Koti-ikävä

Olen 18-vuotias, puoli vuotta sitten omilleni muuttanut nuori ja minulle iski koti-ikävä. Pidän yksinolemisesta, ja vanhempienkin seura tuntuu nykyään kivemmalta, kun heitä ei joka päivä näe.
Nyt kuitenkin henkisesti rankan työssäoppimisen ja yksinäisyyden takia iski koti-ikävä. Itkettää ja haluaisin vaan kotiin sohvalle katsomaan vanhempien kanssa telkkaria. Mutta ei, huomenna taas aamulla töihin paskaan työssäoppimispaikkaan, muutama tunti yksinoloa ja nukkumaan. Samaa paskaa päivästä toiseen. Koulussa tilanne on vähän parempi, kun päivittäin viettää monta tuntia koulukavereiden kanssa. Ennen en ole tällaista kokenut, en edes silloin kun olin juuri muuttanut, vaan pidin omasta tilasta. Olenko ihan luuseri kun kaipaan äitiä enkä selviä normaaleista töistä, ja miten saisin elämäni käännettyä vähän onnellisempaan suuntaan?