Pitäkää huolta lapsistanne
Ali Mukhlus Jawdat Al-Mofti
Tuomittu houkutteli 12-vuotiaan pojan luokseen tarjoamalla vesipiippua, minkä jälkeen hän yritti pakottaa tämän yhdyntään esimerkiksi kuristamalla. Poika onnistui kamppailemaan itsensä irti miehen otteesta ja pääsi pakoon, joten teko jäi yritykseksi. Tuomittu myös masturboi saman lapsen nähden videopuhelussa.
Mies kosketteli tai yritti kosketella muita 12- tai 13- vuotiaita lapsia. Osalle hän yritti tarjoutua myös maksamaan seksistä.
Yhteensä kuusi lasta joutui miehen uhriksi loppukesästä. Tuomittu houkutteli poikia asuntoonsa järjestelmällisesti lupaamalla näille ruokaa, rahaa tai vesipiipun polttelua. Sitten hän pyrki kiristämään poikia esimerkiksi väittämällä näiden olevan velkaa tai uhkaamalla lähettää lasten vanhemmille kuvan vesipiipun polttelusta.