Eron jälkeen kukaan ei tunnu miltään

Olen nelikymppinen, lapseton ja kuulemma ihan kauniskin nainen, jolla on asiat kunnossa. Erosin taannoin pitkästä suhteesta, jossa tulin kohdelluksi huonosti. Muutama kuukausi eron jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa natsasi tosi hyvin. Ainoa vaan, että valtavan alkuinnostuksen jälkeen mies etääntyi, viileni ja alkoi pohtia, haluaako sittenkään sitoutua.

Erosimme ja yritin jatkaa elämääni. Kävin treffeillä, tapasin miehiä, menin jopa sänkyyn parin kanssa. Lopputulos oli, että olen kuin kuollut sisältä. Koin uusia miehiä kohtaan vastenmielisyyttä tai tyhjyyttä. Kukaan ei ole lähellekään sitä mitä tuo ns. unelmieni prinssini. Pian olen surrut eroa pidempään kuin suhteemme kestoa. Miten tästä pääsee yli? Tuntuuko kukaan enää ikinä miltään?

Mies oli mukava, normaali, siisti aikuinen ihminen, jolla oli pari lasta. Ei mikään huomiota herättävän komea, pitkä tai lihaksikas. Ihan tavallinen insinööri. Kurjasti tuntuu kuitenkin siltä, että ikäiseni nainen ei vaan enää voi saada ikäistään tai edes vanhempaa kunnollista miestä. En ole vielä valmis muumioitumaan, joten kuulisin mielelläni kokemuksia, onko hyviä miehiä ja parisuhteita kuitenkin vielä löytynyt vanhemmalla iällä? Tinder oli liian raadollinen alusta, joka vain korostaa sitä, miten epätoivoinen tilanne on.

Ongelmani ei ole se, ettenkö osaisi asua ja elää yksin. Tuskaa herättää se, että sain maistaa elämää siitä, millaista olisi olla normaalissa, hyvässä suhteessa terveellisiä elämäntapoja noudattavan, samassa elämänvaiheessa ja taloudellisessa tilanteessa olevan miehen kanssa. Se oli paratiisi, joka vetäistiin pois ulottuviltani eikä sen jälkeen mikään tunnu enää miltään. Ja mitä se auttaa, vaikka olisin ikäisekseni ihan nätti ja luonteeltani kuinka huippu, kun aina löytyy nuorempiakin, jotka ovat paljon kauniimpia ja varmasti yhtä mukavia / fiksuja ja lisääntymisikäisiäkin vielä. Tunnen oloni täysin toivottomaksi ja tulevaisuuden pelkäksi harmaaksi mössöksi.