Rakastatko kotiasi?

En enää.

Toivottavasti palaa maan tasalle. Itkisin ilosta.

Kaupungin vuokrakämppä. En rakasta mutta koti kuitenkin.

En rakasta materiaa. Rakastan lapsiani ja itseäni, en mitään muuta.

Rakastanko? No jaa, hyvä paikka tämä on ja viihdyn mainiosti.

Olen saanut laittaa  oman näköisekseni sillä asun yksin. On rauhallista, taloyhtiö hyvin hoidettu. En voi valittaa. Oma rauha.

Rakastan! Kaupungin vuokrakämppä, mutta olen niiin kotiutunut että en hevillä kyllä muuta pois.

Ensimmäinen asunto, jossa olen saanut rauhassa asua yli 3 vuotta (aiemmin pahimmillaan muutin vuoden välein levottoman exän takia) ja sisustaa täysin oman makuni mukaan.

Paikka, jossa säilytän välttämättömiä tavaroita ja paikka jossa nukkua. Elämä on muualla.

Pidän kodistani, mutta en rakasta. Tärkeää ovat kirjat (osa erittäin vaikeasti hankittavia), muun saa korvattua. Ihanne-elämääni olisi elää eri paikoissa muutamassa tukikohdassa ja sen suuntaista elämäni onkin. 

En. Vuokrataan omakotitaloa ja kun tämä ei ole oma eikä ihan oman maun mukainen niin ei tähän ole mitään tunnesidettä. Kerätään vielä vähän rahaa ja ostetaan sitten oma.

Rakastan kotiani, mutta en naapureitani. Ristiriitainen tunne.

Jaa - vastauksessani on tavallaan retoriikkaa; asuntoni on sisustamisen kannalta hankalan mallinen ja se ärsyttää. Toisaalta tavaraa sekä huonekaluja on hieman liikaa ja se ahdistaa, mutta näistä tulee rakastettava kokonaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kotiani, mutta en naapureitani. Ristiriitainen tunne.

Mikä ristiriita, ei naapureita tarvitse rakastaa. Hyvä jos edes tunnistaa vastaantullessa.

Rakastan, vaikka joskus tulevaisuudessa toivottavasti on mahdollisuus muuttaa jonnekin lämpimämpään. Toistaiseksi tämä on kuitenkin koti ja täällä on kaikki, mitä tarvitsen. Ihan erityisesti rakastan puutarhaa. Tekisi jo nyt mieli alkaa tehdä kylvöjä ensi keväälle.

Tajusin rakastavani, kun tuli niin iso vesivahinko että koko talon tulevaisuus oli vaakalaudalla - tai lähinnä oli vaikea löytää tarpeeksi rahaa sen korjaamiseen. Aiemmin haikailin muualle, mutta kun menettämisen mahdollisuus konkretisoitui, huomasin miten rakas tämä paikka on. Turvapaikka ja pesäkolo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kotiani, mutta en naapureitani. Ristiriitainen tunne.

Mikä ristiriita, ei naapureita tarvitse rakastaa. Hyvä jos edes tunnistaa vastaantullessa.

Tämä on tällainen yhteisöllinen asumismuoto, joten pakko olla tekemisissä vaikkei haluaisikaan. Mutta koti ja ympäristö ovat ihania.

Tykkään, mutta en rakasta. Tämä on vanha maalaistalo. Vähän liikaa ns painolastia tällä taustalla. Vaikka kukaan ei taloon ja sisustukseen puutukaan, tämä on vierailijoille aina ensisijaisesti se ja se vanha sukutila, eikä vain minun kotini. Tässä asuminen ei ole loppuelämän ratkaisu, vaikka nyt nautinkin kun on iso talo ja piha. Jossain vaiheessa elämää haluan ihan ikioman pienen paikan jostain.

Rakastan kotiani. Rakastan myös rahaa, tavaraa ja mammona. Sekä yksinoloa, hiljaisuutta, rauhaa, järjestystä, luontoa, kaikkia kauniita asioita, paikkoja ja esineitä jne.mies saa olla kunhan suhde on seksitön. Ihmisistä, lapsista enkä eläimistä en ole koskasn pitänyt. Tykkään elää kurinalaista elämää ja nukkua yöni hyvin. Rakastan vain kotiani ja itseäni. 

En rakasta, uusi omakotitalo vanhat ulkorakennukset ja monta hehtaaria maata. Tämä helvetin esikartano on yksi työleiri ja rahanreikä, liikaa töitä yhdelle ihmiselle kun vaimo ja kakarat ei ole kiinnostuneet tekemään mitään. 

Rakastan nykyistä kotiani, mutta vihaan paikkakuntaa, missä se on. Kaikkea ei voi saada.

Pidän vähän kajahtaneina ihmisiä, jotka rakastavat seiniä ja tavaroita. 

Mä rakastin entistä kotiani, se oli aika pieni ja vanha mutta sinne kotiuduin, siellä asuessa syntyi nuorimmat lapset ja sinne liittyy monet monet ihanat muistot.

Nykyisestä kodista pidän, se on käytännöllisempi ja isompi kuin entinen ja sijainti on parempi. Mutta en usko että koskaan luon tähän kotiin sellaista tunnesidettä kuin entiseen kotiin, sinne kaipaan välillä vieläkin vaikka on jo vuosia asuttu tässä.