Olenko oikeassa vai väärässä? (kriisitilannetyyppinen postaus, perhejuttuja)
Äh, en yleensä kirjoittele näin tunnistettavasti tai mistään henkilökohtaisesta mutta menköön. Luotan mammojen tuomioon.
En ole isääni hirveän paljon yhteyksissä sillä hän on henkisesti raskas ihminen (ainakin minua kohtaan, hänellä on muita läheisiä jotka viihtyvät niin tämä on minun omakohtainen kokemukseni). Hän on kuitenkin ainoa elossa oleva vanhempani, ja hänelle on kulissit aina olleet todella tärkeät joten olen auttanut ylläpitämään niitä esiintymällä "tyttärenä" kaikkina juhlapyhinä vaikka joka kerta se ottaa veronsa. Hänellä on uusi perhe joten en usko että minua muulloin kaivataan edes maisemiin.
Vähän ennen isänpäivää viime marraskuussa kirjoitin somessa (en ole missään omalla nimellä) johonkin viestiketjuun että minulla oli ikävä lapsuus koska vanhemmat oli humalassa usein. Isän uusi vaimo löysi tyttärensä tilin kautta tämän kommentin ja oli ilmeisesti siitä kertonut isälleni.
Isänpäivänä lähetin perinteisen onnitteluviestin ja yritin soittaa, mutta numero ilmoitti ettei siihen saada yhteyttä.
Kysyin asiasta hänen vaimoltaan, ja vastaus kuului että isä ei ollut tykännyt siitä että häntä haukutaan juopoksi.
Jouluna tämä nainen laittoi mulle viestiä kysyen mitä aion tehdä aattona (normaalisti olen heidän luonaan) ja tulisinko taas tänäkin vuonna. Vastasin että tulen jos isä itse pyytää minua tulemaan. Vähän ajan päästä sain vastauksen että "Ei vieläkään tykkää että nimitetään juopoksi ja lapsenvihaajaksi (?!) ja että haava on hänellä ilmeisen syvä".
Eli vietin joulun yksin.
Nyt mietin että olisiko suu kannattanut avata yhtään missään. Tai siis olen yhden ainoan kerran ilmaissut isälleni että lapsuus ei ollut se mukavin (kaikkea sitä kaaosta en tähän kirjoita, mutta aika ikäviä juttuja on takana), jolloin hän ykskantaan ilmoitti että minä lennän nykyisestä kodistani ulos koska puhun rumasti.
Tämä asunto johon muutin pois kotoa on siis osaksi ostettu äitini perintörahoilla eli omistan osan, mutta valtaosaksi isäni rahoilla eli hän omistaa isomman osan. Pelkään vieläkin että nyt käy taas sama asia. Radiohiljaisuus on vallinnut marraskuusta asti.
Eli lyhyesti: Haukuin "ruokkivaa kättä" ja vähän ehkä häpeän sitä, mutta onko rikos yhtä rangaistuksen kanssa? Ja mitä tehdä?
Kiitos jos luit tähän asti!
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen. Sinulla on omat kokemuksesi lapsuudestasi/isästäsi.
Kerroit niistä anonyymisti julkisemmin.
Se koira älähtää..Mitä väliä mitä isäsi ajattelee? Miksi vaivautuisit leikkimään kulissitytärtä jos se ei tunnu oikealta?
Elä jo vihdoin omien halujesi mukaan omaa elämääsi ja tee/jätä tekemättä mitä haluat!
Kiitos vastauksesta. Minut on kai pahemman kerran ehdollistettu... Ja pelkään seuraamuksia.
-ap
Olet aikuinen. Sinulla on omat kokemuksesi lapsuudestasi/isästäsi.
Kerroit niistä anonyymisti julkisemmin.
Se koira älähtää..
Mitä väliä mitä isäsi ajattelee? Miksi vaivautuisit leikkimään kulissitytärtä jos se ei tunnu oikealta?
Elä jo vihdoin omien halujesi mukaan omaa elämääsi ja tee/jätä tekemättä mitä haluat!