Lue keskustelun säännöt.
Raskaat ihmissuhteet
29.12.2022 |
Millaisia raskaita ihmissuhteita teillä muilla on ollut ja miten jaksatte niiden kanssa? Onko joku pistänyt välit poikki tai onko joku keskustelu auttanut?
Oma kokemus: Eräs aiemmin melko läheinen sukulainen on yhteyttä pitäessään ensin olevinaan tosi lämmin ja empaattinen. Tunnin, parin yhdessäolon jälkeen huomaan että hän alkaa jauhaa jotakin negatiivista ja lipsauttaa jotakin mitä olettaa minun ajattelevan hänestätai valinnoistaan. Pointtina se, etten ole koskaan arvostellut hänen valintojaan- ne on kaikki hänen omaa epävarmuuttaan jota olen koittanut tukea tsemppaamalla ja pienillä kehuilla mutta se ei ole riittänyt.
Hän itse pyyteli aiemmin apua muuttoon, kyyteihin, rahaa lainaan ja milloin mitäkin. Jos häneltä pyytää jotakin pientä vastineeksi, alkaa kuukausien mykkäkoulu. Sitten saattaa tiuskia kuinka huono ystävä tai lapsen kummi hän on oletettavasti ollut.
Joskus hän yöpyi meillä toisinaan. Joka aamu hän heräsi kiukkuisena kun kuuluu ääniä- no ei voi pikkulapsiperheessä olettaa olean huopatossutehdas tai voivansa nukkua klo 12 saakka. En ole enää pyytänyt saunomaan/ yökylään vaikka hän muuten olisikin poikennut käymään. En vaan jaksa sitä draamaa minkä hän saa aikaan.
Hän selvästi ei kestä sinkkuna meidän perhe-elämää mutta en aio pyydellä sitä häneltä anteeksi. Hän on myös lapseni kummi mutta ei laittanut edes viestiä jouluna tuolle lapselle. Sekin oli vissiin henkisesti liian raskasta kunhän on omien sanojensa mukaan koittanut ottaa lomalla rennosti.
Raskas ihminen enkä tosiaan tiedä mistä päin milloinkin tuulee, lapseni takia harmittaa- muuten en enää edes yrittäisi pitää yhteyttä kun en jaksa sitä draamaa.
Kommentit (5)
Jatkan vielä. Tämä ihminen vertaa itseään jatkuvasti muihin ja ilmeisesti minuun.
Kommentoi usein että hän ei ole yhtä pystyvä kuin minä eikä kykene samaan. -Ei sitä häneltä kukaan ole vaatinutkaan, hän ei vaan näe sitä eroa, että minullakin on joskus raskaita jaksoja elämässä, em vain jää niihin rypemään vaan otan ne haasteina. Olen opiskellut töiden ohessa ja ilmeisesti hänelle yksi omaa elämäänsä varjostava asia on ollu opintojen puute/ haasteet niissä.
Jos kerron iloisesti että lapseni sai hyvän numeron kokeesta, hän vastaa lakonisesti, että sehän onkin sun lapsi ja pystyy mihin vaan.
Mitä tuohon voi edes vastata? Enkö saa iloita normaaleista asioista hänen serassaan, koska hän kokee joka asiassa jotain huonommuutta ja haluaa kääntää kaiken negatiiviseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös tuon tyyppinen sukulaisnainen. On jotenkin kilpailumielellä, suoraan vertailee töitäni/kotiani/ luonnettani/ulkonäköäni/ harrastuksiani sukulaisiin. Tietenkin niin että hänen lapsillaan on kaikki parempaa. Kyttäilee elämääni. Aluksi on ystävällinen ja ilmaisee kovin kaipaavansa. Silti voin jotenkin huonosti hänen kanssaan. Ehkä suvuissa on jotain ylisukupolvista kilpailua ja kateutta. Kavereiden kanssa on aina hyväksyvä ja tasa-arvoinen ilmapiiri. En häntä kaveriksi haluaisikaan, velvollisuudelta tuntuu yhteydenpito.
Olen vähentänyt tapaamisia ja jos tavataan, tykkään että on muuta tekemistä, esim.vierailu jossain kulttuurikohteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös tuon tyyppinen sukulaisnainen. On jotenkin kilpailumielellä, suoraan vertailee töitäni/kotiani/ luonnettani/ulkonäköäni/ harrastuksiani sukulaisiin. Tietenkin niin että hänen lapsillaan on kaikki parempaa. Kyttäilee elämääni. Aluksi on ystävällinen ja ilmaisee kovin kaipaavansa. Silti voin jotenkin huonosti hänen kanssaan. Ehkä suvuissa on jotain ylisukupolvista kilpailua ja kateutta. Kavereiden kanssa on aina hyväksyvä ja tasa-arvoinen ilmapiiri. En häntä kaveriksi haluaisikaan, velvollisuudelta tuntuu yhteydenpito.
Olen vähentänyt tapaamisia ja jos tavataan, tykkään että on muuta tekemistä, esim.vierailu jossain kulttuurikohteessa.
Kuulostaa hyvin samankaltaiselta. Tämä minunkin tapaus kertoo aina kuinka pitää meitä tärkeinä ja on ikävöinyt. Silti purkaa varsinkin minuun kaiken pahan olonsa. Sitten kun hänellä menee taas paremmin, olen hänelle ilmaa.
Onko näitä lisää? Haluan kuulla varsinkin konkreettisia keinoja, onko tuollaisella ystävyydellä mitään tulevaisuutta? Auttaako tietyn tyyppinen keskustelu ollenkaan jos ihminen olettaa lähtökohtaisesti muista aina jotain pahaa?
Jatkan vielä, hän siis ottaa yhteyttä silloin kun voi hyötyä meistä jotenkin tai kun on joku muu syy. Mieheni on auttanut häntä muutoissa ja on silloin niin hyvää pataa ja keetoo kuinka kiitollinen hän on jne. Sanoo itse että haluaa auttaa vastavuoroisesti kun on mahdollisuus.
Häneltä ei kuitenkaan saa pyytää mitään kun ottaa nokkiinsa samantien. Esimerkiksi ei tule lapsenvahdiksi vaikka on sanonut viettävänsä mielellään aikaa lastemme kanssa. Pyynnön jälkeen ei kehtaa kuukausiin pitää yhteyttä kunnes taas itse tarvitsee jotain. Ja tavatessamme on taas jotain negatiivista jauhettavaa.
Ei jakseta itsekään enää auttaa häntä kun selvästi ei vastavuoroisuudesta tiedä. Ehkä lapseööekin parempi kun ei ole tuollaista negatiivista aikuisen mallia? 🤔