Pitkittynyt yksinäisyys ja poikkeavan käytöksen lisääntyminen

Tuo on normaalia pitkittyneessä yksinäisyydessä. Hyvä että tuossa vaiheessa havahduit.

Kyllä tuo totta voi olla. Jos olet kauan yksinäsi, eikä oikein löydy vastakapulaa ajatuksillesi tai et pääse toteuttamaan syvällisiä keskusteluja, joita esim. itse rakastan ja odotan, voi käydä kuten kirjoitat, vetäydyt, muutut toisten ihmisten silmissä ja mielissä kummalliseksi vaikka kaipaat vain vastakapulaa ja juttelutuokiota tai muuten vaan läsnäoloa. Jos kauan olet vain itsesi ja omien ajatustesi kanssa, käy lopulta niin, että kuvittelet jo itse olevasi outo. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on normaalia pitkittyneessä yksinäisyydessä. Hyvä että tuossa vaiheessa havahduit.

Uskoisin, että on melko normaalia. Mitä asialle voi tehdä, jos yksinäisyys jatkuu?

ap

Sosialisoidu. Puhuminen puhelimessa parempi kuin kirjoittaminen, mutta face to face paras.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo totta voi olla. Jos olet kauan yksinäsi, eikä oikein löydy vastakapulaa ajatuksillesi tai et pääse toteuttamaan syvällisiä keskusteluja, joita esim. itse rakastan ja odotan, voi käydä kuten kirjoitat, vetäydyt, muutut toisten ihmisten silmissä ja mielissä kummalliseksi vaikka kaipaat vain vastakapulaa ja juttelutuokiota tai muuten vaan läsnäoloa. Jos kauan olet vain itsesi ja omien ajatustesi kanssa, käy lopulta niin, että kuvittelet jo itse olevasi outo. 

Kyllä ja ei. 

Ensimmäinen pointti muiden näkökulmasta voi olla totta, mutta suurin osa yksinäisistä osannee tarpeeksi hyvin salata nuo "outoutensa" ja esittää normaalia ihmisten ilmoilla. Joskus kyllä saattaa paljastua, jos vaikka alkaa avautua ajatuksistaan tai toimii huomaamatta jotenkin poikkeavasti.

Tuosta omien ajatuksien jutusta olen eri mieltä. Yksinäisen ajatukset kyllä kiertävät kehää ja voivat vahvistaa vääristynyttä ajatusmaailmaa, mutta kyllä se on myös totta, että yksinäisyys aiheuttaa konkreettisia ja aitoja muutoksia ihmisessä. Se ei ole kuvitelmaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sosialisoidu. Puhuminen puhelimessa parempi kuin kirjoittaminen, mutta face to face paras.

Minulla ei ole ketään, jolle puhua small talkia enempää.

ap

Onko konkreettisia esimerkkejä miten se näkyy sinussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosialisoidu. Puhuminen puhelimessa parempi kuin kirjoittaminen, mutta face to face paras.

Minulla ei ole ketään, jolle puhua small talkia enempää.

ap

Small talk on tärkeää!

En oikein osaa enää puhua ihmisille small talk-tilanteissa. Luen paljon ja seuraan ympäröivää maailmaa, mutta ei ole ketään, jonka kanssa puhua. Kun on ollut pitkään yksin eikä edes työkavereita näe etätyön vuoksi olen alkanut muuttumaan syrjään vetäytyjäksi. Se johtuu taas siitä, että olen alkanut ajattelemaan ettei kukaan edes halua puhua kanssani.

En tiedä millaista käytöstä aloittaja tarkoittaa, mutta itse ainakin huomaan, että en enää edes yritä ottaa yhteyttä kavereihin, saatika ehdottaa mitään yhteistä tekemistä. En myöskään suunnittele enää mitään, mitä en voi tehdä yksin, joten elämä on kaventunut ja vapaa-ajalla jumitan kotona. Jokainen viesti puhelimeen yllättää, koska puhelin on hiljentynyt lähes täysin. Olen alkanut pitää itseäni arvottomana ja ylimääräisenä ihmisenä, joka ei kuulu enää tähän elämään. On myös sellainen tunne, että ns. normaali elämä ei ole minua varten, vaan katson sitä ulkopuolelta, jostain tosi kaukaa.

Juuri ajattelin, että olenkohan muuttunut yksinolon takia.

Vierailija kirjoitti:

Onko konkreettisia esimerkkejä miten se näkyy sinussa?

Olen välillä alkanut epäillä eläväni simulaatiossa, koska eihän juuri minun kohdalleni voi tällaista tapahtua. En myöskään enää osaa toisten ihmisten elämää ja se tuntuu jotenkin absurdilta ja etäiseltä. Ihmisiä tavatessani ajatukset saattavat harhautua ajattelemaan ihan outoja juttuja ja välillä tuntuu, että välillä haluaisin vain huutaa yksinäisyyttä ja tuskaa maailmalle. Joskus myös mietin, että nyt teen jotain radikaalia kaikkien katsoessa.

Tuossa muutama.

ap

Ainakin olen alkanut puhua entistä enemmän yksin kotona ja pelkään, että teen sitä vahingossa muuallakin ja vaikutan sekopäältä. Olen kyllä aina tuntenut itseni erilaiseksi kuin muut, mutta nykyään olen täysin vakuuttunut, että minussa on jotain pahasti vialla ja olen tylsä ihminen, kun kukaan ei halunnut olla kanssani. Luovuttanut olen jo aikaa sitten, haluan vain olla yksin enkä usko, että mikään tätä voisi enää muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä millaista käytöstä aloittaja tarkoittaa, mutta itse ainakin huomaan, että en enää edes yritä ottaa yhteyttä kavereihin, saatika ehdottaa mitään yhteistä tekemistä. En myöskään suunnittele enää mitään, mitä en voi tehdä yksin, joten elämä on kaventunut ja vapaa-ajalla jumitan kotona. Jokainen viesti puhelimeen yllättää, koska puhelin on hiljentynyt lähes täysin. Olen alkanut pitää itseäni arvottomana ja ylimääräisenä ihmisenä, joka ei kuulu enää tähän elämään. On myös sellainen tunne, että ns. normaali elämä ei ole minua varten, vaan katson sitä ulkopuolelta, jostain tosi kaukaa.

Kuulostaa valitettavan tutulta.

Minulla puhelin kyllä piippailee, mutta tuo ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunne estää minua usein vastaamasta tai osallistumasta, joka sitten johtaa suurempaan yksinäisyyteen.

ap

Kyllä korona ja sota ovat vaikuttaneet niin, että tunnen olevani yksinäinen. Hakeuduin terapiaan, se auttaa jonkin verran. Rasitan myös naapureita koettamalla jutella heidän kanssaan. Ilmoittauduin kurssille, mutta luulen, ettei se ala vähäisen ilmoittautujamäärän takia.  Katson enemmän televisiota ja kuuntelen radiota, vaikka niissä on liikaa uusintoja. Odotan kevättä ja aurinkoa, että voisi olla enemmän ulkona.

Ja halusin vielä sanoa, että osittain tein tämän ketjun siitä syystä, että voisi jutella ihmisten kanssa.

Kiitos siis kaikille osallistumisestanne!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä millaista käytöstä aloittaja tarkoittaa, mutta itse ainakin huomaan, että en enää edes yritä ottaa yhteyttä kavereihin, saatika ehdottaa mitään yhteistä tekemistä. En myöskään suunnittele enää mitään, mitä en voi tehdä yksin, joten elämä on kaventunut ja vapaa-ajalla jumitan kotona. Jokainen viesti puhelimeen yllättää, koska puhelin on hiljentynyt lähes täysin. Olen alkanut pitää itseäni arvottomana ja ylimääräisenä ihmisenä, joka ei kuulu enää tähän elämään. On myös sellainen tunne, että ns. normaali elämä ei ole minua varten, vaan katson sitä ulkopuolelta, jostain tosi kaukaa.

Kuulostaa valitettavan tutulta.

Minulla puhelin kyllä piippailee, mutta tuo ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunne estää minua usein vastaamasta tai osallistumasta, joka sitten johtaa suurempaan yksinäisyyteen.

ap

Sanoisin, että kannattaa vastata piippailuihin edes silloin tällöin ja yrittää pitää kiinni viimeisistäkin kavereista hankalista tunnetiloista huolimatta. Minulla oli tuo sama tilanne kuin sinulla joitakin vuosia sitten, ja jossain vaiheessa puhelin hiljenee kokonaan, kun kaverit eivät jaksa enää yrittää pitää yhteyttä. Minäkin eristäydyin omien häpeän ja ulkopuolisuuden tunteiden takia, ja nyt on vaikeaa, ellei mahdotonta päästä enää takaisin sosiaalisiin kuvioihin.

Sama onkelma. Olen aivan eri planeetalta kuin tavalliset onnelliset ihmiset tässä onnellisessa maassa. En kuulu tänne, vaikka olen 100% sti suomalainen. Kukaan ei halua olla tekemisissä minun kanssani. En ole ilkeä vaan omalaatuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä millaista käytöstä aloittaja tarkoittaa, mutta itse ainakin huomaan, että en enää edes yritä ottaa yhteyttä kavereihin, saatika ehdottaa mitään yhteistä tekemistä. En myöskään suunnittele enää mitään, mitä en voi tehdä yksin, joten elämä on kaventunut ja vapaa-ajalla jumitan kotona. Jokainen viesti puhelimeen yllättää, koska puhelin on hiljentynyt lähes täysin. Olen alkanut pitää itseäni arvottomana ja ylimääräisenä ihmisenä, joka ei kuulu enää tähän elämään. On myös sellainen tunne, että ns. normaali elämä ei ole minua varten, vaan katson sitä ulkopuolelta, jostain tosi kaukaa.

Kuulostaa valitettavan tutulta.

Minulla puhelin kyllä piippailee, mutta tuo ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunne estää minua usein vastaamasta tai osallistumasta, joka sitten johtaa suurempaan yksinäisyyteen.

ap

Sanoisin, että kannattaa vastata piippailuihin edes silloin tällöin ja yrittää pitää kiinni viimeisistäkin kavereista hankalista tunnetiloista huolimatta. Minulla oli tuo sama tilanne kuin sinulla joitakin vuosia sitten, ja jossain vaiheessa puhelin hiljenee kokonaan, kun kaverit eivät jaksa enää yrittää pitää yhteyttä. Minäkin eristäydyin omien häpeän ja ulkopuolisuuden tunteiden takia, ja nyt on vaikeaa, ellei mahdotonta päästä enää takaisin sosiaalisiin kuvioihin.

Kiitos neuvostasi ja se on hyvä neuvo. Ehkä vastailen sillain semi-säännöllisesti, koska muu olisi liian vaikeaa ja antaisin liian aktiivisen kuvan itsestäni. Introverttina ja välillä omaa aikaa vaativana haluan myös mahdollisuuden olla ihan omissakin oloissa ilman, että ihmiset ärsyyntyvät.

Ikävää, että sulla kävi noin. Minä joskus rohkaistuin ja otin yhteyttä tuttuihin, joiden kanssa olimme kasvaneet erillemme. He usein vastasivat ja joidenkin kanssa yhteyskin palautui. Se oli vaikeaa se ensimmäinen askel, mutta jos vain mahdollista niin kannattaa kokeilla.

ap

Minulle on käynyt niin, että en osaa enää oikein puhua. Lauseet ovat hajanaisia, unohtelen sanoja ja toisaalta en keksi mitään sanomista. En ole aina ollut tällainen. Yksinäiset vuodet ovat tehneet tehtävänsä.