan, aloituksestasi päätellen, että hän on monesti katunut tekoaan ja miettinyt jälkiabortoinnin mahdollisuutta, mutta päätynyt totemaukseen, paska reissu, mutta tulipahan tehtyä ja painanut pitkää päivää saadakseen sinulle leipää pöytään.
Vierailija kirjoitti:
AP:ä ei olisi edes olemassa, ellei isäsi olisi kännipäissään tuikannut sladdiaan äitisi sisään ja unohtanut käyttää kondomia.
Veikkaan, aloituksestasi päätellen, että hän on monesti katunut tekoaan ja miettinyt jälkiabortoinnin mahdollisuutta, mutta päätynyt totemaukseen, paska reissu, mutta tulipahan tehtyä ja painanut pitkää päivää saadakseen sinulle leipää pöytään.
Ehkä tuo on joillekin kiitollisuudenaihe.
Kaikille ei.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän pitäisi olla kiitollinen?
Siitä että se ihminen syyllistyi perhesurmaan, uhreina vaimonsa ja pikkusisarukseni?
No, kai joidenkin mielestä pitää olla kiitollinen siitä etten itse ollut siellä silloin ja jäin eloon.
Olitko kylillä myymässä itseäsi?
Kuollut mikä kuollut. Ei kiinnosta. Viime aikojen tapahtumien jälkeen irtaudun muistakin sukulaisistani.Jee!
Minun äitini lempimantra.
Kaikesta piti olla ihan helvetin kiitollinen 24/7.