kun aina neuvotaan kirjoittamaan ystävälle/ miehelle/ tms kirje omista tunteista,

Eiköhän se sisältö riipu siitä, mitä haluat sanoa?

Olen lähettänyt pari, ja olisi saanut jäädä lähettämättä, näin jälkiviisaasti.

Itseasiassa, silloin kun oltiin vastarakastuneita, kirjoitettiin toisillemme melkein päivittäin kirjeitä tai kortteja. Joten sinänsä siinä ei ole mitään erikoista meidän suhteessa. Olen säästänyt ne kaikki rakkauskirjeet ja ne ovat sydämen muotoisessa laatikossa jossain ullakolla, pitäs varmaan kaivella esille joku päivä ja lukea...

Itse en ymmärtänyt miehen käytöstä ja kirjoitin kirjeitä toisen perään miltä sen käytös musta tuntui. Annoin vaan aseet käteen, koska tuntui että "kaltoin"kohtelu vaan jatkui.



No, käytös johtui toisesta naisesta ja piti mua ihan pellenään kun antoi vaan kirjotella kirjeitäni eikä tehnyt mitään puoleltaan.



Erottiin. Mutta kirjeitten kirjoittaminen auttoi kyllä huomattavasti, auttoi erittelemään omaa olotilaa ja mitä päässä pyörii ja miehen eroilmoituksen jälkeen varsinkin kirjoitin kirjeitä, mutta niitä en näyttänyt kenellekään, edes miehelle. Kehtaanko lie itekään enää lukea vaikka säästössä ovatkaan.



Pointti musta niissä on se, että selviää sillä lailla omat tuntemukset itellekin paremmin, eikä niitä tarvitse ikinä lähettää. Kuten joku pisti, kaduttaisi vain jälkeenpäin. Ite rustailen päässäni "haamu"kirjeitä joskus kun ei uni tule tai muksut herättää aamuyöstä.

On totta, että jos kirjeen saaja on pahantahtoinen tai solmussa itsensä ja koko maailman kanssa, hän voi lukea kirjeitä "kuin piru Raamattua" eli vain etsiä heikkouksia ja vastaiskuvälineitä kirjoittajaa kohtaan. Silloin koko suhteessa ei tosin enää ole paljon kunnioitusta jäljellä, eikä kirjoittaminenkaan todennäköisesti pelasta suhdetta (on se sitten suhde puolisoon, ystävään, vanhempaan).



Parhaimmillaan kirjeet auttavat jäsentämään omia ajatuksia. Kirjettä voi muokata, ensin puhista suurimmat tunnekuohut ja sitten täsmentää, mitä haluaa sanoa ja kirjottaa se niin, että toisen olisi se mahdollisimman helppo lukea ja ottaa vastaan, vaikka asia olisikin vaikea. Joskus kirjeen voi hävittää lähettämättä ja sanoa tai olla sanomatta se, mitä oli kirjoittanut.



Kirjeitä voi toki kirjoittaa ilman tulehtunutta ongelmatilannettakin. Voi pohtia jotain kevyempää asiaa, kertoa kuulumisistaan, kiittää toisen olemassaolosta...

Ja on auttanut! Tosin, mieheni onkin viisas mies=)



Se on hyvä ja fiksu tapa tuoda asiat rauhanomaisesti esille ilman, että tulee "nalkutettua" ja tilanne ei pääse riistäytymään käsistä.

Kumpikin voi miettiä asioita rauhassa ja JOS haluaa, niin jälkikäteen voi vielä keskustella asiasta suurimpien tunteiden laannuttua.

kun pienestä riidasta alkanut välienselvittely oli tulehduttanut suhteita pahasti. Pyrin olemaan avoin, kohtelias ja hyväntahtoinen, mutta emailin saaja ärsyyntyi siitä vain enemmän ja sai lisää ammuksia. Meidän perhe sai vain pahan mielen, kun tilanne jatkui ja jatkui... Nykyisin ei olla missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa.

Ja haaveilen toisenlaisesta elämästä...

Eikä se pointti ollut todellakaan siinä, että omat tunteeni selviäisivät minulle itselleni. Tiesin kyllä ihan tasan tarkkaan omat tunteeni. Mutta miehelle ne eivät menneet jakeluun, koska mies ei asiasta oikein malttanut keskustella kanssani riittävän perusteellisesti, ja jotenkin sanottuna ne asiat eivät vaan menneet jakeluun.



Sitten kirjoitin kirjeen, jossa selvitin ajatuksiani ja tunteitani tarkkaan monen sivun verran, ja johan alkoi tajuamaan, kuinka vakavasta asiasta minun kannaltani oli kysymys. Ja siihen loppui minun tunteideni vähättely. Eikä enää tarvinnut inttää samasta asiasta.



Kirjeellä asia menee paljon paremmin perille, kun se miehen on pakko lukea ajatuksella. Puheen mies osaa meillä ainakin antaa mennä korvien ohi niin, että kuulee sieltä vain sen minkä haluaa.

Se mikä itsestä tuntui niin rauhalliselta ja rakentavalta tavalta ilmaista itseään ei ehkä olekaan sitä kun ottaa vähän välimatkaa.

Oma mieheni lukeutuu näihin idiootteihin ja jokainen päivä on yhtä kärsimystä. Homma on mennyt niin pitkälle, että ennen niin moralistinen ja siveä minä olen alkanut haaveilemaan rakastumisesta ja kuljen "sumussa" kaupungilla sydän väpättäen etsien kohdetta...säälittävää ja surullista, mutten suostu ottamaan syytä ihan kokonaan vain omille niskoilleni. Ja eroaminen ei ole tässä tilanteessa lapsen takia mahdollista.

Itse kirjoitin sukulaiselle pitkän sähköpostin, kun pienestä riidasta alkanut välienselvittely oli tulehduttanut suhteita pahasti. Pyrin olemaan avoin, kohtelias ja hyväntahtoinen, mutta emailin saaja ärsyyntyi siitä vain enemmän ja sai lisää ammuksia. Meidän perhe sai vain pahan mielen, kun tilanne jatkui ja jatkui... Nykyisin ei olla missään tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa.

Ilkeämielinen ihminen voi levittää helposti sähköpostia (toki kopioida perinteisiä kirjeitäkin), joten tästäkin syystä on itsen kannalta viisasta miettiä sanansa tarkkaan niin, että voi seisoa niiden takana, vaikka ne päätyisivät sanomalehden etukanteen.

Aina ei voi etukäteen tietää, keheen kannattaa ruutia polttaa eli minkä ihmissuhteen voi korjata avoimella kirjeellä (tai puhelulla tai keskustelulla) ja milloin lopputuloksena on, että ei hyödyttänyt ja jäi lopulta surullinen ja pettynyt olo. Jos on kuitenkin ollut itse vilpitön ja pyrkinyt kunnioittamaan toista osapuolta, ei ole mitään hävettävää.

Itse olen kokemuksen myötä oppinut aavistelemaan, kenen kanssa kannattaa yrittää selvittää väärinkäsityksiä tms. ja kenen kanssa soppa vain sakeutuu.

Kuvittelin, että riittää kun on vilpitön, kunnioittaa toista eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Tämä ihminen käytti hyväkseen kiltteyttäni ja herkkyyttäni minua vastaan.



On totta, että kaikkien ihmisten takia ei kannata vaivautua ja toiset taas ovat kaiken vaivan arvoisia. Pikkuhiljaa elämä opettaa erottamaan jyvät akanoista.



T: Nro 9 taisin olla

Kuvittelin, että riittää kun on vilpitön, kunnioittaa toista eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Tämä ihminen käytti hyväkseen kiltteyttäni ja herkkyyttäni minua vastaan.

On totta, että kaikkien ihmisten takia ei kannata vaivautua ja toiset taas ovat kaiken vaivan arvoisia. Pikkuhiljaa elämä opettaa erottamaan jyvät akanoista.

T: Nro 9 taisin olla

Saman kokeneena ajattelen nyt, että elämä opettaa! Yritän muistaa kääntää pettymyksen kokemukset niin, etten itse toimisi yhtä pöhkösti tai törkeästi muita kohtaan. Kunpa elämässä kasvaisi lujaksi, vaan ei kovaksi!