lapsivettäkö? lorahti rv 39. Kävisitkö näytillä?
Voiko lapsivettä lorahtaa vain kerran?
Eilen illalla jotain lorahti housuun, ei haissut pissalle. Oli punertavaa pikkuhousunsuojassa. Luulin että synnytys käynnistyy yön aikana, ei tapahtunut mitään enää ja nukuin hyvin. kaikenlaista limaa kyllä valuttaa vähän.
Mietin sitä että kun lapsivedet menee niin silloinhan pitää synnyttää vuorokauden kuluessa, että pitääkö kädä näytillä? miten ne voisi tutkia oliko se lapsivettä kun sitä ei enää näy.
Luulen kyllä limojen perusteella että synnytys käynnistyy parin päivän kuluessa kuitenkin. Kaksi lasta ennestään ja alapäässä erilaisia tuntemuksia jo useita päiviä.
Että mitä luulette, onko turhaa mennä käymään äitipolilla näytillä, neuvola olisi torstaina, vai onko se jopa suositeltavaa? Olo kuitenkin mitä mainioin.
Kommentit (19)
Mulla lorahti vähän kolme kertaa. Synnärillä kätilö oli sitä mieltä, ettei ole lapsivettä, mutta testi osoitti sen olevan lapsivettä. Itselläni synnytys käynnistyi tämän jälkeen itsestään, mutta mulle varattiin seuraavaksi aamuksi aika käynnistykseen, jos ei olisi itsellään lähtenyt.
Kalvoissa on nyt reikä, joten sisään pääsee bakteereja, minkä vuoksi pitäisi käynnistellä... Eli mene sinne synnärille. =) Onnea matkaan!
Lapsiveden väri oli siis normaali. Ei muuta kuin sopivana ajankohtana tänään kamppeet kassiin ja menoksi sairaalaan. Onnea synnytykseen!
Ps. Minun lapseni syntyi 27 tuntia lapsivesien menosta, että ihan tuohon vuorokauteen en saanut puristettua. Pienet tirsat ennen synnytystä tarpeen?
Mulla kävi niin, että noin viikkoa ennen lapsen syntymää mulla tuli pieniä lorahteluja. Ei ollut pissaa, ja kävin pariin otteeseen synnärillä näyttäytymässä. Siellä mulle tehtiin sellasella tikulla testi tästä nesteestä ja todettiin, ettei se ole lapsivettäkään. Toisella käyntikerralla sama juttu, mutta ultrassa selvisi kuitenkin että lapsivettä oli enää vain vähän jäljellä. Mysteeriksi jäi, miksi kummallakaan kerralla testi ei näyttänyt kyseessä olevan lapsiveden..
Tämä nyt oli kyllä vähän aiheen vierestä, mutta tulipahan kerrottua. :) Koska sinun tilanteessasi voi aivan hyvin olla lapsivettä, ja lorahtelu voi aiheuttaa tulehdusriskin. Siksi itse ottaisin yhteyttä synnärille sinun asemessasi.
onko lapsivettä jos sitä ei ole enää näynyt? sitä ihmettelen!
no eiköhän se tästä selvene illan mittaan, taidan mennä niille päiväunille :)
ja siis aiemmat synnytykset alkanu ihan supistuksilla, sillain olisi helpompi jos menisikin sitä vettä ihan kunnolla niin tietäisi mennä ajoissa. aiemmat synnytykset nopeita ja kipeitä, ei kivunlievitystä.
nyt alkoi jännittämään :O huih.
ap.
näkevät, onko lapsivesi kohdusta vähentynyt.
tikulla kohdunsuulta siis joku tikku minkä väri muuttui sit jos olis ollu lapsivettä mut ei ollut.
synnytys vrkn sisällä ei ole ehdoton, mutta seurantaa tilanne vaatii ja lopulta käynnistyksen jos ei itse lähde.
testit näytti negaa, mutta kohdusta vedet kadonneet. Mene käymään verikokeilla seurataan mahdollista tulehdusta.
tutustumassa synnytyssairaalaasi, jossa kerrottaisiin milloin ja miksi pitää tulla sisään???! Helsingin kätilöopiston ohje ainakin on, että max 12h kotona lapsiveden menon jälkeen. Vesi voi tulla kerralla tai tiputellen tai useammassa osassa. Labra ottaa tikulla näytteen jolla todetaan oliko kyseessä lapsivesi. Tulehdusriski kasvaa lapsiveen menon jälkeen, eli siksi tuo aikarajoitus milloin tulla sisään sairaalaan. Tietääkseni synnytyksen ei ole kuitenkaan pakko käynnistyä 24h lapsiveden menon jälkeen vaan synnärillä arvioidaan tilanne. Istukka tuottaa koko ajan myös uutta lapsivettä!
Näkyy jos on lapsivettä ollutkin vuorokauden aikana. Näin ainakin mulle sanottiin vastaavassa tilanteessa.
tikulla kohdunsuulta siis joku tikku minkä väri muuttui sit jos olis ollu lapsivettä mut ei ollut.
Synnytys käynnistettiin tulehdusriskin vuoksi, testin mukaan oli lapsivettä.
Sää menet näytille ja lääkäri ottaa liusketestin.
Meillä kätilöt vastaanotossa epäili pissaksi tai valkovuodoksi kun kerran tuli kupillinen.
Lääkäri teki liusketestin ja lapsivettä oli. Kyllä siitä on jämiä jää. Näkyyhän liuskeessa muutkin.
Siitä käynnistivät seuraavana päivänä kun ei normaalisti alkanut synnytys.
Ota yhteys synnärille!
Miten tähän liittyy miten nopeita ja miten olet kivunlievitystä käyttänyt?
päivystykseen, jos supistaa, niin suoraan synnäriin.
ja ole siellä jo kahdesti synnyttänyt.
Miten tähän liittyy miten nopeita ja miten olet kivunlievitystä käyttänyt?
eipä juuri muuten kuin siten että aiemmin olen ollut varma supistusten takia että se on menoa nyt :) ja että jos menisi sitä vettä enemmän niin tietäisin sen myös että mentävä on. Siksihän minä täällä kyselen!
ihmetytti vain se että voiko sitä mennä vain loraus!?
Oysin sivuilta:
Mikäli et ole varma lapsivedenmenosta, voit tarkistuttaa tilanteen arkipäivisin omassa neuvolassa.
eipä ole pääsyä neuvolaan mulla tänään, ei mitään mahdollisuutta saada lapsia hoitoon juuri nyt eikä itselle kyytiä.
ja tämäkin oysin sivuilta
Lapsiveden tyypillinen imelä haju erottaa sen virtsasta. Jos olet epävarma lapsivedenmenosta, laita side housuun. Jos se kastuu jatkuvasti, on lapsivedenmeno ilmeinen.
ja että eipä kauheasti tullut suojaa haisteltua. Nyt sen kaivaminen roskista on jo myöhäistä, roskis on viety talohtiön katokseen :P
no eipä mulla muuta. edistystä toivotaan ja illalla lähden sit synnärillä käymään. huih.
kiitos vastaajille!
viimeistään 18 tunnin päästä siitä kun vedet on mennyt täytyy aloittaa antibiootin tiputus suoneen tulehdusten estämiseksi, joten suosittelen menemään pian synnärille.
itselläni vastaavassa tilanteessa ei aloitettu. Käynnistettiin 2vrk kuluttua kun lapsivesi oli täydellisesti mennyt.
niin kyllä se varmaan lapsivettä oli. Kalvoihin on voinut tulla reikä jonnekin ylemmäs ja sieltä sitä lorahti. Kannattais soittaa synnärille, ne varmaan ottaa kyllä sisään ainakin tutkimuksiin. Tulehdusriski on aina jos jossain kalvoilla on reikä.