Ahdistus ja itsekritiikki sosiaalisten tilanteiden jälkeen

Ihan ensin kysyn syttyykö ahdistus ja itsensä kritisointi huomatessasi toisten reaktiot sanomaasi vai alatko jälkikäteen muistelemaan tilannetta ja liittämään siihen tulkintoja?

Enimmäkseen sätin itseäni jälkikäteen. Tilanteissa huomaan kyllä ihmisten sanomisia ja reaktioita herkästi ja usein tulkitsen niitä negatiivisesti.

Tuttua minulle. Pohdin jälkeen päin mitä olisin voinut sanoa. Ihmettelen omia reaktioitani. Joskus olen kertonut liikaa tai jotain minkä sanominen oli tyhmää, mutta tajusin sen liian myöhään. Toisen reaktiot ei välttämättä liity tähän, vaan se, mitä olisin itse sittenkin halunnut kertoa.

Lopulta totean, että olin tyhmä, oiii, miksi olin tyhmä.

Mäkin aina syyttelen itseäni aina ja kaikesta. Vaikka parista sanasta. En olis saanut niitäkään sanoa.

Olen ihan kuin ap. Tunnen syyllisyyttä aina näiden tilanteiden jälkeen ja se tekee valtavan ahdistuneen olon. Tuntuu, ettei sitä osaa purkaa mitenkään.

Samoja kokemuksia minullakin, jatkuvasti. Onko tällaista vain pohjoismaalaisilla? Miten meidät oikein kasvatetaan?

Ite oon sellanen loputon märehtijä. Vaikka ihan lyhytkin kohtaaminen niin saatan käydä sitä vähän tiedostamattanikin läpi uudelleen ja uudelleen koko loppupäivän. "Mitäköhän se ajatteli ku sanoin noin?" "Ymmärsköhän se että tarkotin sitä enkä tuota toista asiaa?"

Huh huh.

Ei mulla vaan, ellei sitten sellaisena voi pitää ärsyyntymistä toisten pässimäisestä käyttäytymisestä tai muuten vaan ärsyttävästä puhetavasta. Esim. se on ihan jees on ärsyttävä sanonta tai muuten vaan jees.

Sama täällä. Olen pohjimmiltani ujo introvertti, joten olen aina joutunut tsemppaamaan ja näyttelemään reippaampaa kuin olen sosiaalisissa tilanteissa. Sitten tosiaan jään analysoimaan niitä tilanteita jälkikäteen.

On auttanut, kun ikää on tullut enemmän ja tajuan, että ihmiset on erilaisia temperamenteiltaan. Esim. Kaverini on sellainen, että hän ei keskity pieniin yksityiskohtiin, vaan sohlaa menemään. Hän ei edes tajua, että saattaa joskus loukata ihmisiä pahastikin. Myös työkavereina on tällaisia, ovat aika itsekeskeisiä eivätkä todellakaan mieti mitä muut ajattelevat. Pyrin nykyään tähän: en jaksa miettiä, mitä muut ajattelee, hehän ajattelevat vain itseään :)

Vähän kuin krapula-ahdistus mutta ilman että olisi vetänyt edes kännejä???

Karmeaa oltava tuollainen.

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Vierailija kirjoitti:

Mäkin aina syyttelen itseäni aina ja kaikesta. Vaikka parista sanasta. En olis saanut niitäkään sanoa.

Sama täällä ja siksi en halua ottaa alkoholia missään ja ikinä. Haluan hallita sanomiseni tarkasti. Humalassa hölötän helposti mielestäni tyhmiä ja iloisen illan jälkimainingit meneekin sitten häpeässä kieriskellen.

Itse jään analysoimaan tilanteita jälkeenpäin. Se on se joku outo sisällä lymyilevä itsekriitikko ja perfektionisti. Pitäisi jotenkin rentoutua ja antaa mennä ja antaa elämän tapahtua ilman että antaa kenenkään koskea ohjauspaneeliin. Heti kun koskee nappuloihin alkaa mayhem.

Vierailija kirjoitti:

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Autisti. Luulet että juttusi on hauskakin. Ei ole. Lue ja opi. Älä ahdistu.

Sama täällä. Märehdin jälkeenpäin mitä tuli sanottua. Olin keskiviikkona kylässä, jossa kokoontui muutama henkilö. Tänään ajattelin, että katkaisen heihin kaikkiin välit. Niin hälvettyä. Innostuin opettamaan vähän viisaampia.

Kohtalotovereita löytyy, mutta mistä löytyisi apu?

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotovereita löytyy, mutta mistä löytyisi apu?

Voin kertoa, että ei ainakaan psykoterapiasta. Olen kolmatta vuotta terapiassa ja kärsin aloittajan mainitsemasta asiasta edelleen. En tiedä pääseekö eroon millään, täytyy vaan tunnistaa ja hyväksyä tällainen piirre itsessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotovereita löytyy, mutta mistä löytyisi apu?

Voin kertoa, että ei ainakaan psykoterapiasta. Olen kolmatta vuotta terapiassa ja kärsin aloittajan mainitsemasta asiasta edelleen. En tiedä pääseekö eroon millään, täytyy vaan tunnistaa ja hyväksyä tällainen piirre itsessä?

Jatkan vielä, minua on eniten auttanut se, että tiedän ihmisten olevan omanapaisia. Yhtä lailla ne muut ajattelee omia virheitään ja sanomisiaan kuin sinäkin, harva toisen sanomisia edes muistaa.

Ja aloittajan mainitsema häpeä kun sortui viisaampiaan opettamaan: miksi ajattelet heidän olevan viisaampia? Tiedätkö, että kuuluisa filosofi on maininnut, että viisas on sellainen ihminen, joka ymmärtää, ettei tiedä mistään mitään. Sellainen ihminen voi oppia ja mikä tärkeintä, on avoin uuden oppimiselle.

Joten sinulla ei todellakaan ole mitään hävettävää. Anna itsellesi armoa, olet täällä oppimassa niinkuin muutkin :)