Onko teistä rakastaminen siinä mielessä valinta, että

siis sellaisissa tilanteissa juuri, joissa ei ole tunteistaan varma. Siinä voi siis joko tahtoa rakastaa tai tahtoa lopettaa rakastamisen. Jos on esim. eroamassa, niin silloinhan valitsee sen, ettei enää "pidä tunteitaan yllä".



Lasta tuskin voi lakata rakastamasta, jos tähän on alunperin normaalisti kiintynyt.

Olen eronnut miehestäni tilanteesa, jossa rakastin häntä yhä lujasti. Kyllä tunteet muutamassa vuodessa kuolivat, kun niille ei enää antanut tilaa eikä sitä lopulta enää jäänytkään, kun muut asiat ja ihmiset täyttivät elämän.



Sitä en osaa sanoa, voiko lasta lakata rakastamasta, mutta kyllä monet käytännön esimerkit osoittavat, että hänet voi ainakin jättää kokonaan pois ja syrjään elämästään. Esim. kun lapsen antaa adoptioon tai avioeron jälkeen lakkaa tapaamasta häntä joko omasta tai toisen vanhemman aloitteesta. Luulisin, että silloinkin tunteet kuolevat, ainakin jos valinta on ollut alunperin oma.

kuten ei moni muukaan ihmisen tuntema tunnetila.

lähinnä tarkoitan kyllä sitä että parisuhteessa on vaikeaa. Silloin voi (tiettyyn rajana saakka) valita yrittääkö parantaa suhdetta vai lähteekö. Koska monesti se rakkaus on vain piilossa vaikeuksien alla ja löytyy kyllä uudestaan. Oletuksena tässä siis se että kumpikin osapuoli on ihan normaaleja aikuisia eikä suhteessa ole väkivaltaa, alkoholismia tms. ja että molemmat sitten yrittävät parantaa suhdetta koska ei se yksin onnistu.

ja alkanut rakastamaan, eikä suhteessa ole ollut väkivaltaa, pettämistä tai muuta ikäviä asioita, niin kyllä.

Kun arkea on ollut tarpeeksi kauan, on vain tahdottava rakastaa sitä omaa kumppaniaan.

Jos suhde on päässyt laimistumaan, niin ettei kumpikaan enää tunne mitään, he ei ole halunneet rakastaa siinä matkan varrella.

Sitä sillä ei tarkoiteta.

en tunne miestä niin rakastavani ja niitä hetkiä on lapsenkin kanssa, mutta en ole ottanut koskaan näitä tunteita kovin vakavasti, sillä ne menevät ohitse. Syy siihen on mm. se, että PIDÄN miehestäni äärettömän paljon ihmisenä ja hän on mulle rakas, joten on helppo sytyttää tunteita uudelleen, koska ne ovat tavallaan olemassa koko ajan, vaikka jäävätkin arjen jalkoihin.



Jos meillä olisi ollut alussa vain intohimoa, mutta ei kiintymystä, olisin jo kyllästynyt, eikä silloin olisi mitään, mihin tarttua huonoina päivinä.



Suhteen "ylläpidosta" olemme puhuneet sen verran, että molemmat varomme tekemästä ja sanomasta asioita, joista ei ole takaisin tulemista. Näitä olisi haistattelut, julkiset nolaamiset, pettäminen, lupausten pettäminen.

hän on vihamielinen eikä hänen tekojaan ymmärrä (ja hänessä näkee esim. valehtelevan kieroilijan eikä hädissään olevaa lasta), rakastaminen on hyvin vaikeaa.

Sitä en osaa sanoa, voiko lasta lakata rakastamasta, mutta kyllä monet käytännön esimerkit osoittavat, että hänet voi ainakin jättää kokonaan pois ja syrjään elämästään. Esim. kun lapsen antaa adoptioon tai avioeron jälkeen lakkaa tapaamasta häntä joko omasta tai toisen vanhemman aloitteesta. Luulisin, että silloinkin tunteet kuolevat, ainakin jos valinta on ollut alunperin oma.

ja alkanut rakastamaan, eikä suhteessa ole ollut väkivaltaa, pettämistä tai muuta ikäviä asioita, niin kyllä. Kun arkea on ollut tarpeeksi kauan, on vain tahdottava rakastaa sitä omaa kumppaniaan. Jos suhde on päässyt laimistumaan, niin ettei kumpikaan enää tunne mitään, he ei ole halunneet rakastaa siinä matkan varrella.

niitä vaikeita asioita? AP

jos haluaa rakastaa miestä joka hakkaa tai pettää. Ehkä se on enemmänkin jotain riippuvuutta. Silloin ei ainakaan rakasta itseään.

kuten ei moni muukaan ihmisen tuntema tunnetila.

kokoajan päällä, kuten olen nyt iloinen, olen nyt surullinen...ap

jos haluaa rakastaa miestä joka hakkaa tai pettää. Ehkä se on enemmänkin jotain riippuvuutta. Silloin ei ainakaan rakasta itseään.

ap

(varsinkin pitkään jatkunutta), alkoholismia, väkivaltaa - se koko perheen ja parisuhteen dynamiikka on niin vääristynyttä, että siitä on hyvin vaikea päästä eteenpäin. Koko ymmärrys siitä, mitä on rakkaus ja toisen kunnioittaminen voi olla hakusessa.



Toki jotkut yksilöt voivat löytää tästä huolimatta yhteisen molempia tyydyttävän sävelen, mutta nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että kun suhteessa on pettämistä, väkivaltaa tai alkoholismia, sitä ei kannata jatkaa. Monilla vain on käsitys siitä, että rakkaus ja kipu kuuluvat yhteen, joillakin se vie ihmisarvon ja elämän.

vaikka hän niin ehkä luulee.

Kyllä minä ainakin olen monta kertaa tahdon voimalla jatkanut mieheni rakastamista, olemme tehneet sitoumuksen ja perustaneet perheen, ei sitä niin vaan kevyesti pelkkien tuntemusten perusteella pureta, varsinkin kun on lapsiakin. Ihastumisen ja rakastumisen tunteet tulevat ja menevät, mutta rakastaminen on sitä että haluaa jakaa elämänsä vaikeat hetket juuri sen tietyn ihmisen kanssa. Minä haluan riidellä riitani juuri tämän miehen, en kenenkään muun kanssa.

vaikka hän niin ehkä luulee.

aikuisenakin?

silloin kun vasta valitsin kumppaniani.



Minulla oli kaksi ehdokasta mutta elämä toisen rinnalla olisi kaiken järkeilyni mukaan ollut aika vaikeaa, joten tahdollani sammutin kaikki tunteet siihen suuntaan ja keskitin energiani siihen toiseen kandidaattiin. Eipä ole tarvinnut kestaakaan tuota päätöstä katua.

että en KOSKAAN pidä vaihtoehtona hankalassa tilanteessa sitä, että eroaisin. Vaan aina ajattelen tekoni ja sanani siten, että minä pystyn tuon ihmisen kanssa olemaan ja ikäänkuin tekoni kohtaamaan niin huomenna kuin viiden vuoden ja viidentoista päästä.



Se tarkoittaa myös sitä, että en ajattele olotiloja muuttumattomina. Jos tuntuu siltä, että "oi joi, olisipa kiva olla yksin nyt", en tulkitse sitä niin, että "a-haa, tämä ei sovi avioliittoon, tämä on lopun alkua, merkki siitä, että minun tulee erota".