Oletko alisuorittaja ja jos niin miksi?
Itsellä jännitysoireet pilaavat järkevän uran, vaikka pärjäsin koulussa ja monessa tilanteessa on todettu että periaatteessa älliä on. En vaan saa sitä käyttöön kuin yksin ollessani. Kaikissa tiimihommissa/esillä ollessa halvaannun ja muutun idiootiksi.
Kommentit (24)
Kuulostat harhaiselta. Oletko sittenkään oikeasti niin erinomainen kuin ajattelet olevasi? Ettei kyse vaan olisi siitä että ryhmässä huomaat että et olekkaan niin erinomainen.
Huono kohtelu yritysjohdon taholta. Tappoi tehokkaasti kaiken motivaation.
Vuosia painoin pitkää päivää ja stressasin projektien kanssa.
Mitä jäi käteen? Paskaa.
Nyt teen vain ja ainoastaan minimisuorituksen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat harhaiselta. Oletko sittenkään oikeasti niin erinomainen kuin ajattelet olevasi? Ettei kyse vaan olisi siitä että ryhmässä huomaat että et olekkaan niin erinomainen.
Haha, no olipas suoraviivaista analyysiä! En toki tarkoittanut olevani sen erinomaisempi, vaan että minussa olisi periaatteessa potentiaalia haastavampiinkin tehtäviin kuin missä olen. Sinua en toki päihittäisi, älä huoli. ;)
Ja vielä: yksilötehtävissä pärjään aina keskimääräistä paremmin, mihin perustan tämän ajatukseni piiloon jäävistä kyvyistä. Ap
Jo vain. Akateeminen alisuorittaja. Arvomaailma ei käänny pitämään työuraa tärkeänä.
Olen alisuoriutunut koko elämäni ajan johtuen ihan puhtaasti äärimmäisen traumaattisesta lapsuudesta.
Traumatisoituneelle ihmiselle käy pahimmillaan sillä tavalla, että tapahtuneet traumat työnnetään syvälle alitajuntaan ja siihen päälle sitten kertyy iso kasa erilaisia puolustusmekanismeja sekä haitallista/itsetuhoista/addiktiivista käytöstä, joiden tehtävä on pitää trauma pinnan alla hinnalla millä hyvänsä.
Käsittemätön trauma ja sen pinnan alla piteleminen vaativat kaiken ihmisen energian jolloin voimavaroja ja energiaa ja psyykkisiä resursseja ei jää nykyhetken käyttöön, elämässä eteenpäinmenemiseen ja elämästä nauttimiseen. Eli toisin sanoen ihminen on kehollisesti ajatellen pysyvästi selviytymismoodissa, reaktiivinen eikä hän pysty näkemään kokonaiskuvaa vaan näkee ainoastaan pienen osan siitä.
Yrittäminen johtaa epäonnistumiseen ja siitä vain masentuu lisää. Jos edes mahdollista masentua enää enempää? Kun tulisi se kaunis päivä ettei enää herää niin kaikki olisi paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Olen alisuoriutunut koko elämäni ajan johtuen ihan puhtaasti äärimmäisen traumaattisesta lapsuudesta.
Traumatisoituneelle ihmiselle käy pahimmillaan sillä tavalla, että tapahtuneet traumat työnnetään syvälle alitajuntaan ja siihen päälle sitten kertyy iso kasa erilaisia puolustusmekanismeja sekä haitallista/itsetuhoista/addiktiivista käytöstä, joiden tehtävä on pitää trauma pinnan alla hinnalla millä hyvänsä.
Käsittemätön trauma ja sen pinnan alla piteleminen vaativat kaiken ihmisen energian jolloin voimavaroja ja energiaa ja psyykkisiä resursseja ei jää nykyhetken käyttöön, elämässä eteenpäinmenemiseen ja elämästä nauttimiseen. Eli toisin sanoen ihminen on kehollisesti ajatellen pysyvästi selviytymismoodissa, reaktiivinen eikä hän pysty näkemään kokonaiskuvaa vaan näkee ainoastaan pienen osan siitä.
Voimia. Ja voiko tuota enää paremmin sanoa, kiitos tekstistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Olen alisuoriutunut koko elämäni ajan johtuen ihan puhtaasti äärimmäisen traumaattisesta lapsuudesta.
Traumatisoituneelle ihmiselle käy pahimmillaan sillä tavalla, että tapahtuneet traumat työnnetään syvälle alitajuntaan ja siihen päälle sitten kertyy iso kasa erilaisia puolustusmekanismeja sekä haitallista/itsetuhoista/addiktiivista käytöstä, joiden tehtävä on pitää trauma pinnan alla hinnalla millä hyvänsä.
Käsittemätön trauma ja sen pinnan alla piteleminen vaativat kaiken ihmisen energian jolloin voimavaroja ja energiaa ja psyykkisiä resursseja ei jää nykyhetken käyttöön, elämässä eteenpäinmenemiseen ja elämästä nauttimiseen. Eli toisin sanoen ihminen on kehollisesti ajatellen pysyvästi selviytymismoodissa, reaktiivinen eikä hän pysty näkemään kokonaiskuvaa vaan näkee ainoastaan pienen osan siitä.
Kyllä. Ja vaikka traumaa olisi jo käsitellyt, toimintakyky jää vajaaksi. Takaumat vyöryy varoittamatta ja vie keskittymiskyvyn ja jää alisuoriutujaksi.
Traumaan voi liittyä tunne tulevaisuuden puuttumisesta.
Ehkä. Tai sitten olen ylisuorittaja. Väiillä on todella hankala päästä alkuun kun vaan jahkailen miten sen tekisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Toimiva terapia voisi auttaa traumoihin mutta Suomessa ei ole välitetty järjestää toimivaa terapiasysteemiä. Loputtoman pitkät odotusajat lopulta ei-mihinkään on täysin kohtuuttomia.
Prioriteetti on ihan muissa asioissa. Mainittakoon että älyllä ymmärtäminen pahentaa asiaa, ei helpota.
Se että "sinä vaikutat älykkäältä ja selviät kyllä" on katsottu syyksi evätä hoito. Parantumista ei kuitenkaan tapahtunut, päinvastoin oireet paheni.
Itsellä myös varmaan lapsuuden traumat vaikuttavat (lasinen lapsuus). Olen todella jännittyneessä tilassa muiden kanssa ja joudun mielessäni rauhoittelemaan itseäni. Olen siinä pärjännytkin mutta se vie voimavaroja todella paljon kun joutuu keskittymään siihen, että oma keho ja mieli pysyy suht stabiilina enkä ala tärisemään ja hajamieliseksi kun paineita on muiden läsnäolosta. En ole päässyt siitä eroon mutta olen kyllä oppinut rauhoittamaan itseni mutta valitettavasti uupumuskierteet ovat erittäin tuttuja ja toistuvia. Olen lisäksi tosi tunnollinen ja koska koen olevani riittämätön/huono, yritän sitten ahkeruudella paikata tuota omaa huonouttani. Vaikken edes ole varmaan sen huonompi tai parempi kuin muut. Olen vain niin saamarin jännitynyt kehollisesti ja pää käy ihan ylikierroksilla kun on paineita, pakko olla ahkera.
Tekisin mielelläni yksin töitä, silloin olen rauhallinen ja focus pysyy asiassa, paljon parempaa jälkeä tulee enkä stressaa niin paljoa.
Olen suht nokkela, näppärä, tarkka, tunnollinen ja hyvämuistinen. Minulla on myös huono itsetunto ja sen seurauksena toistuvaa masennusta sekä kausittain enemmän tai vähemmän sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Käytännössä uuvun helposti oman epävarmuuteni ja ylianalysoinnin tähden.
Olen. Minulta puuttuvat sekä kunnianhimo että itseluottamus
No jos mulla ei ole suunniteltuna mitään tavoitetta niin siihen olen hyvinkin jo yltänyt-eli en kai ole alisuoriutuja. Toisten mielestä taas...
Vierailija kirjoitti:
Olen suht nokkela, näppärä, tarkka, tunnollinen ja hyvämuistinen. Minulla on myös huono itsetunto ja sen seurauksena toistuvaa masennusta sekä kausittain enemmän tai vähemmän sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Käytännössä uuvun helposti oman epävarmuuteni ja ylianalysoinnin tähden.
Minulla sama homma. Olen äärimmäisyysihminen ja vaadin itseltäni täydellistä suoritusta joka asiassa. Ahdistun, jollen siihen pysty.
Olen. Minulla ei ole minkaanlaista kunnianhimoa eika kilpailuviettia. Miten vain helpommalla paasee mukavaan elamaan.
Olen. Liikaa painolastia jo lapsuudesta lähtien ja siitä aiheutuneet mielenterveysongelmat, ahdistus, masennus, sosiaaliset pelot, jännitys, huono itsetunto jne. Aika vähäiseksi on jäänyt saavutukset ja tuottava panokseni tässä elämässä.
Olen työtön, vaikka 3 tutkintoa.