Lue keskustelun säännöt.
Niin paha olla :(
24.07.2010 |
Miten mies voi tehdä mulle kerta toisensa jälkeen näin pahan olon? Eikö oman aviomiehen pitäisi olla se rakkain ja luotettavin ihminen, joka tukee ja haluaa olla vierellä?
En enää kestä tätä oloa, mies kaataa kaiken pahan olonsa ja vitutuksensa minun niskaani. Minun syytäni on se, kun työpaikalla menee huonosti (uhka irtisanomisista), kun yritän tsempata, että onhan niitä muitakin paikkoja, se on kuulemma vittuilua, kun ei niitä paikkoja ole (joo, tiedänhän minä, ettei niitä yleensä jaella noin vaan, mutta yritämällä kyllä yleensä löytyy, ei tarvitsisi vajota epätoivoon).
Minun syytäni tuntuu olevan kaikki. Kaikille muille vähintäänkin esittää iloista, juttelee normaalisti, on niinkuin mitään ei olisi vialla.
Minulle puhuu rumasti, jos ylipäätään puhuu, jokainen sana minkä sanon, on väärin. Tuntuu, että on ihan sama mitä minä sanon, se tekee vaan asiat pahemmiksi.
Taas lähti johonkin, ja jätti minut tähän tuskalliseen yksäisyyteen.
Olen muutenkin niin yksin, kavereita ei ole nimeksikään, ja joudun muutenkin huolehtimaan lapsista, kodista, kaikesta yksin.
Minuun sattuu fyysisesti joka kerta, kun mies käyttäytyy näin, ja sitä tapahtuu usein.
Mutta en osaa lähteäkään, mihin minä menen? Miten minä pärjään yksin? Lapset kaipaa isää, ja tiedän, että mies osaa olla ihana, minua kohtaan, lapsia kohtaan, ja meillä on hyviäkin hetkiä.
En vaan jaksa ymmärtää miksi minun päälleni pitää kaataa kaikki paska, miksi kaikki on minun syytäni??
Olen niin yksin. On niin paha olla.
Kommentit (18)
Omituisemman siitä tekee kuitenkin se, että koitamme korjata asiaa keskustelemalla ja parin päivän päästä ollaan kuitenkin taas tuossa samassa. Meillä tämä on alkanut ihan vasta ja tähän ei ainakaan meilä liity kolmatta henkilöä vaikka joku sitä kohta ehdottaakin.
Toivon sinulle jaksamista, yritä saada mies puhumaan kanssasi. Näin ei voi jatkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä syytä mistään. Kerro miltä sinusta tuntuu. Esitä toiveita ja ratkaisuehdotuksia. Kerro, että olet huolissasi hänestä.
Onko miehesi kovin väsynyt? Pitäisikö hänen mennä jonnekin pariksi päiväksi nukkumaan. Väsyneenä ihminen on yleensä ei-oma-itsensä.
Onko teillä ketään sukulaisia, joka voisi olla lasten kanssa muutaman tunnin (tai päivän), että voisitte mennä kaksin tekemään jotain mukavaa. Syömään, kävelylle, kylpylään tms.
älä syytä mistään. Kerro miltä sinusta tuntuu. Esitä toiveita ja ratkaisuehdotuksia. Kerro, että olet huolissasi hänestä.
Onko miehesi kovin väsynyt? Pitäisikö hänen mennä jonnekin pariksi päiväksi nukkumaan. Väsyneenä ihminen on yleensä ei-oma-itsensä.
Onko teillä ketään sukulaisia, joka voisi olla lasten kanssa muutaman tunnin (tai päivän), että voisitte mennä kaksin tekemään jotain mukavaa. Syömään, kävelylle, kylpylään tms.
Miehillä työstressi vaan on tuollaista usein. Meilläkin mies on kuin eri ihminen, jos on työstä stressiä. SE valitettavasti heijastuu kaikkeen. Koeta nyt jaksaa ja tukea miestäsi tämän vaikean ajan yli. Hiero selkää ja sano ihan ääneen, että asioilal on tapana järjestyä. Kyllä miehelläsi on paineita perheen elätyksestä, kun on pienet lapset ja et ole töissä jne. En tätä sanonut syyllisttäkseni sinua vaan kertoakseni miten miehet toimii.
Kyllä täytyy ymmärtää ja kestää miehen v*ittuilu, kun sillä on niin raskasta töissä. Missään nimessä ei saa paljastaa miten pahalta miehen käyttäytyminen tuntuu nyt kun sillä on vaikeata. Hiljainen kärsiminen kun on naisen osa.
Miehillä työstressi vaan on tuollaista usein. Meilläkin mies on kuin eri ihminen, jos on työstä stressiä. SE valitettavasti heijastuu kaikkeen. Koeta nyt jaksaa ja tukea miestäsi tämän vaikean ajan yli. Hiero selkää ja sano ihan ääneen, että asioilal on tapana järjestyä. Kyllä miehelläsi on paineita perheen elätyksestä, kun on pienet lapset ja et ole töissä jne. En tätä sanonut syyllisttäkseni sinua vaan kertoakseni miten miehet toimii.
Kyllä täytyy ymmärtää ja kestää miehen v*ittuilu, kun sillä on niin raskasta töissä. Missään nimessä ei saa paljastaa miten pahalta miehen käyttäytyminen tuntuu nyt kun sillä on vaikeata. Hiljainen kärsiminen kun on naisen osa.
Varmaan itsekin kaipaisit tukea jos sinulla olisi hankalaa töissä ja stressiä?? MItä jos mies heti suunnittelsii avioeroa kun vaimolla on paha olla ja sen seurauksena tiuskii jne. SEllaisia me ihmiset vaan ollaan, että johonkin sitä pitää purkaa se pahan olon ja se läheisin on se joka sen taakan yleensä joutuu kantamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja meillä pieni lapsi. Työstressi ja työ vie kaiken ajan ja muuten pitää saada omaa vapaa-aikaa. Itse, jos jotain pyydän/toivon on se vain "kiusaamista" ja häiriköintiä. Erohan tässä tulee, en jaksa enää...
Ihan säikähdin lukiessani että erohan siinä tulee- kommenttia.... Meillä kaksi pientä lasta ja mies tosi kiree ja stressaantunu töistä, esikoisen uhmasta, puuttuvasta vapaa-ajasta, kasaantuvusta hommista jne, mutta ei mielessäkään ole ERO käynyt!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Parisuhde on ylä- ja alamäkiä, PISTE! Toista tuetaan tai annetaan välimatkaa siklloin kun sitä tarvitsee!
Voin sanoo et ooon tänään ollu ku paholainen, niin pahalta on ukon paskamaisuus mua kohtaan tuntunu, mut silti ymmärrän että tilanne on vaan nyt tällanen ja se laukee kun stressi helpottaa! Anna miehelles pari pv vapaata ja kato sit uudestaan...
Ja kaikille provosoijille tiedoksi, mun ukko ei lyö mua!!! Ja liittomme on muuten AIVAN normaalia paitsi nyt.
Tsemppiä kaikille stressin kiristämien emännille!!!! =)=)=)=)=)=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että siis koita tsempata jos miehes on poikkeuksellisesti stressaantunu ja pois kotoo.... mut jos jatkuvaan ni sit kyllä ymmärränkin..... =(
että siis koita tsempata jos miehes on poikkeuksellisesti stressaantunu ja pois kotoo.... mut jos jatkuvaan ni sit kyllä ymmärränkin..... =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miten vaimo voi tehdä mulle kerta toisensa jälkeen näin pahan olon? Eikö oman aviovaimon pitäisi olla se rakkain ja luotettavin ihminen, joka tukee ja haluaa olla vierellä?
En enää kestä tätä oloa, vaimo kaataa kaiken pahan olonsa ja vitutuksensa minun niskaani. Minun syytäni on se, kun työpaikalla menee huonosti (uhka irtisanomisista), kun yritän tsempata, että onhan niitä muitakin paikkoja, se on kuulemma vittuilua, kun ei niitä paikkoja ole (joo, tiedänhän minä, ettei niitä yleensä jaella noin vaan, mutta yritämällä kyllä yleensä löytyy, ei tarvitsisi vajota epätoivoon).
Minun syytäni tuntuu olevan kaikki. Kaikille muille vähintäänkin esittää iloista, juttelee normaalisti, on niinkuin mitään ei olisi vialla.
Minulle puhuu rumasti, jos ylipäätään puhuu, jokainen sana minkä sanon, on väärin. Tuntuu, että on ihan sama mitä minä sanon, se tekee vaan asiat pahemmiksi.
Taas lähti johonkin, ja jätti minut tähän tuskalliseen yksäisyyteen.
Olen muutenkin niin yksin, kavereita ei ole nimeksikään, ja joudun muutenkin huolehtimaan lapsista, kodista, kaikesta yksin."
Kuinka moni pitäisi tuollaista vaimoa (ja huom. lukekaa tuon ap:n viimeinen lause!) ymmärrystä ja tukea mieheltään kaipaavana ihmisenä, kysympä vaan!!!
voimia sinulle, kyllä asiat aina jotenkin järjestyy hyväksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näitä samanlaisia tarinoita on ihan liikaa.. voin vaan sanoa että jos ihminen kohtelee toista aina huonosti ja syyttelee se ei muuksi muutu.
ihmiset eivät muutu
vaikka ihmisellä on stressiä yms. jollei pysty omaa perhettään olla haukkumatta vois painua kuuseen tuollaset ihmiset.
mutta itselläni mitta täynnä. Olisin todella kaivannut tukea vauva-aikana ja muutenkin. Sekä myös oman itseni huomioimista naisena. Alamäki alkoi jo ennen lapsen syntymää ja miehen kaikki omat asiat menee perheen edelle ja perhe tuntuu vain rasitteelta, vaikka ainakin lapsesta välittääkin (nyt lapsi reilu 1v.). En näe muuta vaihtoehtoa kuin eron. Ei kukaan oikeasti RAKASTAVA ihminen kohtelisi vaimoaan näin (vaikkei väkivaltaa olekaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikaisen pari väärinkäsitystä..Eli minä olen kyllä kotona, mutta teen samalla töitä, eli osallistun kyllä omalta osaltani perheen elatukseen, toki ymmärrän, että huoli työpaikasta vaivaa, tietysi ajatus työttömyydestä pelottaa minuakin, mutta tahtoisin ajatella, että kaikesta selviää, jotenkin.
Ja toinen, eli tämä ei ikävä kyllä ole ensimmäinen, toinen, tai kymmeneskään kerta. Tämä meidän elämä on. Mutta aina olen jaksanut uskoa ja luottaa siihen, että mies oikeasti minua rakastaa. Tuntuu vaan niin hemmetin raskaalle ja väärälle, että minun niskaani kaadetaan kaikki maailman murheet jotka miestä painaa. Minulla on omiakin murheita riittävästi...
Pahin, ja isoin ongelma on kuitenkin miehen alkoholin käyttö. Juo ihan liikaa, ja aina, aina kun on joku ahdistus, murhe, paha mieli, vitutus, olipa se mikä hyvänsä, se on syy ryypätä.
Loma on syy juoda, viikonloppu on syy juoda. Kaikki. Mies myöntää kyllä, että juo liikaa, ja yrittää joskus itsekin ottaa itseään niskasta kiinni, mutta on selvästi jo liian syvällä suossa.
Haluaa juoda. Ei ole onneksi millään muotoa väkivaltainen fyysisesti, ei uhkaa väkivallalla, ei mitään sellaista, mutta puhuu minulle todella ilkeästi humalassa.
Lasten nähden ei onneksi humalassa ole koskaan, kyllä muutaman kaljan ottaa heidänkin nähden, mutta lasten silmissä siinä ei ole mitään sen ihmeempää, niistä ei humallu kuitenkaan.
Mutta, tiedän, ettei tämä tästä muuksi muutu, eikä paremmaksi, niin kauan, liian monta vuotta olen jaksanut yrittää, toivoa ja uskoa siihen, että joskus meillä menisi hyvin.
Näistä asioista puhutaan kyllä, puhutaan, sovitaan ja päätetään yrittää, tehdä asioille jotain, mutta tähän se aina menee, yleensä ennemmin kuin myöhemmin.
En vaan ole riittävän vahva lähtemään. En kestä tätä fyysistä pahaa oloa, en ole riittävän vahva selviämään yksin.
Kaipa minä vain kärsin ja odotan sitä päivää, kun mies jättää minut.
Sattuu vaan niin helvetisti :(
ap
Mies voi nyt tosiaan huonosti, ja sen seurauksna sinä. Miehen pitäisi saada varmaan ammattiapua alkoholista irti pääsemiseen ja terveisiin elämäntapoihin, sillä ne auttavat myös mahdollisen masennuksen kanssa - minusta mies ärtymyksineen yms. vaikuttaa mielialaltaan epävakaalta,ja apu siihen voisi auttaa.
Haeskelin vastaavista aiheista ketjuja ja tämä vanha ketju kolahti. Hyvin monella tapaa kuin oma elämäni tällä hetkellä. Mieheni voi tosi pahoin omassa työssään, on yrittänyt löytää jo puolitoista vuotta toista työtä, tuloksetta. Itselläni on ok työ, jossa viihdyn.
Olen yrittänyt tukea miestä ja lukea fiiliksiä kasvoilta ja jättää tarvittaessa rauhaan tai jättänyt kysymättä työpäivästä, jos näkee jo naamasta, ettei kannata työtä mainita. Olen yrittänyt tsempata työnhaussa ja iloinnut hänen kanssaan, jos on päässyt haastatteluun. Olen ollut sydän syrjällä, että mies yhtäkkiä vain irtisanoo itsensä, kun ei enää kestä työtään (asiantuntija tehtävistä hiljalleen koko työtiimi tiputettu asiakaspalvelijoiksi, koska firma saa siitä enemmän rahaa), ja emme selviä laskuista ym. Ja olen yrittänyt ymmärtää, että kaikki tuo vaikuttaa mielialaan ja siihen, että pinna on herkässä.
Mutta en millään meinaa jaksaa sitä. En uskalla omasta työstäni puhua mitään, koska kommentti on aina, että sulla sentään on koulutusta vastaava työ. Tai jos erehdyn sanomaan yhtään mistään (ja joo toisinaan myös naputtaen), niin saan kiukkuryöpyn niskaani ja syy on minussa, joka aina aloittaa riidat. Mies ei itse huomaa, että hänen puheensa ja vastauksensa ovat nykyisin hyvin ärtyneitä, hermostuu helposti, tiuskii, ei jaksaisi lapsia ja on ärtynyt heillekin.
Mies on ollut hyvä isä ja edelleenkin tekee osansa esim. kotitöistä. Mutta tuo jatkuva ärtyneisyys meinaa viedä minultakin järjen, kun pitää varoa sanojaan. Lasten kanssa mies toki edelleen riehuu ja puuhailee, mutta ei hän heillekään enää niin paljoa "juttele" eli kerro kuinka tärkeitä lapset ovat hänelle, kysele lasten kuulumisia, jaksa kuunnella lasten selityksiä tai kun lapset eivät ole yhteistyötuulella, ärjäisee paljon nopeammin kuin ennen. Ennen lapset tulivat tasapuolisesti isän tai äidin luokse olipa kyseessä halitarve, lohdutustarve, lukemaan pyytäminen, iloisen asian kertominen tms. Nykyisin lapset tulevat suoraan minun luokseni, koska ovat huomanneet saman kuin minä (vaikken todellakaan ole lapsille asiasta puhunut). Tasoittelen nykyisin miehen käytöstä lasten ja miehen välillä. Ja kerron esim. miehen iltavuorojen aikaan, että minä rakastan ja että isikin rakastaa.
Ennen niin positiivinen ihminen on muuttunut jotenkin vieraaksi. Kuinka kauan pitää jaksaa ottaa sitä kuraa niskaan ja tukea ja ymmärtää ja niellä se oma paha olo miehen käytöksestä. Pohjimmaltani ymmärrän miehen turhautumisen, olen ollut vastaavassa tilanteessa työrintamalla. Mutta mikä oikeus se paha olo on purkaa niihin lähimpiin ihmisiin? Koen syyllisyyttä siitä, että pidän iltoja ja viikonloppuja kaksistaan lasten kanssa helpompina, kun mies on töissä. Kotona on silloin rauhallisempi ja iloisempi ilmapiiri eikä kukaan itke, kiukutte ja tiuski. Vaistoavathan ne lapsetkin ilmapiirin...
Eroa en ole miettinyt. Koen, että elämä helpottuisi heti, jos mies vihdoin saisi toisen työn. Mutta nykytyöllisyys tilanteessa voi kestaa loputtomiin, että muu työ tärppäisi ja pitäisi olla tyytyväinen, että on jotain työtä, jolla laskunsa maksaa.
Löytyykö vielä kohtalotovereita?
Saa kai se aikuinen ihminen tehä mitä haluaa
Miehillä työstressi vaan on tuollaista usein. Meilläkin mies on kuin eri ihminen, jos on työstä stressiä. SE valitettavasti heijastuu kaikkeen. Koeta nyt jaksaa ja tukea miestäsi tämän vaikean ajan yli. Hiero selkää ja sano ihan ääneen, että asioilal on tapana järjestyä. Kyllä miehelläsi on paineita perheen elätyksestä, kun on pienet lapset ja et ole töissä jne. En tätä sanonut syyllisttäkseni sinua vaan kertoakseni miten miehet toimii.