Aion hakea tänään töitä
Ennen kuin kukaan tulee sanomaan niin EN roiku missään työkkärin listoilla. Olen elellyt jonkin aikaa säästöillä (ei mikään fiksuin idea, tulevaisuuden kannalta), enkä vain ole saanut mitään aikaiseksi. Mutta nyt läppärillä on useampi välilehti auki ja aikomuksena olisi tämän päivän aikana korjauttaa CV ja paukauttaa mahdollisimman monta työhakemusta ennen kuin masennus ja laiskuus taas iskee.
Jospa onni nappaisi. Hyvänä ja huonona puolena se, että asun pienemmällä paikkakunnalla. Vähemmän työpaikkoja, mutta niihin yleensä kamala pula työntekijöistä. Jospa onni nappaisi ja pääsisin nykyisestä tilanteesta pois.
Muilla ollut tälläisiä hetkiä tai pitempiä taukoja? Ja kirjoittelimpa tänne vain vielä itseäni tsemppaakseni.
Tsemppiä! Hyvä, että olet päättänyt ottaa itseäsi niskasta kiinni, mutta kannattaa tulevaisuudessa käyttää te-palveluja hyödyksi. Vaikka onhan sen kanssa pelleily välillä aivan naurettavaa.