Tiedättekö työpaikalla ihmistyypin joka hermostuu heti jos hän ei saa dominpida keskustelua?

Eräs työelämän asiantuntija antoi kerran hyvän neuvon: työpaikalle eivät kuulu ääritunteet.

Ts. äärimmäisen ja syvät tunteet kuuluvat yksityiselämään. Moni työpaikka on jo nyt kuin tunteiden hautausmaa. Energiaa valuu tunneasioihin, ei työntekoon, josta palkka maksetaan.

Joo, on kokemusta. Kaksi esihenkilöä oli tuollaisia. Piti oppia sanomaan asiansa tosi nopeasti, sillä nuo halusivat olla äänessä 90 prosenttia ajasta, riippumatta siitä kuinka monta osallistujaa palaverissa oli. Jos puhui liian pitkään eli enemmän kuin kaksi lausetta, alkoivat puhua päälle.

Toinen oli nuori nainen, joka oppi vähän hillitsemään tuota taipumusta. Toinen oli keski-ikäinen mies, hän ei oppinut. Väänsi kyllä vitsiä tuosta ominaisuudestaan mutta ei halunnut muuttua.

Näitä tyyppejähän löytyy varsinkin naisvaltaisilta hoitoaloilta. Hitonmoisia päällepäsmäreitä. Introvertin painajaisia.

Tiedän erään joka on koko ajan äänessä. Jos yrittää saada suunvuoroa keskeyttämällä, koska muulla tavoin suunvuoroa on mahdoton saada, hän korottaa ääntään ja osoittaa eleillään ja katseellaan ärsyyntymisensä epäkohteliaaseen keskeyttäjään.

Työasioissa tää henkilö kieltämättä on pätevä, mutta yleensä ne asiat voisi ilmaista lyhyemmin ja ytimekkäämmin. Ja hän käyttäytyy samoin myös kahvipöytäkeskusteluissa - tai siis ei keskusteluissa vaan monologeissa.

Eräs keski-ikäinen työharjoittelija osoittautui hirveäksi päsmäriksi.

Alkaa heti vittuilla, jos hänen ideoitansa ei noudateta.

Unohtaa, kuka on pomo ja kuka rengiksi pyrkivä.

Ei ole kokemusta moisesta

Joo. Entinen pomo on tuollainen. Tai ei häntä haittaa, että puhutaan aiheesta, josta hän ei tiedä vaan hän vain haluaa olla äänessä koko ajan. Parilla työkaverilla on isoja vaikeuksia antaa muiden puhua. Papattavat ja papattavat. Toinen tiedostaa tämän piirteensä, mutta ei pysty hillitsemään itseään. Mukava ihminen, mutta usein ärsyttää kun häneltä ei saa suunvuoroa sitten mitenkään. Tosi harva ihminen osaa oikeasti kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Joo, on kokemusta. Kaksi esihenkilöä oli tuollaisia. Piti oppia sanomaan asiansa tosi nopeasti, sillä nuo halusivat olla äänessä 90 prosenttia ajasta, riippumatta siitä kuinka monta osallistujaa palaverissa oli. Jos puhui liian pitkään eli enemmän kuin kaksi lausetta, alkoivat puhua päälle.

Toinen oli nuori nainen, joka oppi vähän hillitsemään tuota taipumusta. Toinen oli keski-ikäinen mies, hän ei oppinut. Väänsi kyllä vitsiä tuosta ominaisuudestaan mutta ei halunnut muuttua.

Usein nämä päsmärit selittävät ominaisuutensa parhain päin.

"Olen ratkaisukeskeinen ihminen."

"Tykkään nostaakissan pöydälle."

Käytännössä heidän kanssaan on mahdotonta keskustella, koska heidän käsityksensä on ainoa oikea ja kaikki muu on jotain heidän ennalta tuomitsemaansa.