Parkettilattia - hionta vai uusi lattia?
Asumme asunnossa, jossa on n. 60 neliön alalla parketti. Parketti on vanha ja siinä näkyy kulumisen merkkejä. Ainakaan kaksi edellistä asukasta ei ole tehnyt sille mitään. On kulumaa, joitain kuluneita tummahkoja kohtia, naarmuja (edellisillä ollut koira ja pieniä lapsia). Osaako joku sanoa, että onko vanhaa paljon kulunutta parkettia mahdollista hioa? Tottakai on katsottava, ettei tummemmissa kohdissa ole kosteutta, silloin tietysti lattian uusinta. Entä osaako kukaan arvioida hionnan tai uuden lattian asentamisen kokonaishintaa?
Kommentit (25)
Valitsisin hionnan, mutta sitä ei kannata itse tehdä, menee pilalle osaamattoman käsissä. Kannattaa jättää suosiolla ammattilaiselle.
Kysy parketti mieheltä. Hän kyllä tietää paremmin taksansa kuin me täällä kotisohvillamme. Hän myös tietää onko juuri sinun parketillesi jotakin tehtävissä ja mitä se sitten olisi. Työmaa on syytä nähdä ennen työn aloittamista ja hinnoittelua.
Parketteja on erilaisia myös hiontamadhollisuuden suhteen. Vanhemmissa parketeissa ennen1950-lukua hiontamahdollisuus on loputon. 1970-80-lukujen sauvaparketin voi hioa nelisen kertaa - ja kannattaa hioa. Nykyistä 2010-luvun parkettia voi hioa kerran tai kaksi, mutta osa muuten hiontapaksuisistakin parketeista on värikäsitelty pinnasta niin, että se poishionnan jälkeen lattia ei sitten enää ole saman näköinen.
Ekologisinta olisi hioa jos lattia on hiottavissa. Ei niitä sademetsiä tarvii välttämättä ihan jokaista pintaremppaa varten kaataa.
Vierailija kirjoitti:

Eikös nuo parkettimateriaalit nyt yleensä ole ihan eurooppalaisia, siis koivua ja tammea.
Riippuu parketin paksuudesta, onnistuuko. Vanhemmat parketit kestää useamman hionnan ja lakkauksen, mutta jos parkettia on jo aiemmin hiottu, niin voi olla, että puuta ei ole jäljellä enää riittävästi, jotta jäljestä tulisi siisti. Kannattaa siis kysyä arvio.
Uuden parketin hinta riippuu materiaalista, kuvioinnista ja siitä, haluatko asennettuna vai teetko itse ja minkä vahvuinen lakka tulee pintaan.
Kannattaa korvata illuminaatilla, muista vain pyytää vapaamuurari asentamaan.
Kyselin samaa muutamasta firmasta.. Molemmat suosittelivat vinyylilankun asentamista parketin päälle. Hintoja en muista kun tästä on jo jokunen vuosi. Pidin vanhan parketin toistaiseksi.
Vaihda kaminaattiin koko plaattia
Riippuu ihan siitä, onko sitä aiemmin hiottu vai ei.
Hiomisen taksa on 27,4€/M2.
Uusi parketti taas on 48.9€/M2.
Nämä hinnat pätevät kaikilla urakoitsijoille Suomessa, oli kohde mikä tahansa. Näin määrää lattia-asennusliiton TES Vna. 2210/ 128pykälä.
Uusi parketti. Jos siis asutte siellä kauemmin.
Vierailija kirjoitti:
Kyselin samaa muutamasta firmasta.. Molemmat suosittelivat vinyylilankun asentamista parketin päälle. Hintoja en muista kun tästä on jo jokunen vuosi. Pidin vanhan parketin toistaiseksi.
Mulle yritettiin kanssa ehdottaa tätä ja kysyin suoraan, että haluavatko tarjota työstä vai menenkö suoraan kysymään muualta. Sain sen tarjouksen lopulta parketistakin, mutta kaipa nuo katteet ja asennustyö ovat noissa vinyyleissä paremmat/helpommat sitten. En vaan omaan talooni halua, vaikka onhan niissäkin jo ihan ok näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä, onko sitä aiemmin hiottu vai ei.
Hiomisen taksa on 27,4€/M2.
Uusi parketti taas on 48.9€/M2.Nämä hinnat pätevät kaikilla urakoitsijoille Suomessa, oli kohde mikä tahansa. Näin määrää lattia-asennusliiton TES Vna. 2210/ 128pykälä.
Tollasella hinnalla ei kyllä kummoista parkettia saa ainakaan asennettuna..
Vierailija kirjoitti:
Kyselin samaa muutamasta firmasta.. Molemmat suosittelivat vinyylilankun asentamista parketin päälle. Hintoja en muista kun tästä on jo jokunen vuosi. Pidin vanhan parketin toistaiseksi.
Aidon puun päälle vinyyliä?
Itse katson mielummin vaikka puhkikulunutta luonnonmateriaalia kuin vinyyliä tai laminaattia.
Nopein ja helpoin toi toki on, jos esim. myyntimeikkaus kyseessä. Itselle en viitsisi roskaa laittaa.
Me hiottiin. Oli naarmua, tummentumaa, irronneita kohtia yms. Lattiasta tuli kuin uusi.
Parempi näin, kuin se että olisi purettu, kärrätty kaatikselle valtavat määrät parkettia ja ostettu tilalle jotain vinyyliä tai muuta muovia.
Ammattilaiset hioi ja lakkasi parissa päivässä ja jätettä syntyi jätesäkillinen hiontapölyä.
Ei kannata hionta. Ei parketteja ole oikeastaan tehty hiottavaksi. Siihen pitää olla tietynlainen kone ja tosi hieno hiomapaperi. Sen jälkeen ehkä pitää lakata koko parketti ja se pitäisi tehdä ruiskulla ja sitten hionta vielä. Helpoiten saa kun ostaa uuden parketin. Ei ole kovin helppoa löytää puuseppää joka osaa hionnan tehdä parketille.
Vanha kannattaa ehdottomasti hioa, jos vaan pintaa riittää, siis lattia on tarpeeksi vanha. Me laitettiin vinyyliä keittiöön, en tykkää. On vähän niinkuin laminaatti. Kyllä aito puu on aina parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan siitä, onko sitä aiemmin hiottu vai ei.
Hiomisen taksa on 27,4€/M2.
Uusi parketti taas on 48.9€/M2.Nämä hinnat pätevät kaikilla urakoitsijoille Suomessa, oli kohde mikä tahansa. Näin määrää lattia-asennusliiton TES Vna. 2210/ 128pykälä.
Tollasella hinnalla ei kyllä kummoista parkettia saa ainakaan asennettuna..
..eiköhän tuolla kommentilla ollut tarkoitus vinoilla tästä tarjouskyselyiden tekemisestä avllä.
Urakoitsijatkaan ei välttis anna tarjousta näkemättä kohdetta, niin mistä ihmeestä me maallikot täällä osattais hinta arvioida?
Kandeis varmaan olla alan liikkeisiin yhteydessä.
Puuseppä kirjoitti:
Ei kannata hionta. Ei parketteja ole oikeastaan tehty hiottavaksi. Siihen pitää olla tietynlainen kone ja tosi hieno hiomapaperi. Sen jälkeen ehkä pitää lakata koko parketti ja se pitäisi tehdä ruiskulla ja sitten hionta vielä. Helpoiten saa kun ostaa uuden parketin. Ei ole kovin helppoa löytää puuseppää joka osaa hionnan tehdä parketille.
No ei varmaan ole helppoa löytää, meidän firmassa on tehty satoja hiontoja, eikä yksikään tekijä ole ollut puuseppä. Yleisin pohjakoulutus ollut ihan perus rakennusmies.
On mahdollista hioa.