Tonttivuokrat nousevat vuodenvaihteessa noin 710 prosentilla - pääkaupunkiseudulla vastikkeet saattaa nousta useita kymppejä
Suurimpien kaupunkien ja yksityisten omistajien tonttivuokrat on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta sidottu elinkustannusindeksiin, joka seuraa inflaatiota eli kuluttajahintojen nousua. Lokakuussa elinkustannusindeksi oli noussut edellisen 12 kuukauden aikana 8,3 prosenttia. Jos marras- ja joulukuun inflaatioluvuissa ei tule suuria yllätyksiä, vuosikeskiarvo asettuu 710 prosenttiin.
Inflaatio on siis nostamassa täysimääräisesti myös tonttien vuokria.
Sieltä on tulossa aika massiivisia korotuksia verrattuna aikaisempiin vuosiin, sanoo asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-pankin pääekonomisti Juhana Brotherus.
Helsingin kaupunki on saanut jo ensimmäiset yhteydenotot taloyhtiöiltä, jotka ovat havahtuneet tonttivuokrien pomppuun. Kaupungilta on kysytty, voisiko vuokrien korotuksia kohtuullistaa.
Ei ole sellaista suunnitteilla eikä valmisteilla, sanoo Helsingin kaupungin tonttiyksikön päällikkö Timo Laiho.
Kaupungin keinona vastata nousevista tonttivuokrista aiheutuviin ongelmiin on Laihon mukaan vuokralaskujen maksuajan pidentäminen.