Lue keskustelun säännöt.
voi hitto että tympii oma äiti, on sellainen marttyyrivalittaja ettei mitään rajaa!
14.12.2022 |
Olen itse viiskymppinen perheellinen tytär, äiti vähän päälle 70 ja on aika raskas tapaus. On julistautunut sairaaksi vanhukseksi, ja märisee kämpässään liioitellen vaivojaan ja haluaa huomiota. En meinaa millään viitsiä pitää häneen yhteyttä, kun se on aina sitä pelkkää valitusta, koskaan ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Tänään tuppasin kauppareissulla käymään ja kuuntelin tunnin verran taas elämän surkeutta. Hän ei juuri koskaan ota minuun päin yhteyttä, mutta paheksuu kyllä marttyyrinä etten minäkään ole sitä tehnyt. Ei myöskään tykkää että minä/perheeni käymme toisella mummolla, jos kuulee että siellä on käyty.
Noh, en tiedä mitä tässä nyt kaipaisin - ehkä kommentteja kohtalotovereilta? Olen jotenkin antanut itselleni synninpäästön, olen "raahannut" tuota ihmistä läpi elämäni sydämmelläni ja aina minulla on huono omatunto kun en ole hänelle tarpeeksi hyvä. Minusta hän voisi ottaa nyt vanhuudessaan kopin omasta elämästään, ja minun puolestani tämä päälaellaan oleva asetelma (=minun pitää tukea häntä) saisi luvan loppua. Onhan hän sentään minun äitini enkä minä hänen.
Kommentit (37)
Pahenee vaan vanhetessa, koita olla välittämättä siitä mitä hän sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeassa olet. Jätä hänet omalle vastuulleen, niin hänen on pakko ryhdistäytyä. Minun piti tehdä samoin oman äitini kanssa.
Sama täällä. Kun olin lapsi/nuori, muistan kuinka äitini valitti omasta äidistään ja anopistaan ja suureen ääneen toitotti, että hän ei ainakaan toimi noin ja katsokaa sitten, ettette juokse hänen pillinsä mukaan, kun hän on vanha.
Ja paskat.
Ihan samanlainen on nyt, kun ikää hänellä on jo yli 70 vuotta. Raskasta on. Jos emme toimi kuten hän haluaa, alkaa semmoinen marttyyrishow, että oksat pois.
Onko hänellä kipuja? Silloin se voi olla pahempi. Mikä auttaisi vaivoissa, onko vitamiineja ja ravintoaineita tarpeeksi? Onko apuvälineitä. Voisiko hän valittaa sukulaiselle soittamalla? Kysy tarvitseeko hän jotain, voi sinne soittaa, ei ole pakko jäädä kuunelemaan ihan kaikkea. Joskus iäkkäät tai vaivoja omaavat tarvitsevat enemmän apua kuin kaupassa käynnin. Esimerkiksi apteekki (on verkkotilaus mahdollisuus), kyydin hammaslääkäriin, teknisen laitteen tai jotain muuta. Onko hänellä rahaa tarpeeksi. Kaipaako hän harrastusta kotiin tai kavereita tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, hän on aina ollut tavallaan avuton ja epäitsenäinen. Nuorempana ripustautui (alati vaihtuviin) miehiin, myöhemmin omaan äitiinsä, ja toki minuun on aina kaikessa turvautunut.
Hänellä ei oikein ole kavereitakaan kun on sellainen kaikista pahaa ajatteleva, katkera ja kitkerä.
Mutta minä en hitto soikoon enää jaksa enkä halua, en yhtään.
Niin ja hänellä ei ole yhtään mikään (fyysinen) hätä eikä muutenkaan pitäisi olla mitään hätää. Hän vain on ihminen joka generoi itse itselleen ainaisen pahan mielen. Jopa tavallinen lievä nuha saa hänen puheissaan vähintäänkin keuhkokuumeen ja kuolemantaudin statuksen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.
No juu, ymmärrän että kaipaat äitiäsi ja olen pahoillani että olet hänet menettänyt.
Nämä asiat eivät silti liity toisiinsa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.
Mä oon kateellinen sulle. Sulla on siis mieluisia muistoja äidistäsi. Mulla ei ole yhtäkään ja olen joutunut tekemään todella raskaita päätöksiä suojellakseni itseäni uusilta pahoilta muistoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.Mä oon kateellinen sulle. Sulla on siis mieluisia muistoja äidistäsi. Mulla ei ole yhtäkään ja olen joutunut tekemään todella raskaita päätöksiä suojellakseni itseäni uusilta pahoilta muistoilta.
Oletko ihan idari?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi niin, että irtauduin mielipuoliäidistäni täysin 5 vuotta sitten. Tänä vuonna sain elää rauhassa, vuosi sitten tuli vielä kiusantekoa postitse. En kanna kaunaa. En vaan enää kestänyt. Olen 60-vuotias, lapseni pitävät harvakseltaan yhteyttä. Olen kieltänyt puhumasta minusta mitään. Joskus vain tulee mitta täyteen eikä jaksa sitä kiusaamista ja muuta ilkeilyä lapsesta asti. Minä olen ihan hyvä ihminen silti.
Oöen samassa tilanteessa kanssasi. Ymmärrän täysin sua. Äitini halua pompottaa mua ja ikä alkaa tehdä hänet kärttyisäksi. Yms
Hänen oma lapsuutensa on ollut sitä tiukkaa ja kuvittelee, että maailma on edelleen sama kuin v 1964- 1975. Äitini osaa kyykyttää, syyllistää( myös lapsiani) manipuloida ja tehdä itseatään uhrin= uhriutuu.kannattaa sunkin vain pitää ne rajasi ja puolesi eli rajasi olemalla jämäkkä asiallinen eli omanarvontuntoinen ja palauttaa äitee takaisin" maanpinnalle" ennenkuin menetät mielenterveytesi. Pidä myös lastesi puolta. Tiedän mitä koet, koska olen itse se musta lammas perheessä. Kultalapsi ja harmaa hiiri kuuluivat myös sisaruskattaukseen. ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi niin, että irtauduin mielipuoliäidistäni täysin 5 vuotta sitten. Tänä vuonna sain elää rauhassa, vuosi sitten tuli vielä kiusantekoa postitse. En kanna kaunaa. En vaan enää kestänyt. Olen 60-vuotias, lapseni pitävät harvakseltaan yhteyttä. Olen kieltänyt puhumasta minusta mitään. Joskus vain tulee mitta täyteen eikä jaksa sitä kiusaamista ja muuta ilkeilyä lapsesta asti. Minä olen ihan hyvä ihminen silti.
Jaksamisia sinulle! Ymmärrän kokemasi,tsemppiä ja henkistä hyvinvointia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.
Äitini sairastui, kun olin 16 ja kuoli, kun olin 32. Huolehdin hänestä erilaisien tukitoimien avulla sairastumisen jälkeen. Omat lapseni, 3 olivat pieniä, esikoinen syntyi, kun olin 19. Itse olen hieman katkera siitä, etten saanut kohdata äitiäni aikuisena tasavertaisena ihmisenä. En ikävöi, mutta olisin toivonut pidempää elämänkaarta hänelle.
Nykyisin sukulaissuhteet ovat valinnaisia samaan tapaan kuin ystävyyssuhteet. Ap voi luopua yhteydenpidosta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.
No juu tietenkin tämmöinen kannanotto, sehän oli odotettavissa.
Kuule, 20-vuotiaana on vielä aivan helppoa rakastaa äitiään. Äitisi kuoli nuorena, joten hän on ollut varmasti vielä ihan itsenäinen ja omaa elämäänsä elävä ihminen. Et tiedä mitä hänestä myöhemmin olisi kehittynyt.
Minunkin äiti oli ihan siedettävä, mukava ja iloinen ihminen, kun olin parikymppinen. Hän ei minua mihinkään oikeasti vielä silloin tarvinnut enkä hänen valituksistaan niin suuresti välittänyt.
AP:lle sanon, että tee nyt irtiotto, kun äitisi on vielä voimissaan ja pärjää kyllä.
En tarkoita irtiotolla hänen hylkäämistään, vaan sitä että et kuuntele yhtään hänen marinoitaan. Nyt voit vielä sanoa hänelle suoraankin, että tuo valitus ja takertuminen on loputtava, et kestä etkä jaksa sitä. Et aio tulla hänen luokseen jos vierailusi on aina sen kuuntelemista.
Olen itse 70-vuotias ja joudun tätä valittamista ja mielipahaa kuuntelemaan 95-vuotiaalta äidiltäni. En ymmärtänyt aikanaan pistää sille rajaa. Hän valitti koko ikänsä, neljäkymppisenä hän jo alkoi valittaa minulle elämänsä epäkohtia ja minä tyhmä kuuntelin ja osoitin empatiaa. Sitä hän vaatii ja haluaa vielä nytkin eikä mikään riitä. Olen kurkkua myöten täynnä sitä, mutta enää en voi peräytyä. Oma elämä tässä vaan jo kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja hänellä ei ole yhtään mikään (fyysinen) hätä eikä muutenkaan pitäisi olla mitään hätää. Hän vain on ihminen joka generoi itse itselleen ainaisen pahan mielen. Jopa tavallinen lievä nuha saa hänen puheissaan vähintäänkin keuhkokuumeen ja kuolemantaudin statuksen.
ap
Yksinäisyyttä sun äitisi tuntee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.Mä oon kateellinen sulle. Sulla on siis mieluisia muistoja äidistäsi. Mulla ei ole yhtäkään ja olen joutunut tekemään todella raskaita päätöksiä suojellakseni itseäni uusilta pahoilta muistoilta.
Oletko ihan idari?
Luitteko alapeukuttajat mihin kommenttiin toi idari vastasi?
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Ihme kitisijä. Jos ei kiinnosta niin ei ole pakko olla tekemisissä.
Hanki selkäranka ja lakkaa valittamasta ap, ihan samanlainen olet kuin mutsisi
Mulla sama. Oon ollut aina enemmän äiti äidilleni, hänellä on ollut "lupa käyttäytyä lapsellisesti". Raskas ihminen. Ja just tommonen marttyyri.