Kuinka herkästi kerrostalossa valitetaan (turhasta)
Jos koira haukahtelee välillä iloissaan tai jonkun tullessa kotiin? Jos huuhtelee vessan yöllä? Jos käy hissillä yöllä ulkona syystä tai toisesta? Jos grillaa parvekkeella sähkögrillillä? Muuta harmitonta?
Kommentit (9)
Meille tuli vihdoin lappu rapun seinälle "Normaaleista elämisen äänistä".
Loppui ne heippalaput siihen paikkaan, kun taloyhyiön ohjeistuksessa todetaan suunnilleen kaikki äänet remonttiääniä lukuunottamatta normaaleiksi.
On aina turhasta valittajia, muttei yleistä. Esim, vessassa saa käydä tarvittaissa, ja normi elo on sallittu, kuten tervehtiminen .
Riippuu naapureista. Minä tulisin ihan yksinäiseksi ilman naapureiden ääniä. Parhaimpia on olleet aurinkoiset sunnuntai iltapäivät kun naapuri harjoittelee selloa ja puoliso kitaraa. On kuin asuisi paremmissa piireissä. Soittavat niin kauniisti että se ei tule ikinä häiritsemään.
Olen elänyt 'normaalisti' (en erikseen yritä olla hiljaa) sen ~20 vuotta kerrostaloissa ja en ole koskaan saanut/kuullut valituksia. En toki kävele kantapäilläni enkä luukuta musiikkia. Harvoin kuulee muistakaan ääniä, ellei asunnon ulko-ovien aukomisia ja sulkemisia lasketa.
En sitten tiedä miten jossain pääosin vuokrakämppiä sisältävässä taloyhtiössä tai vastaavassa.
Niin mikä on turhaa ja mikä ei. Olern käyttänyt 3 aikaan yöllä rälläkkää kämpässäni kun rakensin pöytää. Joka puolella asuntoja. Mistään ei tullut valituksia eikä muutenkaan kuulunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä on turhaa ja mikä ei. Olern käyttänyt 3 aikaan yöllä rälläkkää kämpässäni kun rakensin pöytää. Joka puolella asuntoja. Mistään ei tullut valituksia eikä muutenkaan kuulunut mitään.
Kello on kolme ja näemmä pipipäätkin alkaa pikkuhiljaa heräilemään.
Niin herkästi että muutin omakotitaloon. Kissasta valitettiin, kun naukui ulko-oven edessä iltapäivisin kun odotti minua töistä kotiintulevaksi.
Täällä ei kovin herkästi valiteta. Muistan 16v ajalta kaksi tapausta ja ne oli oikeasti räikeää häirintää. Nyt kämppään kuuluu usein ja pitkään koiran ulinaa ja haukuntaa, alkaa jo ärsyttää mutten osaa sanoa mistä se oikeasti tulee.
Jos koira räksyttää ei valitus ole turhaa, naapuriin tuli maalais koira, räksyttää ja ulvoo aina kun emäntä ei ole kotona, väittää ettei hauku?
No kun tuon helvetin kerran käy läpi, sen jälkeen ei siedä sitten vähempääkään haukkumista, siksi pitää opettaa ettei koira hauku.
Vaikka se on koiran luontainen ominaisuus, mutta kerrostalo ei ole koiralle luonnollinen, siksi pitää jo koiraa ottaissa miettiä pystyykö opettamaan sen tavoille.
Pidän kyllä koirista ja ne tuntuvan pitävän viellä enempi minusta.