Missä iässä ei ole mielestäsi enää ok "ajelehtia"?

Olen 27-vuotias ja vasta nyt alkanut miettimään, että nyt on aika ottaa ohjat omiin käsiinsä, tehdä asioita oman terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Ei enää mielistelyä ja elämän hukkaamista ainaiseen pahoinvointiin ja nollaamiseen alkoholin avulla.

Tähän mennessä elämä on ollut suurimmaksi osaksi yhtä kaaosta vailla päätä taikka häntää.

Täytin 50. Takana kaksi tutkintoa ja erilaisia töitä. Nyt mietin, että mitähän seuraavaksi. Monia suunnitelmia on jo ja yhtä aloin jo toteuttaa. :)

99v. Vaikka olisi miten orientoitunut, ei voi koskaan tietää miten elämä kullakin menee ja onko joku perussairaus. Aikuisetkin voivat etsiä mahdollisuuksia, vaikkei kaikkeen ole mahdollisuuksia. Harmi jos joku näkee kaiken ajelehtimisena. 

Ei ole iästä kiinni vaan asenteesta.

Ensimmäinen "ajelehtimisen loppu" oli minulla tuossa ikävuosina 26-48, jolloin elin aika perusseesteistä ja vakiintunutta elämää, päämäärätietoisesti opiskellen ja sen päälle vakituisessa työsuhteessa jne. 

Sitten alkoi tulla tarve uudelleen ajelehtimiseen kun lapset lensivät pois pesästä ja taloudellinen vastuu oli poissa. Nyt huomaan jälleen ajelehtivani paikasta toiseen ja suunnitelmasta seitsemänteen, aivan kuin silloin parikymppisenä. Toisin sanoen olen näköjään luonteeltani melko päätön huithapeli kun olen vastuussa vain itsestäni. :D

N52

Minun puolestani saa ajelehtia vaikka hautaan asti, kun siinä mennessään maksaa veroja suunnilleen saman verran mitä on tullut eläissään yhteiskunnalle maksamaan. 

Parempi elämän ajelehtija kuin tiukka suorittaja.

Niin että nyt olisi aikaa 25 vuodelle tylsää aikuisuutta ennen uutta nuoruutta?

Riippuu, mitä sillä ajelehtimisella tarkoitetaan. Kyllä minusta elämän suola on tietynlainen ajelehtiminen: spontaanius ja hetkeen tarttuminen.