Mikä on ollut elämässänne ihaninta aikaa?

Ap lisää, että oli mulla raskausaikana 10 viikon kova pahoinvointikausi ja raskausmyrkytys ja raskausdiabetes, mutta oli se silti ihanaa.

Se että jäin pois työelämästä 5 vuotta sitten! Ihanuus jatkuu edelleen....

Jotain 35v kun kaksi keskimmäistä oli vielä pieniä.

Ap lisää edelleen, että opiskelin pidempään kuin tuo mainitun 20 vuoden, mutta tuolloin oli silti kivointa nuoruutta.

Lapsen sain 34-vuotiaana ja nyt olen 50.

Vuorotteluvapaa: odotan, että taas kohta pääsen uudelleen. Opetusalalla ja täysin v.t työhön

Tähän mennessä elämän ihaninta aikaa on ollut se aika, kun lapset olivat pieniä. Kaikesta kiireestä huolimatta sillon jaksoi paljon, pystyi pitämään ystävyyssuhteistakin kiinni ja elämä oli jotenkin rikasta henkisesti. Nyt lapset ovat lentäneet pesästä ja päällimmäinen olo on yksinäisyys, ei vain lasten lähdön myötä vaan ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

Nyt on paras aika. Olen 43v. Lapset jo isoja. Olen eronnut avioliitosta muutama vuosi sitten. Rakas miesystävä minulla on. Työpaikan olen vaihtanut, opiskelen. Kaikki on hyvin.

Toki silloin on oli ihanaa myös, kun lapset oli pieniä. Nuoruus oli kamalaa ja sinne ei kaipuuta ole.

Minullakin parasta aikaa on ollut esikoisen odotus ja vauva-aika. Aina olen ollut sellainen että murehdin mennyttä ja pelkään tulevaa, silloin osasin parin vuoden ajan elää täysillä hetkessä.

30-vuotiaana, vuosituhannen vaihteessa. Otin töistä puoli vuotta vuorotteluvapaata ja muutin Lontooseen. Opin englantia, näin maailmaa, sain paljon uusia kokemuksia, kavereita ja löysin vaimon.

Ylivoimaisesti elämäni paras jakso.

Kun työelämässä oli hyvä kausi, joka jäi vain aika lyhyeksi.  Nykyään vain pasxapää pysyy  ja hyvä katoaa.

Vuosituhannen alussa, olin kolmissakymmenissä, olin palkkatyöurani huipulla(en toki tiennyt sitä) saimme 1. lapsen.

Koko maailma tuntii muuttuvan kaikin puolin paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on paras aika. Olen 43v. Lapset jo isoja. Olen eronnut avioliitosta muutama vuosi sitten. Rakas miesystävä minulla on. Työpaikan olen vaihtanut, opiskelen. Kaikki on hyvin.

Toki silloin on oli ihanaa myös, kun lapset oli pieniä. Nuoruus oli kamalaa ja sinne ei kaipuuta ole.

Mulla ihan sama, mutta ei ole taloudellisessa mielessä varaa erota. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Tähän mennessä elämän ihaninta aikaa on ollut se aika, kun lapset olivat pieniä. Kaikesta kiireestä huolimatta sillon jaksoi paljon, pystyi pitämään ystävyyssuhteistakin kiinni ja elämä oli jotenkin rikasta henkisesti. Nyt lapset ovat lentäneet pesästä ja päällimmäinen olo on yksinäisyys, ei vain lasten lähdön myötä vaan ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

Tämän vuoksi on hyvä olla elämässä muutakin sisältöä kuin lapset. Hankala elämä tiedossa jos elää pelkästään jälkikasvunsa kautta. Hommaa kumppani, harrastuksia, ystäviä, kissa tai koira, matkustele, mene kokkauskurssille jne.

Muutin pois Suomesta vajaa 10 vuotta sitten, ja kaikki aika sen jälkeen on ollut elämäni parasta aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Se että jäin pois työelämästä 5 vuotta sitten! Ihanuus jatkuu edelleen....

Missä iässä jäit pois työelämästä? Jäitkö eläkkeelle vai tekemään jotain muuta hommaa?

Parasta aikaa oli 18-25v ikäväli. Tällöin oli Opiskelua, opintojen ohella työskentelyä, parisuhde/suhteita, ystäviä, reissaamista ja juhlimista. Valmistumisen riemu opinnoista ja suhteellisen huoletonta aikaa.

Vaikka nykyään asiat ovat mallillaan (on uusi iso asunto, aviopuoliso, vakituinen hyväpalkkainen työ ja kauan toivottu vauva) niin olen loputtoman väsynyt vauva-arjesta ja sitä ennen kovasta työstressistä.

Varmaan se kun kuopus oli vauva, olin itse jo niin vanha että ymmärsin hartaasti toivotun lapsen suunnattoman arvon. Myös raskausajasta osasin nauttia eri tavalla kuin nuorempana.

Onneksi en silloin tiennyt että vaikeudet perheessämme olivat jo alkaneet kasaantua.

Lapset maailmalla ja otin viimein eron passattavasta miehestä. Nyt nautin elämästäni täysin siemauksin. Hoidan ja ja passaan VAIN itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän mennessä elämän ihaninta aikaa on ollut se aika, kun lapset olivat pieniä. Kaikesta kiireestä huolimatta sillon jaksoi paljon, pystyi pitämään ystävyyssuhteistakin kiinni ja elämä oli jotenkin rikasta henkisesti. Nyt lapset ovat lentäneet pesästä ja päällimmäinen olo on yksinäisyys, ei vain lasten lähdön myötä vaan ihan kaikilla elämän osa-alueilla.

Tämän vuoksi on hyvä olla elämässä muutakin sisältöä kuin lapset. Hankala elämä tiedossa jos elää pelkästään jälkikasvunsa kautta. Hommaa kumppani, harrastuksia, ystäviä, kissa tai koira, matkustele, mene kokkauskurssille jne.[/quote

Moni jatkaa sitä lasten kautta elämistä vielä sittenkin kun he ovat jo omillaan ja aikuisia. Omassa tuttavapiirissä on näitä jotka kuulumisia kysyttäessä puhuvat yhä vain lastensa asioista, kuskaavat, käyvöt siivoamassa ja rahoittavat ja siloittavat kaikin tavoin nuorten, jopa jo työssäkäyvien lastensa elämää.

Lapsuus suunnilleen kymmenvuotiaaksi asti.