Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun mies lamaantuu aina kun mä olen raskaana?
31.07.2010 |
Musta tuntuu, että mä olen se joka pyörittää tätä arkea ja hoitaa kaikki tärkeimmät jutut ja paska jutut. Jos esim. pyydän, että se laittaa ruoaksi pizzat uuniin, niin kaikki se pahvikoteloiden siivoaminen ja lautasten pois kerääminen jää automaattisesti mulle. Kaikki pitää erikseen mainita. Jos pyydän, että se käy kaupassa ja laitan listankin mukaan, se ei löydä tai unohtaa puolet asioista.
Viime talvena kun kävimme pariterapiassa ja mä olin ihan alkuraskauden uhrina pahoinvoiva ja äärimmäisen väsynyt, se kehtas sille terapeutille sanoa, että häntä ottaa päähän, kun pyykkivuoret on kasvaneet.
Nyt mä teen ainakin 90% kaikesta kotityöstä viimeisilläni raskaana ja se vaan huokailee kuinka rasittunut on.
Meillä ei ole mitään yhteistä kivaa kaksin, jos mä en järjestä. Se ei muista mun merkkipäiviä, meidän hääpäivänä mä järkkäsin lapsille hoitopaikan, valitsin mitä tehdään ja oli mulla pieni lahjakin miehelle. -Jonka antamisen jälkeen se vaan huokas vähän nolona, et kun hällä ei ole mitään. Ja sama se oli viime vuonna ja toissavuonna jne. Meidän seksielämä on ihan kuihtunut, olen yrittänyt puhua asiasta, muttei se mitään auta.
Nyt loppuraskaudesta mä olen voinut taas vähän heikommin. Jaksan vähemmän, mulla on kipuja ja jalat turvoksissa. Olen pyytänyt, et jos hän vois hieroa ja rasvata mun jalkoja. Kyllä hän sen tekee, mutta aina vähän vastentahtoisen oloisesti eikä ikinä mitenkään oma-aloitteisesti. Se vähä mitä hän voisi minua huomioida - sitäkään ei ole.
Olen siinä hormoniryöpyssä jo, etten kykene muuta kuin itkemään ja kasvattamaan pääni sisällä sitä "mua ei kukaan rakasta" -tuskaa.
Kommentit (10)
Ne on ihan yhteisestä toiveesta ja päätöksestä aluille laitettu. Eikä tässä sen tähden kärsitä. Vaan kadonneen parisuhteen. Jos mies on päivät töissä, ei hänenkään pitäisi lasten takia olla niin rasittunut.
Ja lasten kanssa hän kyllä jaksaa touhuta. Minä tässä jään vaille sitä "kivaa" yhdessäolon osuutta, kun mulle kaatuu kaikki muu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuollaisesta vätyksestä ole selkeästi perheenisäksi, niinkuin jo itsekin olet aiemmin todennut. Kunnon mies hoitaa oman osuutensa kotitöistä KÄSKEMÄTTÄ (ok, joskus miehillä tuntuu olevan hieman puuttellinen järjenjuoksu kotitöiden oma-aloitteisuuden suhteen mutta suurin osa miehistä kyllä ottaa onkeensa kun muistuttelee).
Sanot nyt miehelle että tästä vätystelystä on tultava kertakaikkiaan loppu, tai sitten parisuhteesta tulee loppu. Parisuhde on tasan niin vahva kuin heikoin lenkkinsä, ja teillä se näyttää olevan todella heikko jos mies on noin haluton. Ja itse olet myös yhtä haluton koska et ole saanut aikaiseksi pistää luuta miehen kurkkuun että aikuisen ihmisen on huolehdittava kodistaan ja piste.
Mulla on myös saamaton mies! Hän on sitä aina, eikä vain raskausaikana. Kaikki pitää käskyttää, ja on varottava ettei loukkaannu. Toki on paljon lasten kanssa ja onhan sekin tavallaan työtä. Mutta on niin saamarin ALOITEKYVYTÖN. Ehkä meidän liittomme joskus kaatuu tähän. Mutta ensin on lasten vähän kasvettava. Hyvä isä ja hyvää tahtova mies sentään on. Mutta se on niinkun turn off makuuhuoneessa sitten tää yleinen vätysmäisyys.Onneksi lapsemme ovat reippaita ja kekseliäitä.
kun mä olen raskaana.
Luettelemani asiat on ne, jotka mua V***ttaa, ihana isä se on lapsilleen ja miljoona hyvää puolta hänessä ja suhteessamme on. En ole niitä ihmisiä jotka heittää kaiken hyvän menemään, jos ei suju just niinkuin mä sanon.
Kaiken muun mä vielä kestäisin, mut tuota nutturanaamaa ja "olen niin rasittunut" - juttua en.
ap
tein listan kaikista kotitöistä joita meillä tehdään, imuroimisesta ja tiskaamisesta alkaen. Laitoin listaan myös pienemmät jutut kuten lehtiroskien lajittelun (osa lehtiroskikseen, aikakauslehdet säilytykseen) ja jääkaapin siivoamisen pilaantuneista ruuista sekä kukkien kastelun, multien vaihdon ja lannoituksen. Auton huollot ja pesut lisäsin myöskin.
Listasta tuli aika pitkä ja jokaisen kohdan perään laitoin joko minun tai mieheni nimen, tai molempien, jos molemmat hoitavat kyseisen asian joskus.
Minun nimeni oli listalla varmaan 80% asioista, mieheni nimi sitten lopuissa. Mieheni oli aiemmin vedonnut kotityöriidoissa siihen että hänen mielestään minä sotken yhtä paljon, enkä ollut saanut perusteltua kantaani mitenkään, vaikka tiesin ihan hyvin että tilanne on meillä epätasa-arvoinen ja kohtuuton.
Kun olin tehnyt listan, näytin sen miehelle ja keskustelimme siitä rauhallisesti. Kun mieskin näki mustaa valkoisella siitä, miten asiat ovat, hänelle valkeni ettei se, että hän vie roskat lähes yksin ja imuroi, tarkoita sitä että teemme asiat käytännössä puoliksi. Sovimme että syksyn tullessa istumme uudestaan alas, ja mietimme miten kotityöt voisi jakaa tasaisemmin.
Uskon että tässä auttoi se, ettei mieheni tarvinnut alistua siihen, että vaimo määrää mitä tehdään ja hän tottelee, vaan hän pystyy katsomaan listasta mitä kaikkia kotitöitä meillä tehdään ja hoitamaan siitä oman harkinnan mukaan oman osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luettelemani asiat on ne, jotka mua V***ttaa, ihana isä se on lapsilleen ja miljoona hyvää puolta hänessä ja suhteessamme on. En ole niitä ihmisiä jotka heittää kaiken hyvän menemään, jos ei suju just niinkuin mä sanon.
ap
Tää on just niin tälläista. JOs tällä palstalla jostakin valittaa, niin aina se kääntyy omaksi syyksi, "mitäs tehtailet niitä kakaroita tuollaisen miehen kanssa". Tai sitten ohjeena on jättää mies. Veikkaanpa, että ap kaipaisi enemmänkin vertaistukea ja ymmärrystä...
Mun mieheni on vähän samanlainen kuin ap:n mies, sillä poikkeuksella ettei se ole koskaan suoraan moittinut mua. Mutta kotityöt jää tekemättä ja raskausaikana olen saanut aina suorastaan kerjätä huomiota. Tai oikeastaan viimeisessä raskaudessa en enää kerjännyt, odotin vain josko tuo huomaisi, että voisin kaivata jotain huomioimista. Ei huomannut :( Mutta muuten ihan OK mies ja hyvä isä. Joten en ole viitsinyt tuollaisen "pikkujutun" takia laittaa miestä ulkoruokintaan. Joo, kaikkea muuta kuin pikkujuttu silloin, kun on itse raskaana ja ihan oikeasti kaipaisi toiselta jotain hellyyttä ja huomiota. Mä ymmärrän sua niin hyvin, ap. Valitettavasti.
Ei, en tiedä, miten tilannetta voisi muuttaa. Pitää vain yrittää keskittyä niihin miehen hyviin puoliin, jos kerran asia ei mene perille. Ehkä se mies siitä ajan kanssa muuttuu, tai sitten ei. Ja hyvä jos tuo miehen rasittavuus rajoittuu vain raskausaikaan. Meilläkin mun raskausaikani ovat olleet meidän avioliittomme raskaimpia aikoja (viimeistä odottaessani meinasin jo kieltää miestä tulemasta mukaan synnytykseen. Onneksi pari päivää ennen synnytystä saatiin sovittua :)
Tsemppiä sulle ap ja kaikille muillekin kohtalotovereille.
On huomaavainen ja kova tekemään kotitöitä muulloin, mutta raskasuaikana tai jos olen kipeä tai sairas muuten, niin silloin ei eväkään värähdä vaan muuttuu aivan avuttomaksi uupeloksi ja mitään ei tapahdu, ei edes pyytämällä, ei edes pakolliset.
Passaa ja palvelee ja hakee lähes kuun taivaalta normaalisti, mutta jos olen vaikka juuri synnyttänyt, niin ensimmäinen asia sairaalasta tullessa on että minun on koukattava vauvan kanssa kaupan kautta ja mietittävä ruuat ja sitten myös laitettava ne jne. jne. Siis tuli kauppaan mukaan, muttei sielläkään kantanut kaukaloa, lastannut ostoksia tai mitään, vaikka heti palautu aktiiviseksi kun huomasi että olen lapsivuoteesta toipunut enkä enää olisi kantoapua tarvinnutkaan.
Merkillinen tapaus on tämä mies ja ehkä sinunkin, mutta onneksi pääasiassa olen aina toimintakykyinen joten olen vaan koettanut olla ajattelematta asiaa ja pärjätä niinä muutamina kertoina kun olen jostain syystä vajaakuntoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos minä olen tavallista väsyneempi, niin mies taantuu myös. Tämän raskauden aikana meillä on esim. siivottu ehkä viisi kertaa kunnolla, koska minulla on ollut kaikenlaista ongelmaa pitkin matkaa. Näistäkin viidestä siivouskerrasta vain yhdessä mies on osallistunut, viemällä matot pihalle. Tuntuu että kun minä olen väsynyt ja voipunut, niin mies alkaa samantien valitella väsymystään ja haahuilla saamattomana.
Jotenkin sitä kaipais toiselta just päinvastaista, vähän tavallista jämäkämpääkin otetta arjen pyörittämiseen. Jos mies on sairas, en minä ala sairastamaan mukana, vaan yritän hoitaa kaikki asiat yksin ja vielä miehenkin. Mutta jos minä olen sairas, mieskin alkaa mittailla kuumettaan ja pötkötellä, ja kaaos vain kasaantuu.
Olen monesti miettinyt, että tuntuuko vain tältä, vai onko näin oikeasti. Ja onko tässä taustalla myös perinteiset sukupuoliroolit, se että minua ärsyttää, jos mies osoittaa heikkouden merkkejä.
Sitä mä toivoin, vähän empatiaa ja ymmärrystä. "Kiva" kuulla, että jollain muullakin samansuuntainen tilanne, voi siis olettaa että kyse on jostain kohtalaisen normaalista ohimenevästä poikkeustilasta.
Kyllä mä raskaana ollessani toivoisin/tarvitsisin normaalia enemmän huomiota ja hellyyttä, mutta harmi vain, ei miehen ymmärrys kasva samaa tahtia mun hormonien ja tarpeiden mukana. Tai vaikka se ymmärtäisikin, niin mitään ei kuitenkaan tapahdu. Meillä on aina ollut uskomaton tasavertaisuus kotitöiden ja kaiken suhteen, mutta raskausaikana tuo on täysin poissa pelistä.
Ja kun vauva syntyy, se on täysin vauvan pauloissa. Hyvä, että antaa mun edes imettää sitä. Se hoitaa ja puunaa ja putsaa, kantaa ja hellittelee pientä kaiken ajan. Siirtää jopa menojansa, jos tekee mieli olla vauvan kanssa. Mutta minä olen silloinkin out. Siitä se pikkuhiljaa taas normalisoituu sitten kuitenkin onneksi.
On vaan vaikea ymmärtää sitä mekanismia, että silloin kun minä olen tarvitsevimmillani - niin toinen on ihan toisaalla.
ap
en jaksaisi tapella tyhjänpäiväisyyksi. Oi, kuinka onnellinen olen !!!