Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajaksi parisuhteessa pohdintaa ja kokemuksia?
25.01.2023 |
Elän parisuhteessa pienen lapseni isän kanssa. Lapsi on terve ja ihana, molemmat välitämme hänestä. Mutta hän on myös siinä raskaassa iässä, jossa kaipaa koko ajan huomiota ja temppujen katsojaa ja sotkee. Arjen pyöritys, lapsesta huolehtiminen ja kaikki juoksevat asiat jakautuvat epätasaisesti. Meillä on molemmilla vaativat työt. Vauvaa suunnitellessa pidettiin molemmat selvänä, että vanhemmuus jaetaan tasan. Siitä huolimatta saan jatkuvasti taistella, jos haluan että osallistuisimme lapsen asioihin jotakuinkin samalla panoksella. Niin ei kuitenkaan tapahdu.
Joka ikinen minun iltamenoni neuvoteltava ja suunniteltava kauan etukäteen, ja mies on aina pahalla päällä jälkeenpäin, etenkin jos tulinkin kotiin 15 minuuttia myöhemmin kuin arvioin. Kun avaan ulko-oven, minun pitää singota suoraan hoitamaan lasta, mies taas menee omiin puuhiinsa ja pitää itsestäänselvyytenä, että mihinkään muuhun ei tarvitse enää samana iltana osallistua. Ja tosiaan kun hän tekee mitä tahansa lapsen eteen, hän on sen jälkeen joskus jopa päiväkausia katkera ja pahantuulinen, koska kokee tehneensä suuren uhrauksen ilman kiitosta.
Jos tätä iltojen ajankäyttöä laittaisi paperille, niin näyttäisi että molemmat osallistuvat, vaikka jakautuminen ei olekaan ihan tasaista. Kuitenkin tosiasiassa minä teen käytännössä kaikki valmistelutyöt, läsnäolon lapselle, hoidan kommunikaation päiväkotiin, vaatetuksen, syömiset ja mitä ikinä. Sen lisäksi pitää maaritella ja päivystää miestä osallistumaan. Olisi nopeampaa vain itse pukea se lapsi ja lähteä johonkin. Tämä on ihan perseestä.
En ole silti vielä valmis pistämään lusikoita jakoon ihan kokonaan. Jotenkin elätän toivoa vähän helpommista vuosista, jolloin lapsen kanssa oleminen olisi vähemmän vaativaa ja meillä olisi oikeasti kaksi aikuista jakamassa kuormaa. Olen vain alkanut vakavasti miettiä, että mitä teen tässä välissä. En jaksa enää tätä tappelua. Yksi vaihtoehto olisi vain tiputtaa hanskat ja antaa lapsen palloilla keskiyöhön asti, jos isänsä ei ota vastuuta nukkumaanmenosta ja antaa myöhästyä joka päivä päiväkodista. Sitä en halua tehdä, koska tämä kaikki ei ole mitenkään lapsen vika. Hän ansaitsee vanhemman huolenpidon ihan joka päivä.
Voisinko ryhtyä yksinhuoltajaksi parisuhteessa? Jos vain päättäisin, että minä hoidan vastedes kaiken ihan alusta loppuun. Jokainen vaipanvaihto, viikonloppu ja yöherääminen kuuluu vain minulle. Tiedän, että pystyn siihen, vaikka se tuleekin olemaan raskasta. Silloin vapauttaisin itseni siitä odotuksesta, että toinenkin osallistuu eikä tarvitsisi joka päivä pettyä useaan kertaan. Voisin helposti sopia vaikka oman äitini kanssa, että hän hoitaa lasta aina toisen viikonloppupäivän, saisin silloin omaa aikaakin ilman kenenkään kiukuttelua ja marttyrointia.
Onko kukaan kokeillut? Miten meni ja millainen vaikutus oli omaan mielialaan? Entä parisuhteeseen ja ilmapiiriin?
Kommentit (12)
Äiti on luonnollinen lapsen hoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksette sovi, että toinen vie aamulla päiväkotiin ja toinen hakee? Selkeää. Ja joka toinen ilta on toisen vuoro viedä lasta puistoon tai leikkiä kotona lapsen kanssa.
Selkeät nukkumisajat, esim. lapsi sänkyyn joka ilta kello 20.30. Vuoroiltoina luette sadun lapselle.
Hyvä että ymmärät että syy ei ole lapsen, älä laiminlyö häneltä huolenpitoa.
Jos te eroatte niin tällä perusteella senkään jälkeen lapsen hoitaminen tuskin jakautuu tasaisesti.
Kannattaa yrittää miehen kanssa sopia nyt joku suunnitelma millä jaksaa. Esim kun mies tulee töistä sä saat 2tuntia omaa aikaa.
Lapsi kasvaa ja itsenäistyy. Hän ei ikuisesti vaadi niin paljon kuin juuri nyt.
Pyydä äitisi apuun jo nyt, lapselle on hyväksi saada tutustua omaan sukuun ja olla osa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onen ollut yksinhuoltaja koko ajan lapsen syntymästä saakka. Raskasta, mutta siinä mielessä helppoa, että on kaikessa vastuussa yksin. Kokeile, jos nykyinen systeemi tekee katkeraksi.
Onko teillä vanhemmilla omia harrastuksia, niitä ei pidä unohtaa, lapsi hoitoon ja molemmille edes pari kertaa viikossa jotain tekemistä mistä todella pitää esimerkiksi kuntosalilla on joskus myös lapsiparkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä vanhemmilla omia harrastuksia, niitä ei pidä unohtaa, lapsi hoitoon ja molemmille edes pari kertaa viikossa jotain tekemistä mistä todella pitää esimerkiksi kuntosalilla on joskus myös lapsiparkki.
Jos lapsi on pitkän päivän, yli kahdeksan tuntia päiväkodissa, en veisi kuntosalin lapsiparkkiin. Taas yksi hoitopaikka lisää. Ei ole lapsiparkin työntekijän vastuu ottaa lapsen väsymyskiukuttelua vastaan.
Sitten vain jotain harrastuksia yhdessä lapsen kanssa. Niin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Miksette sovi, että toinen vie aamulla päiväkotiin ja toinen hakee? Selkeää. Ja joka toinen ilta on toisen vuoro viedä lasta puistoon tai leikkiä kotona lapsen kanssa.
Näin meillä on ollutkin. Mutta siis tosiaan mies on kuin perseeseen ammuttu karhu aina hoidettuaan oman vuoronsa. Varsinaista omaa aikaa saadakseni minun pitää myös lähteä kokonaan pois kotoa, koska muuten mies passuuttaa minua joka tapauksessa. Odottaa viimeiseen hetkeen, jos minä kuitenkin hoitaisin sen hankalamman työn kuten hammaspesun, pukemisen tai nukutuksen. Tekee näitä pitkin hampain ja samalla puhelintaan selaten, joten ei ihmekään että lapsikin mieluummin pyytää minua. Saan olla koko ajan johtamassa tilanteita eteenpäin, kun pallo luisuu aina takaisin minulle. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En epäile ettetkö selviäisi tuosta. Itsekin yritin aikani, kunnes totesin, etten voi jatkaa niin epätasa-arvoisessa suhteessa. Ero lopulta tuli, sillä kunnioitus miestä kohtaan kuihtui täysin ja jäljelle jäi vi tutus siitä, että toinen oli vapaamatkustaja. Elämästä tuli paljon helpompaa, kun asun lasten kanssa omassa kodissa ja mies huolehtii heistä joka toinen viikonloppu. Minulla ei ole koskaan ollut näin paljoa omaa aikaa, kuin eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En epäile ettetkö selviäisi tuosta. Itsekin yritin aikani, kunnes totesin, etten voi jatkaa niin epätasa-arvoisessa suhteessa. Ero lopulta tuli, sillä kunnioitus miestä kohtaan kuihtui täysin ja jäljelle jäi vi tutus siitä, että toinen oli vapaamatkustaja. Elämästä tuli paljon helpompaa, kun asun lasten kanssa omassa kodissa ja mies huolehtii heistä joka toinen viikonloppu. Minulla ei ole koskaan ollut näin paljoa omaa aikaa, kuin eron jälkeen.
Voin kuvitella, varmasti ihanaa. En haluaisi vielä altistaa lasta jatkuvalle erossa olemiselle jommasta kummasta vanhemmasta. Hänellä kuitenkin läheinen suhde molempiin. Ap
Kaksoispiste hävisi otsikosta. Toivottavasti ymmärrettävissä kuitenkin. Onko täällä ketään, joka hoitaa vanhemmuuden yksin vaikka perheessä on toinenkin? Aiheuttaako katkeruutta vai vapauttaako?