Lue keskustelun säännöt.
voi hitto että tympii oma äiti, on sellainen marttyyrivalittaja ettei mitään rajaa!
14.12.2022 |
Olen itse viiskymppinen perheellinen tytär, äiti vähän päälle 70 ja on aika raskas tapaus. On julistautunut sairaaksi vanhukseksi, ja märisee kämpässään liioitellen vaivojaan ja haluaa huomiota. En meinaa millään viitsiä pitää häneen yhteyttä, kun se on aina sitä pelkkää valitusta, koskaan ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Tänään tuppasin kauppareissulla käymään ja kuuntelin tunnin verran taas elämän surkeutta. Hän ei juuri koskaan ota minuun päin yhteyttä, mutta paheksuu kyllä marttyyrinä etten minäkään ole sitä tehnyt. Ei myöskään tykkää että minä/perheeni käymme toisella mummolla, jos kuulee että siellä on käyty.
Noh, en tiedä mitä tässä nyt kaipaisin - ehkä kommentteja kohtalotovereilta? Olen jotenkin antanut itselleni synninpäästön, olen "raahannut" tuota ihmistä läpi elämäni sydämmelläni ja aina minulla on huono omatunto kun en ole hänelle tarpeeksi hyvä. Minusta hän voisi ottaa nyt vanhuudessaan kopin omasta elämästään, ja minun puolestani tämä päälaellaan oleva asetelma (=minun pitää tukea häntä) saisi luvan loppua. Onhan hän sentään minun äitini enkä minä hänen.
Kommentit (37)
Valittaminen ja sairastelu kuuluu vanhuuteen. Jos haluat hylätä yksinäisen ahdistuneen ihmisen, kestä ajatuksesi valittamatta itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään aloituksessa kyselin tajuavatko 40-50- vuotiaat että heidän äitinsä vanhenevat eivätkä enää ole samanlaisia kuin 30 vuotta sitten.
Nythän tuli vastauksia, eivät tajua. Siksi en ikinä puhu lapsilleni mitään omia asioitani tai terveyttäni, kuuntelen heidän mielenkiintoista elämäänsä.
Sitten kehtaavat käydessään vielä arvostella jos joku kohta ei oo hyvin. Pölyä, tai "muista kävellä 10 000 askelta." Olen 76 liikuntavammainen, en sano heille miten kivuliasta ja vaikeaa on lonkille kävely. Hehän tietenkin ovat varmoja, tahallaan kävelee huonosti ja leikkii marttyyria.
Mikäs mielenterveysongelmista kärsivä marttyyri tänne taas tuli vääntämään kommenttejaan.
Vierailija kirjoitti:
Valittaminen ja sairastelu kuuluu vanhuuteen. Jos haluat hylätä yksinäisen ahdistuneen ihmisen, kestä ajatuksesi valittamatta itse.
Mikäs omituisuus sä olet. Mä tunnen monta vanhusta jotka ei valita eikä ruikuta. Eli ei se kuulu vanhuuteen vaan persoonaan.
Äitini ei ole yhtään marttyyrityyppinen, mutta iän (ja koronan, sodan,yms) myötä hänelle on syntynyt taipumus jäädä junnaamaan johonkin negatiiviseen asiaan.
Olen huomannut, että hän tarvitsee hiukan lempeää ohjausta eteenpäin ja positiivisempiin asioihin. Kun vähän auttaa, niin äiti pääsee pois "valitusuraltaan". Suosittelen kokeilemaan, jos kyseessä ei ole ihan toivoton tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei ole yhtään marttyyrityyppinen, mutta iän (ja koronan, sodan,yms) myötä hänelle on syntynyt taipumus jäädä junnaamaan johonkin negatiiviseen asiaan.
Olen huomannut, että hän tarvitsee hiukan lempeää ohjausta eteenpäin ja positiivisempiin asioihin. Kun vähän auttaa, niin äiti pääsee pois "valitusuraltaan". Suosittelen kokeilemaan, jos kyseessä ei ole ihan toivoton tapaus.
Äiti ei toki koskaan saa olla negatiivinen ja puhua ikävistä asioista.
Äidin pitää olle lempeä, rakastava, hymyilevä, ottaa viiskymppinen syykkyyn ja säälitellä hänen kovaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 20-v.
Nyt 55-v. Kyllä olisin kiitollinen jos olisi ollut äiti kaikki nämä vuodet. On ikävä vieläkin. Rakastin häntä.
Tasan ei käy onnen lahjat...
Ilman äitiänne ei olisi teitäkään, kiittämättömät.
Minullakaan ei ole äitiä. Hän kuoli. Olin 30-v. Mokoma kotka, olisi saanut kuolo korjata aiemmin. Mitään muuta ei jättänyt jälkeensä kuin tuhoa ja hävitystä ihmisten mieliin ja pankkitileille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhana tulee lapseksi uudelleen.
Mur ap kuvas et se on ollut aina tuollaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhana tulee lapseksi uudelleen.
Mur ap kuvas et se on ollut aina tuollaista
Aloitus ei ole ulkopuolisen tarkkailijan antama kuva. Voi olla niin tai sinnepäin.
Aloittaja voi olla jumiutunut henkisesti 15- vuotiaaksi äitisuhteessaan ja vielä vaihdevuodet päälle.
Äitiinsä tulee vanhempana, huomatkaa, jokainen näkee vanhemmissaan minkälainen itse on vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhana tulee lapseksi uudelleen.
Mur ap kuvas et se on ollut aina tuollaista
Aloitus ei ole ulkopuolisen tarkkailijan antama kuva. Voi olla niin tai sinnepäin.
Aloittaja voi olla jumiutunut henkisesti 15- vuotiaaksi äitisuhteessaan ja vielä vaihdevuodet päälle.Äitiinsä tulee vanhempana, huomatkaa, jokainen näkee vanhemmissaan minkälainen itse on vanhana.
Tulkinnastasi päätellen sä olet nähnyt vanhemmissasi heikon älykkyysosamäärän ja viisivuotiaan tasolle jääneen jankaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei ole yhtään marttyyrityyppinen, mutta iän (ja koronan, sodan,yms) myötä hänelle on syntynyt taipumus jäädä junnaamaan johonkin negatiiviseen asiaan.
Olen huomannut, että hän tarvitsee hiukan lempeää ohjausta eteenpäin ja positiivisempiin asioihin. Kun vähän auttaa, niin äiti pääsee pois "valitusuraltaan". Suosittelen kokeilemaan, jos kyseessä ei ole ihan toivoton tapaus.
Äiti ei toki koskaan saa olla negatiivinen ja puhua ikävistä asioista.
Äidin pitää olle lempeä, rakastava, hymyilevä, ottaa viiskymppinen syykkyyn ja säälitellä hänen kovaa elämäänsä.
Äiti saa olla negatiivinen ja puhua ikävistä asioista. Se on normaalia, ja niin teen monesti itsekin. Sen sijaan äidille ei ole hyväksi, jos hän jää voivottelemaan ja surkuttelemaan näitä ikäviä asioita sen sijaan, että juteltaisiin myös hyvää mieltä tuottavista jutuista. Tai jos hän siirtyy aina yhdestä negatiivisesta asiasta seuraavaan, ja taas seuraavaan.
Äitini on fiksu ja analyyttinen ihminen ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Hänelle voi myös jälkikäteen sanoa, että jäit vähän jumiin siihen ja siihen asiaan. Ja kysyä, oletkos jo nyt päässyt siitä yli. Äiti silloin kyllä tunnistaa, että joo, niinpä taisin jäädä kiinni ja nyt ei kyllä enää harmita yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto
Uskokaa tai älkää, äitini on oikeasti todella paha valittaja. En ole vuosikausiin, muista edes milloin, kertonut hänelle omista asioistani, lähinnä siksi ettei häntä kiinnosta enkä saa suunvuoroa. Että se siitä viiskymppisen sylkkyyn ottamisesta, hah.
Ei hänen kovin yksinäinenkään pitäisi olla kun miehensä kanssa asuu. Ja kaikkia ystäviään tai sukulaisiaan hän ivaa ja haukkuu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini oli lapsi kun hänen äitinsä kuoli. Lapsesta saakka on tullut selväksi, että mikään minun murheeni ei ole mitään hänen murheensa rinnalla. Nyt on vanhuudestaan saanut vielä uuden aseen.
Hän on oikeasti vielä aktiivista elämää viettävä seniori, mutta omissa tunteissaan hauras vanhus, jota tyttären pitää tukea. Ja samaa tukemista on pitänyt tehdä jo lapsesta asti. Olla äidille se äiti jota hänellä ei ollut. Tulen nähdyksi silloin kun ymmärrän häntä, muuten asiani eivät ole kiinnostavia.
Vaikeita tunteita herättää kyllä, varsinkin kun omien lasten myötä on kirkkaammin tajunnut asetelman epäreiluuden.
Vierailija kirjoitti:
Onko hänellä kipuja? Silloin se voi olla pahempi. Mikä auttaisi vaivoissa, onko vitamiineja ja ravintoaineita tarpeeksi? Onko apuvälineitä. Voisiko hän valittaa sukulaiselle soittamalla? Kysy tarvitseeko hän jotain, voi sinne soittaa, ei ole pakko jäädä kuunelemaan ihan kaikkea. Joskus iäkkäät tai vaivoja omaavat tarvitsevat enemmän apua kuin kaupassa käynnin. Esimerkiksi apteekki (on verkkotilaus mahdollisuus), kyydin hammaslääkäriin, teknisen laitteen tai jotain muuta. Onko hänellä rahaa tarpeeksi. Kaipaako hän harrastusta kotiin tai kavereita tms.
Hyviä kysymyksiä. Voivat hyvinkin olla kiukuttelun akuutti syy. Mutta tuollainen ikänsä marissut, joka on aina vierittänyt syyn muille, ei käytännössä pysty edes kysyttäessä sanomaan, mikä mättää. Kuten pieni lapsi sitten vain marisee ja roikkuu lahkeessa. Jos tytär on koko elämänsä joustanut, äiti ei pysty muutokseen varsinkaan tuossa iässä. Todellakin, tilanne tulee jo huomiontarpeen ja kasvavan avuttomuuden tunteen takia pahenemaan. Tytär selviytyy tapaamisista paremmin vain napakasti rajoittamalla niitä ajallisesti. Tietysti turvallinen ja johdonmukainen käytös äitiä kohtaan auttaa. Sitä tyytymättömyyttä pitää vain rauhallisesti kuunnella suodattamalla. Jos onnistuu rauhoittumaan itse, eikä odota ihmeitä tapahtuvaksi, sietää kohtaamisia hermostumatta.
t. vanhainkodista
Nosto
Kiitos viisaista neuvoista vanhainkodista!
T. Ap
No mene kaveriksi sille jos se sulle on yksinäisyydestään kertonut.
Ei ap