Jösses niitä lapsenhoito ohjeita
Vielä on kyseenalaista luuliko monikin todellakin että välitin pask.. aakaan niistä ja monikohan on ollut niin tomppeli, että ihan oikeasti on luullut että en ole huomannut mitään. Onhan tuo nettikin ollut jo vuosikausia aika kustomoitu. Ihmisiä saadaan lietsottua niin älyttömillä syillä ja tyhmimmät ei vain osaa nähdä, että ei voi olla ihan niin miten kerrottu kaikki.
En osaa kuvitella ketään kenen kimppuun on käyty näin kyseenalaisin keinoin.
Eniten haluaisin nähdä niiden ilmeet, jotka ovat olleet mukana, mutta uskoneet kaikkiin valheisiin ja eivät tod. hyväksyisi kaikkea jos saisivat tietoinsa. Tukehtuisivat jos söisivät samaan aikaan kun kuulisivat joistain yksityiskohdista. Ehkä joskus kuulevat kaiken. Mitään harmitonta leikkiä ei ole ollut kaikki ollenkaan vaan törkyrikoksia.
Niin niin se gang stalking joo liittyy. Hmm. minkäköhän takia on juostu puolimaailmaa perässä. Juu tirsk perhepsykologiaa varmaan joo... paitsi mites kaikki alkoi ennen näitä tyyppejä tässä ympärillä.
Ihmiset on yksinkertaisesti tyhmiä. Valitettavasti erityisesti monet hyväntahtoiset on tyhmimpiä, koska eivät osaa uskoa mihinkään laittomuuksiin tai hämärähommiin.
Esim. verhotaan joku auttamiseksi vaikka kyseessä vain omien tekijen peittely.