Kuuluuko luottamuksella kerrottu asia ystävän puolisollekin?

Mun mielestä puolisolle ei kuulu kertoa kaikkea. Jotkut perustelevat sitä kertomista sillä, että heidän suhteessaan ei ole puolisoiden välillä salaisuuksia, mutta minä olen sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa se salaisuus ei ole "minun" vaan ystäväni salaisuus, jolloin minä en saa kertoa sitä eteenpäin ilman lupaa. Edes puolisolle.

No ei tietenkään kuulu.

Itse ottaisin asian puheeksi ystävän, ja ystävän miehen läsnäollessa, ja kysyisin että onko kertonut, ja sitten kertoisin, mitä ystävä on kertonut miehestä ja heidän parisuhteestaan.

Tiedoksesi, että miehet ovat ihan yhtä pahoja juoruakkoja, kuin naisetbovat.

Mulle luottamuksella kerrottu asia ei kuulu kenellekkään. Oli kertoja kuka hyvänsä. Juuri aviopuoliso tiuski minulle kun en ollut kertonut hänelle asiaa, jonka meidän teini-ikäinen lapsi kertoi minulle luottamuksella. Ei mikään henkeä tai terveyttä uhkaava asia, ja hän itse kertoi sen aikanaan isälleen. Edelleen olen sitä, mieltä, että minun asiani ei ole sitä lapsen toiselle vanhemalle kertoa. Toki jos olisi oikeasti kyse todella vakavasta asiasta, sitten kertoisin lapselle, että tulen puhumaan tästä toisen vanhemman kanssa. Eli siis niin, että tämä luottamuksella asian kertonut tietää, että asia tullaan puhumaan jossain eteenpäin. aiuisten ihmisten asiat ei kuulu muille. Ei edes tämän mun puolison ystävien mulle luottamuksella kertomat asiat.

Ei kuulu.

Ystävä on kertonut ne asiat luottamuksella ja se, ettei niitä "juoruta" eteenpäin edes omalle puolisolle.

Ei kuulu. En kertoisi juoruilijalle enää yhtään mitään.

No ei tietenkään kuulu, ellei se kaveri ole sanonut että kumppanillekin saa kertoa. Ei parisuhteen ihmiset ole yhdistyneet miksikään yhdeksi ihmiseksi jolle kuuluu joka ikinen toisenkin kumppanin läheisen asia.

Ei kuulu, mutta harkintaa ja omaa järkeä saa käyttää. Mieheni joskus kertoo jotkut kaverinsa asiat, ja joskus ei kerro. Hän kertoo silloin kun arvelee minusta olevan hyötyä asiassa, ja hän on saattanut ihan kysyäkin kaverilta että saako minulle kertoa, tai silloin jos asia on hänelle liian raskas salaisuudeksi, ja haluaa jakaa sen jonkun kanssa. Itse toimin samoin. Jos taas kaveri sanoo että älä kerro kenellekään, niin en kerro. Toisaalta jos juttu alkaa sanoilla älä kerro kenellekään, niin saatan sanoa että sitten ei kannata minullekaan kertoa, koska en voi etukäteen tietää pitääkö asiasta puhua eteenpäin.

Joskus voi siltä ystävältä tulla niin paljon tosi raskaita asioita, että se kuuntelijakin voi kaivata apuja asian käsittelyyn.

Ei kuulu. Ystäväni erosi juuri miehestään. Nyt asiani on jonkun tyypin tiedossa mitä ystäväni ei edes muista 20 vuoden päästä. Ei sillä mitään väliä ole, että hän tietää, mutta puolisot nyt ei vain ole ihmisiä joille kannattaa kertoa edes kaikkea itsestään.

En keksi yhtäkään syytä, miksi kertoisin puolisolleni ystävieni luottamuksellisia asioita. En myöskään ystävilleni puolisoni henkilökohtaisia asioita. Itse en, valitettavasti, voi kertoa puolisolleni henkilökohtaisia asioitani, koska hänen mielestään hänellä on oikeus keskustella niistä ystäviensä kanssa.

En itse kerro yksityisiä asioitani kenellekään, en edes omalle puolisolleni, koska tiedän että ne leviävät aina eteenpäin.

Kurja tilanne. Tosi kurja. Tuntuu varmasti siltä, että luottamus on mennyt. Vaikka - ja osin juuri siksi koska - asian/asioiden luottamuksellisuudesta ei ole etukäteen puhuttu.

Ihmiset ovat hyvin erilaisia sen suhteen, miten mieltävät "luottamuksellisuuden" - ja ihmiset toimivat sen oman tapansa suhteen, ellei jotain muuta ole aivan selkeästi eksplikoiden sovittu. Jos tämän ystävän tapa olla maailmassa perustuu siihen, että asioita ei levitellä ympäriinsä vieraille mutta puoliso ei kuulu tuohon "vieraiden" piiriin, ihminen ei ajattele tekevänsä väärin. Toisaalta taas ap:n olemisen tapa on se, että mitään asioita ei kerrota kenellekään ulkopuoliselle ja ystävän puoliso myös kuuluu kategoriaan "ulkopuolinen", hänelle ei tule mieleenkään, että ystävä saattaisi kertoa kuulemiaan asioita puolisolleen.

En tiedä, mistä omat näkemykseni lopulta kumpuavat, mutta itselläni on automaatio, että ystäväni voi ja myös saa kertoa minulta kuulemiaan asioita ja minun kuulumisiani puolisolleen ja että noin todennäköisesti tapahtuu. Olen tästä syystä jättänyt joitakin orastavia ystävyyssuhteita pintapuolisemmalle tasolle, koska mielestäni olisi tökeröä sanoa, että "en sitten muuten halua että puhut tästä puolisollesi". Koska lähtökohtaisesti puolisoiden välillä tulee olla juuri niin luottamuksellinen suhde kuin he itse haluavat. Tällöin sitten jätän kertomatta asioita tuttavalleni/ystävälleni, jos en syystä tai toisesta halua, että hänen puolisonsa asiastani kuulee. Toisaalta taas olisin tarpeen vaatiessa kykeneväinen myös sanomaan, että ethän kerro tästä asiasta muille, edes puolisollesi. Joskus olen näin tehnyt, pyytänyt että älä kerro tästä muille, ja jos on käynyt ilmi, että sanomiseni on tältä ihmiseltä levinnyt, se on sitten merkinnyt ystävyyssuhteen loppua.

Jos minulle suoraan sanotaan, että älä puhu tästä muille, pidän asian itselläni.  Ylipäätään en yleensä puhu muiden asioista, toki yleisluontoisia kuulumisia vanhan kaveriporukan eri ihmisten kanssa yhteydessä ollessa ("joo Minna on muuttanut Jyväskylään ja sillä on kaksi lasta"), mutta jos on vähänkään sellainen tunne, että jotain asiaa ei välttämättä ole hyvä kertoa eteenpäin, tekeydyn tietämättömäksi. Ainoa poikkeus tuohon perussääntööni on se, että jos joku ystävä on saanut minut hermostumaan ja koen, että minun on saatava purkaa tunteitani, tällöin saatan valittaa ystävän käytöksestä toiselle ystävälle. Tällaisissa tilanteissa koen, että en puhu niinkään ystävän asioista ulkopuoliselle vaan puhun omasta itsestäni, siitä, miltä minusta tuntuu ja miten joku toinen ihminen on minua loukannut tai kohdellut huonosti. Onneksi iän myötä tuollaiset draamaa ja ikäviä tunteita aiheuttavat ihmiset ovat jotenkin kuin luonnostaan karsiutuneet lähimmästä ystäväpiiristä pois. Ja sama tietenkin pätee niihin ex-ystäviini, jotka ovat mahdollisesti kokeneet samoin minun käytökseni osalta.

Ihmiset siis ovat hyvin erilaisia, ja jos on vähänkään sellainen tunne, että haluaa itse varmuuden siitä, etteivät omat asiat kantaudu muille kavereille tai edes sille ystävän puolisolle, kannattaa ottaa asia puheeksi. Mielellään jo etukäteen.

Yleensä tarvitaan yksi tuollainen ap:n kaltainen kokemus, että on itse kuvitellut asian toisin kuin se on, ja sen jälkeen ihminen oppii sen, että ihmiset ovat erilaisia. Ei kannata traumatisoitua tästä tapauksesta, vaikka se kieltämättä ikävä kokemus onkin, vaan yrittää ottaa opiksi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi siltä ystävältä tulla niin paljon tosi raskaita asioita, että se kuuntelijakin voi kaivata apuja asian käsittelyyn.

Joskus tosiaan on näin. Varmaan eri syistä moni huonosti voiva ihminen ei hankkiudu ammattiavun piiriin - tai edes yritä hankkiutua - vaan ajattelee, että lähimmäisten ja etenkin ystävien kuuluu auttaa ja kannatella häntä. Joskus on niin, että omaa puolisoa ei haluta rasittaa omalla pahalla ololla (koska parisuhde on se tärkein suhde), mutta ystävät ovat sitä varten, että heille voi kaataa kaiken. Tällöin ystävyyssuhde on jollain tapaa sairastunut ja dynamiikka pahimmassa tapauksessa muuttunut peruuttamattomasti. Jos ystävyys on jo kestänyt pitkään, ja jos näkee, että ystävä ei voi hyvin, voi olla hyvin vaikeaa lähteä ystävyyssuhteesta pois, vaikka se olisi itselle miten rankkaa hyvänsä. Tällöin ystävästä tulee tosiaan kannattelija, ja se ystävyyssuhde alkaa rasittaa sitä toista, jolla ei välttämättä ollut niitä raskaita asioita alunperin. Tälläkin palstalla on usein pohdittu, onko oikein "jättää" raskasta ystävää. Sitähän ei voi kukaan ulkopuolinen sanoa. Mutta tällaisia tapauksia, joissa ystävyyssuhteet kärsivät toisen osapuolen hoitamattoman mt-ongelman (yleensä kai masennuksen) vuoksi lienee paljon enemmän kuin esim. mediassa puhutaan. Jos on tällaisessa tilanteessa sen kannattelijan roolissa, mielestäni olisi aivan kohtuutonta, jos omasta tilanteestaan (ja siten välillisesti myös sen ystävän pahasta olosta ja raskaista asioista) ei pääsisi puhumaan kenenkään ulkopuolisen kanssa. Sehän olisi aivan vankila. Psykologeillakin on omat työnohjaajansa, joiden kanssa he purkavat omia tuntojaan ja ajatuksiaan, joita on herännyt potilaiden kanssa. Eivät toki kaikki rankkoja asioita kantavat ihmiset ole rinnastettavissa psykologien asiakkaisiin, mutta you got the point.

Meni vähän ot, mutta tuo oli tärkeä kommentti tähänkin keskusteluun, että joskus se kuuntelijakin voi kaivata apua ystävän rankkojen asioiden käsittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

En itse kerro yksityisiä asioitani kenellekään, en edes omalle puolisolleni, koska tiedän että ne leviävät aina eteenpäin.

Tämä on vähän hassusti sanottu. Kerroppa esimerkkejä mitä nämä "yksityiset" asiat ovat, koska ihmiset pitävät niin eri asioita yksityisinä. Toiselle seksi on yksityinen, ja mieltymykset siinä, olisi typerää kuitenkin olla kertomatta kumppanille tätä yksityisasiaa.

On laki yksityisyyden suojasta.

On myös pakkomielteisiä, jotka ei pysty pitämään sisällään salaisuuksia.

Juoruilemalla voi mennä epäuskoon. 

Ei mun miestä edes kiinnostais niin en myöskään kerro 😅

Mulla oli pitkään tuollainen "ystävä", jota pidin luotettavana. Hän juorusi kaikki asiat eteenpäin puolisolleen ja varmaan muillekin ihmisille, idiootti. En ole enää missään tekemisissä. 

Minä sain "rätin päin naamaa". Ystäväni itse, kai vahingossa, sanoi kertovansa miehelleen asioitani ja nyt olen siinä pisteessä että puhun vain " ilmoista". Itselleni tuli suunnattoman karsea olo. Tiedänhän nyt että pidän "suuren suuni" kiinni ja nielen vain asioitani jotka ehkä hieman tukeakin kaipaisi. Kaunis ilma tänään ja sitä luokkaa. 

Ei kuulu vaimolle, jos on pyydetty pitää itellä. So simple

Ei kuulu! Ihme juorukelloja, itsekään en tällaisille viitsi puhua asioitani.