Lue keskustelun säännöt.
Ajatteleeko monikin lapsena että oma äiti on kaunein ja laittaa parasta ruokaa tai että oma isä on vahvin?
26.11.2022 |
Itse en ikinä ajatellut sellaista. Kyllähän sen nyt näki kuka vaan että mallin töitä tehnyt "Tiian äiti" oli kauniimpi tai "Leilan kokkiäiti" oli taitavampi.
Kommentit (14)
Kyllä joskus 3-4-vuotiaana ihan julistin, että isä on vahvin mies ja äiti kaunein nainen. Isä olikin aika vahva ja äiti oikein kaunis. Sitten se jotenkin hiipui.
Oma tyttö on kolmen ja joskus on huutanut, että hänen äiti on kaikkein vahvin- en ilmeisesti ole kovin kaunis. Olen yh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan että joskus järkytyin siitä kuinka vanhalta jonkun äiti näytti. Oma äiti oli kaunis.
Mutta ruuanlaittotaidoilta ei oma äiti loistanut 😂 joskaan en muista ihailleeni kenenkään muunkaan sapuskoja.
Lapsena jaotteli aikuiset turvallisiin ja mukaviin . Ja sitten niihin päinvastaisiin.
Mä sanoin äidille pienenä että kuinka hän osaakin tehdä niin pahaa ruokaa. Onneksi nykyään osaan arvostaa äidin tekemää ruokaa ja olen näin aikuisena sen hänelle usein kertonutkin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena jaotteli aikuiset turvallisiin ja mukaviin . Ja sitten niihin päinvastaisiin.
Jos joku aikuinen oli mukava ja teki jotain kivaa, esim vei kalastamaan, oli todella vaikuttunut ja lämpimät muistikuvat säilynyt läpi vuosikymmenten. Todella harvinaista se kyllä oli. Yleensä sitä oli ilmaa muille tai sitten sai ilkeilyä osakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajatellut noin spesifejä ominaisuuksia, mutta ihailin kyllä vanhempiani suuresti. Pidän heitä vielä näin aikuisenakin hienoina ja fiksuina ihmisinä.
En ainakaan itse ole noin ajatellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli mulle ilkeä ja isä poissaoleva, en arvostanut, enkä ihaillut, kumpaakaan. Nykyään en pidä mitään yhteyttä.
Omat lapset pitävät edelleenkin kauniina vaikka ovat jo teinejä. Hyvää ruokaa en osaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkonäköjuttuja en muista ajatelleeni, mutta äitini laittoi parasta ruokaa ja isäni oli kätevin ja kekseliäin kaikista. Sama pätee nyt, kun he ovat kahdeksankymppisiä. :)
Lapselle taitaa olla ihan normaali vaihe luulla ihan tosissaan että heidän perhe on maailman paras, oma isä on maailman vahvin, oma äiti on ainoa joka osaa tehdä kakkua jne.
Sitten myöhemmin lapsia alkaa havainnoida ympäristöstä ja hänelle kehittyy ymmärrys esim. painonnostokisoista, leipomoista, siitä että eri perheissä on eri säännöt, muiden perheiden toimintatavoilla tulee erilaisia tuloksia kun oman perheen tavoilla jne. Esim. omassa kodissa on aina siistiä, mutta ei saa askarrella eikä leikkiä koska äiti suuttuu. Kaverin perheessä taas on luvallista piirtää, maalata, tanssia, kuunnella musiikkia, välillä syödään olohuoneessa katselle elokuvia jne. Ja sitten heillä saattaa olla sotkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli yksinhuoltaja. Muistan ajatelleeni, että hän on maailman kykenevin. Teki kaikki hommat itse, kokkasi, hoisi kotia ja lapsia ja leikkasi nurmikot. Aika normaaleja asioita siis. Kavereiden talouksissa nämä kaikki vaan jakaantui kahdelle vanhemmalle. Mut mun äiti pystyi kaikkeen yksin. Ajattelin silloin hänen olevan superäiti. Ja ehkä vieläkin ajattelen sen suuntaisesti.
No en todellakaan ajatellut noin.
En ajatellut ollenkaan kauneus tai ruoanlaitto asioita lapsena. Minulle aikuiset olivat kivoja tai ei-kivoja.